Lapsiperheen ruokailu helpottuu suunnittelulla

To, 2010-05-27 16:03
Lapsiperheen ruokailua kannattaa miettiä etukäteen. Kuva: Perunat. Eila Haikarainen, YLE Kuvapalvelu

Ilman allergioitakin voi olla hankala keksiä, mitä taas tänään syötäisiin. Martta auttaa jälleen: lapsiperheen ruokailuun voi vaikuttaa hienoisella suunnittelulla yllättävän paljon.

Lapsen ruokailu voi olla vaikeaa, monesta syystä. Allergiat ovat syy siihen, että lapsiperheen ruokailuun kiinnitetään huomiota nyt enemmän kuin koskaan ennen. Mutta entä silloin, kun lapsi ei muuten vaan suostu syömään?

Uudenmaan Marttojen kotitalousneuvoja Hanna Pikkarainen tietää, mikä vanhempia mietityttää: Miten kiireessä saa aikaiseksi ravitsevaa ja hyvää kotiruokaa? Pikkaraisen neuvo pulmaan on suunnitelmallisuus. Etukäteen laadittu, vaikkapa kahden viikon ruokalista pelastaa paljolta. Antoisalta neuvolta kuulostaa se, että lapset otetaan mukaan ruokalistaa suunnittelemaan. Aivan varmasti pöydässä koetaan iloisia ahaa-elämyksiä, kun yhdessä sovittu myös toteutetaan.

Perheen aika ohjelman toimittajana on Tiina Lundberg.

Perheen aika YLE Puheen sivulla Yök, tää ruoka on pahaa!

  

Lastenpsykiatri Janna Rantala vastaa vanhemmalle, jolla palaa pinna lapsen ruokailutilanteessa. Lue Lapsen ruokailu voi olla hankalaa.

Isommat lapset tekevät välipalat itse Poinzin ohjeilla

 

Haista ja maista -menetelmä lasten ruokailussa

Elävä arkisto: Ruokamuistoja ja outoja ruokia

Vauvan ruoka-aineallergiat koettelevat koko perhettä

Kommentit

Meillä lapset otetaan mukaan ruuanlaittoon taitojensa mukaan.
Alle 6-vuotiaat (joita meillä kaikki neljä ovat) osaavat tehdä jo vaikka mitä ruskistaa jauhelihaa, pestä perunoita, repiä salaattia, leikata kurkkua, pilkkoa paprikaa, sekoittaa aineksia, vatkata ym ym Ja kyllä omatekoinen ruoka maistuu...

Meillä lapset on otettu mukaan ruuanlaittoon hitaasti mutta varmasti. He ovat tehneet sen, mikä kiinnostaa ja tuntuu mukavalta - ja taidot karttuvat siinä samalla. Tämä on johtanut kyllä tosi mukavaan omatoimisuuteen - nykyään pyydetään saada tehdä keittiöhommia ja siitä tunnetaan ylpeyttä.

Ohjelmat