Peukalokyydillä maailmalle

Liftaaminen on lähes muoti-ilmiö nuorille ekotietoisille ja vähävaraisille reppureissaajille. Kun kolmekymppinen, hyvin toimeentuleva nainen lähtee liftaamaan, syy on jokin muu kuin raha tai hiilidioksidipäästöt.

Heidi Kähkönen, 33, palasi Saksasta takaisin Suomeen vuosi sitten, ja nyt hän opettaa työkseen lukiossa saksan kieltä. Siististi pukeutuvaa vaaleaa naista ei heti tunnistaisi himoliftaajaksi. Ulkonäkö kuitenkin pettää, sillä peukalokyydillä hankittuja kilometrejä Heidillä on alla tuhansia.

Ensimmäisen kerran Heidi liftasi jo teini-ikäisenä Suonenjoen mansikkamailta Kuopioon ja takaisin. Varsinainen liftauskipinä sai kuitenkin alkunsa vasta Saksassa, jonne Heidi lähti lukion jälkeen au pairiksi ja kieliä opiskelemaan. Heidin ystävä oli kokenut liftaaja, ja yhteisellä matkalla Bonnista Rotterdamiin Heidikin pääsi jyvälle peukalolla matkustamisesta.

Esimerkiksi Saksassa liftaaminen monikaistaisine teineen ja liittymineen on aivan oma taiteenlajinsa – jos seisoo väärässä paikassa, kyytiä ei saa, ja jos hyppää väärästä liittymästä auton kyytiin, voi päätyä kauas määränpäästään.

Vuosien aikana Heidi on liftannut Saksan lisäksi useita kertoja mm. Hollannissa ja Sveitsissä. Viime tammikuussa Heidi ajoi peukalokyydillä Tallinnasta Vilnaan. Pisimmän liftausmatkansa Heidi on tehnyt Australiassa ja Uudessa-Seelannissa joulukuusta 2007 kesäkuuhun 2008.

Liftaamassa sarjamurhaajan mailla
 

Asenteet liftausta kohtaan vaihtelevat paljon. Moni pitää sitä edelleen vaarallisena sekä kyydin pyytäjälle että antajalle, ja yksittäiset onnettomat tapahtumat saavat aika ajoin mediassa paljon huomiota. Heidin mielestä liftaaminen on kuitenkin melko turvallista, jos käyttää päätään.

– En tietenkään mene kaikkien kyytiin, jos siltä tuntuu. Luotan intuitioon, ja parista kyydistä olen kieltäytynyt. Saksassa esimerkiksi on helppo sanoa 'ei' liittymien vuoksi, muille usein sanon yrittäväni saada kyydin pidemmälle. Joskus olen myös laittanut rekkarinumeron ylös ja tekstannut sen paikallisille kavereille.

Australian itärannikolla Queenslandin alueella liftaus kiellettiin aikoinaan kokonaan, kun alueella liikkui peukalokyytiläisiä surmaava sarjamurhaaja. Syyllinen istuu nyt lukkojen takana, mutta kielto on edelleen voimassa. Sitä ei vain noudateta.

– Liftasin kyllä sielläkin. Ja kyydin sai todella helposti. Eivät poliisit sillä tavalla välitä. Jos sattuu seisomaan huonolla paikalla, he saattavat kehottaa siirtymään.”

Heidin mielestä oma asenne ratkaisee paljon:

– No, kaikkialla voi tapahtua. Olen kuitenkin itse isokokoinen ja esiinnyn itsevarmasti. Liftatessa se auttaa. Jos säteilet epävarmuutta, olet todennäköisesti enemmän vaarassa.

Lisäksi Heidi on harrastanut karatea, joten ihan avuttomimmat päälle karkaajat saavat häneltä kylmää kyytiä.

Pahin onnettomuus Heidin matkoilla onkin ollut joutua tylsän kuskin kyytiin. Etenkin Australiassa matkat ovat pitkiä.
 
 

Kuskin kanssa kaljalle
 

Liftauksen perusasioihin kuuluu ennalta arvaamattomuus niin kyytiin ottavien kuskien kuin ajan kulumisenkin kannalta. Liian tiukkoja suunnitelmia on peukalomatkalaisen turha tehdä. Matka-ajaksi voi laskea suurin piirtein saman, mikä matkaan kuluisi autolla suoraan ajaen ja lisätä lisäksi yksi neljäsosan matka-ajasta päälle.

Rekkakuskeilla saattaa olla Suomessa hieman karski maine, mutta Keski-Euroopan kuskit saavat Heidiltä pelkkää kiitosta. Usein rekkakuskit saattavat soittaa tien päällä olevalle kaverilleen ja järjestää liftarille jatkokyydinkin. Yhden kerran Heidi on myös nukkunut rekan hytissä.

