Olin pettynyt Lilli Suomalaisen kommentteihin alopesian vaikutuksesta nuoren naisen elämään ja arkeen.
Itse lähes kaljuuntuneen lapsen vierellä eläessä huomasin kaljuuntumisen vaikutukset aivan toisenlaisina ja paljon kaikkeen tekemiseen vaikuttavina.. Kun lapsi halusi mennä yökylään, leirille/ rippileirille tai vaikka vaan kutsua kavereita yökylään, piti aina etukäteen suunnitella, kuinka käytännössä selvitään kaljusta päästä eli oliko lapsi valmis näyttäytymään ilman peruukkia ja kuinka mahdollisesti tässä tilanteessa muut lapset suhtautuisivat näkemäänsä. Uimarannalle piti lähteä jo kotoa uimalakki päässä tai "salaa" vaihtaa huivi / peruukki uimalakkiin joko kopissa tai vessassa , jos sellainen rannalla oli? Kasvuikäisen lapsen oli vaikea sopeutua hiostavaan peruukkiin ja niitäkin olisi pitänyt olla useita, jotta pesut ja huoltamiset sujuisivat vaivatta, Kaiken lisäksi tällaiseen sairauteen ei myönnetä avustusta peruukkien hankintaan kuin muutamia kymmeniä euroja ,joka ei kata peruukkien todellisia hankintakuluja likimainkaan.
Jokainen nainen voi tykönänsä miettiä miltä tuntuisi lähteä seuraavana aamuna töihin tai ihmisten ilmoille, kun huomaa, että hiukset ovat yön aikana lähes kokonaan pudonneet? Vaatii aikamoista rohkeutta astua tuttujenkin ihmisten eteen ilman karvan karvaa päässä?
Alopesiayhdistyksissä on paljon tietoa tästäkin vaiveutusta sairaudesta, jonka kulkuun ei itse juurikaan voi vaikuttaa,
Kommentit
Brassivahaus on jo vanha juttu eikä mikään uusi villitys...
Tylyjä nämä Ylen ohjelmien verkkosivut: kysymyksiä ei laiteta näkyviin muiden lukea, siksipä ei vastauksiakaan. Vaan näkyypä tuossa kaksi kommenttia julkaistun...
Kiitos Hanna S:n (joo, en muista kirjoitusasua) kutsumisesta vieraaksi. Niin rennon tavis ja varmAkka yhtäaikaa :)