Lasten uimakoulu, osa 6: Potkulla vauhtia liukuun

Ma, 2009-06-01 07:38
Potkuilla vauhtia liukuuun. Kuva: Stock.xchng

Uimakoulun kuudennessa osassa saadaan potkuilla lisää vauhtia liukuun.


OSA 6: Potkulla vauhtia liukuun

Uimataidon kannalta oikean liukuasennon oppiminen on oleellisen tärkeää. Siksi sitä kannattaa harjoitella riittävän pitkään. Liukuasennon vakiintuessa liukuun saadaan lisää vauhtia, kun opetellaan tehokkaat potkut.

Potku on tehokkainta silloin, kun:

  • jalat ovat polvista suorina (polvia ei kuitenkaan ojenneta lukkoon saakka, vaan ne myötäilevät luontevasti jalan liikkeitä)
  • jalat ovat hyvin lähekkäin
  • nilkat ovat rennot
  • potkun aikana kumpikaan jalka ei nouse veden pinnan yläpuolelle


Yleensä liukuminen on helpointa päinasennossa eli vatsa kohti altaan pohjaa ja kasvot vedessä.

Myös selinasennossa voi liukua. Selinliuku on aivan samanlainen kuin päinliuku, paitsi että kasvot eivät mene veteen ja navan pitää pysyä hyvin lähellä veden pintaa. Selinliukuharjoittelu auttaa selkäuintitekniikoiden oppimisessa.

Kelluvia uimaleluja voi hyödyntää viestikisailussa. Kuka ehtii ensimmäisenä työntää oman uimalelun maaliin? Edetä saa vain potkimalla!
 

Lasten uimakoulu


Teksti: liikuntatieteen tohtori Arja Sääkslahti

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

5 plus 2 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Videoklippi puuttuu.

Hei, tähän osaan ei ole saatavilla tällä hetkellä videota. T Ulla

Ohjelmat