Eron liftauskulttuurissa Euroopan ja Australian välillä huomaa silti Heidin mielestä selvästi: – Kun olin Australiassa yksin, niin ei tarvinnut kyytiä kymmentä minuuttia odottaa! Ja silloinkin kun oli kaksi, jouduimme harvoin edes syrjäseuduilla odottamaan puolta tuntia. Ne on niin paljon rennompia… Muutenkin olen usein päätynyt oluelle tai kiertokäynnille kuskin kanssa tai joku on heittänyt perille asti omasta määränpäästä huolimatta. Esimerkiksi 30 kilometriä ei ole etäisyys eikä mikään Australiassa. Yleensä Euroopassa voi joutua odottamaan kyytiä tunnin tai kaksikin.

Eräs vanha australialaispariskunta vei Heidin ja hänen ystävänsä kyydin lisäksi pienelle kiertoajelulle, toinen pariskunta kuskasi Heidin ystävineen lentokentältä kaupunkiin keskellä yötä ja tarjosi vielä lisäksi majapaikkaa. Koomisimpiin kokemuksiinsa Heidi puolestaan listaa matkan lava-auton kyydissä vihamielisen koiran kyljessä.

– Koira istui välissämme, ja kuski sanoi minulle, että "älä koske siihen, se ei tykkää vieraista!" Siinä se koira sitten mulkoili minua, ja kuski joi olutta körötellessään, Heidi nauraa.

Se ainoa oikea tuli vastaan maantiellä
 

Liftatessaan Noosasta Gold Coastille Heidi tapasi Brookin, insinöörimiehen ja kuskin, joka oli viedä Heidin sydämen. Brook noukki Heidin kyytiinsä Brisbanen pohjoispuolelta, ja alkoi vuodattaa tarinaansa hankalista ihmissuhteista. Pian Brook tarjosi Heidille kyytiä perille asti, sillä hänen vanhempansa asuivat rannikolla, ja Heidi huomasi viihtyvänsä Brookin seurassa yhä paremmin.

Vaiheikkaan matkan varrella mahtui pikainen vaatteiden pakkausoperaatio, yksi vihainen ex-tyttöystävä, kadonnut luottokortti ja kesken matkan loppuneet bensarahat.

Perillä Cold Coastilla Heidi tapasi Brookin vanhemmat, jotka ihastuivat Heidiin ensi silmäyksellä ja alkoivat varovasti udella kiinnostaisiko häntä ehkä muuttaa asumaan Australiaan. Loppupäivän Heidi käveli Brookin kanssa rannalla.

Heidi ei olisi tahtonut laskea miestä menemään, mutta yhteinen matka oli päättynyt – Brookin täytyi ajaa takaisin kotiin, ja Heidin oli määrä lähteä kohti Byron Bayta. Pian lähdön jälkeen Heidin kännykkään ilmestyi viesti: "Tää saattaa kuulostaa ihan hullulta, mutta en olisi halunnut päästää sua menemään”. Tunne oli molemminpuolinen, mutta Heidi ja Brook eivät koskaan kohdanneet toista kertaa.

– Pidimme pitkään yhteyttä. Muutama kuukausi myöhemmin palasin uudelleen Noosan seuduille, mutta Brook oli silloin työmatkalla. Pidämme yhä harvakseen yhteyttä, mutta nyt minä olen täällä Suomessa. Ei siinä ole enää järkeä…, Heidi järkeilee, vaikka äänessä on yhä ripaus haikeutta ja silmät katsovat unelmoivina jonnekin kaukaisuuteen, ja jatkaa: – Mutta hän olisi voinut olla se oikea.

Ympäri mennään, yhteen tullaan
 

Muihin matkustamistapoihin verrattuna liftaaminen on myös huomattavasti edullisempaa, sillä liftarin ei tarvitse maksaa kyydistä. Heidille liftaaminen on tapa pidentää lomaa.

– On vain pakko päästä matkustamaan. Nyt esimerkiksi kun kesällä lähden, ei olisi ollut varaa mennä ilman liftausta, vaan olisin jäänyt töihin tänne. Liftaus mahdollistaa sen, että on vähemmän töissä ja enemmän lomalla.

Heidin mielestä tapoihin myös kuuluu maksaa saamansa hyvä takaisin, sillä liftaamisessa on perimmältään kyse vieraanvaraisuudesta. Siksi Heidi ottaa aina autolla matkustaessaan itse liftareita kyytiin: – Kun toiset ovat olleet itselle niin ystävällisiä, on hyvä laitettava kiertämään.

Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa Heidi osti auton kahdeksi ja puoleksi kuukaudeksi ja kyydissä ehti istua useampikin peukalokyytiläinen.

Jälleen tien päälle

Kesäkuussa Heidi lähtee jälleen peukalon varassa matkaan. Hänen on tarkoitus mennä tapaamaan couchsurfing-ystäviään Itävaltaan. Tie vie ensin Baltian ja Puolan läpi Wieniin, ja sieltä eteenpäin sinne, minne nenä näyttää.

Perimmäinen syy siihen, miksi Heidi liftaa, on tietenkin selvä: – Se on aivan sairaan hauskaa! Ei tietenkään aina, mutta monesti. Etenkin Ausseissa se on hillittömän hauskaa!