Piparista syntyy ikonikin

To, 2009-12-03 16:15
Piparkakkuikoni, taiteilija Sampsa Indrén. Kuva: Viivi Lehtonen.

Taiteilija Sampsa Indrén perheineen ilahduttaa ystäviä ja sukulaisia syötävillä joululahjoilla. Pian hän leipoo myös Tallinnan PiparkakkuMania-näyttelyä varten.

Viime vuonna taitavan leipurin käsissä syntyi piparkakkuja, joissa aiheilla, mielikuvituksella tai koristeluilla ei ollut mitään rajoja.

- Yritimme tehdä kaikille jotakin vähän erilaista: isäni sai Kekkosen ja siskot Che Guevarat, vaimon vanhemmille teimme sellaisen hipin ja siitä hippitukasta se ikoninkin idea tuli, kuvailee Sampsa Indrén.

Tänä vuonna Indrén leipoo myös Tallinnan design- ja arkkitehtuurimuseon PiparkoogiMania -tapahtumaan. Kutsu jouluiseen näyttelyyn tuli Hanna Kermanin kautta, joka on yksi Fokus Fabrikin suunnittelijoista.

Performanssitempauksillakin yllättänyt Fokus Fabrik -designeriryhmä ottaa osaa omalla tyylillään:

- Aiomme tehdä kookkaan mosaiikkityön, jossa on värikartan mukaan eri värejä kuvaamassa maailman 246 valtiota. Pipariteoksemme saattaa näyttää modernilta taiteelta, kertoo Hanna Kerman.

Näyttelyssä on mukana kahdeksan suomalaisten taidonnäytettä, myös esimerkiksi tekstiilitaiteilija Sonja Salomäen teos ja muotoilija Antti-Jussi Silventoisen piparipizza.

 

Piparitaikaa

Vuodesta 2006 Tallinnassa järjestetetyn piparkakkutapahtuman teema on tällä kertaa maailmanympärimatka. Pipari-iloitteluun osallistuu yhteensä noin 100 luovien alojen edustajaa Virosta, Suomesta ja Ruotsista: taiteilijoita, arkkitehteja, designereita, vaate- ja tekstiilisuunnittelijoita sekä keramiikkataiteilijoita. Tiedossa on siis varmasti kaikenkirjavaa edustusta ja todellinen piparien taikamaailma.

Näyttelyn ideoija ja organisoija Mari-Liis Laanemaa kertoo, että piparit ovat hurmanneet niin tekijät kuin yleisön. Erityisesti lapsille näyttelystä on ollut paljon iloa ja ensimmäisinä suomalaisina tapahtumaan osallistuikin vuonna 2007 luokka Vuosaaren peruskoulusta. Viime vuoden näyttey houkutteli paikalle 22 000 kävijää. Tänä vuonna teema on globaalimpi ja osallistujia laajemmin muistakin maista.

- Palaute ja kiinnostus on ollut niin positiivista, että olemme tulkinneet ihmisten kaipaavan jotakin mitä piparitaiassa on: yhteyttä sisäiseen lapseen, leikkimaailmaa, luovuutta ja mielikuvitusta, kertoo Mari-Liisa Laanemaa.

- Ensimmäisen näyttelyn menestyksen motivoimina aloitimme taidekasvatusohjelman kouluissa ja päiväkodeissa Virossa. PiparkoogiMania -näyttely on ollut ainutlaatuinen tilaisuus lapsille kohdata luonnollisesti taide- ja designmaailmaa. Ja tietenkin leipominen on lasten kädentaidoille ja luovuudelle hyväksi.

Mari-Liisin haaveena on saada tapahtuma myös Suomeen, joten odotamme ensi vuotta mielenkiinnolla.

 

Ps -ohjelman toimittaja Kimmo Ohtonen seuraa suomalaisten piparitaitajien valmistautumista näyttelyyn insertissä, joka esitetään ke 16.12.2009.


Tallinnan piparkakkunäyttely 18.12.2009. - 3.1.2010

PiparkoogiMaania -näyttely  (katso video) Tallinnan Design- ja arkkitehtuurigalleriassa (Pärnu mnt 6)

Valokuvia 18.12. pidettävistä avajaisista tiedossa Olotilassa.

Myös lasten tekemiä piparkakkutöitä on esillä Tallinnan Linnan museon Lastenmuseossa.

 

Viivi Lehtonen

 

Katso myös muut piparihurahdukset:

HS.fi: Ainutlaatuinen piparireportaasi kertoo Merihaan jouluaatosta

HS.fi: Törkypiparit saivat berliiniläiset tuohtumaan

Designmuseo: Piparivälipala

Ja kuvat piparimaniasta:

Lisää kommentti

Muistathan, että olet vastuussa siitä, mitä kirjoitat. IP-osoitteesi tallennetaan.

3 plus 1 =
Suorita mainittu laskutoimitus ja syötä vastaus kenttään. Esimerkiksi 1+3 = 4
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.

Kommentit

Ei kommentteja.

Ohjelmat