Tutkittua - meikkaaminen

To, 2009-02-05 22:00

Suomalaisnainen ehostaa itseään noin varttitunnin päivässä ja ostaa meikkejä parilla kympillä kuukaudessa. Miesten mielestä kumppanilta kuitenkin kuluu ehostukseen aikaa ja rahaa paljon enemmän. Projektina keho selvitti meikkaamisen perusteet.

 

Meikki tekee naisen vai tekeekö sittenkään?

Yleisradion teettämän tutkimuksen mukaan reilusti yli puolet naisista (62 %) ehostaa kasvojaan joka päivä tai lähes joka päivä. Syy siihen on selvä: valtaosa naisista näyttää mielestään paremmalle meikattuna. Miehistä kuitenkin vain 38 % pitää kumppaniaan paremman näköisenä meikattuna kuin ilman meikkiä, ja yli puolet (51 %) on sitä mieltä, että puoliso on yhtä kaunis myös meikittä.

Muita tärkeitä syitä itsensä ehostamiselle ovat naisten mielestä meikkaamisen hauskuus ja mahdollisuus peittää ikääntymisen merkkejä. Lisäksi lähes joka viides nainen tuntee itsensä varmemmaksi meikattuna.

Toimihenkilöt ja suurituloiset ehostavat itseään keskimäärin muita naisia useammin. Sen sijaan noin joka kymmenes nainen ei meikkaa juuri koskaan.

 

Vajaa kaksikymmentä euroa, varttitunti ja viisi huulipunaa?

Naiset arvioivat käyttävänsä aikaa päivittäiseen meikkiin ja sen korjailuun keskimäärin 13 minuuttia päivässä. Ilmeisesti odottavan aika on pitkä, sillä miehet arvioivat kumppaninsa käyttävän päivittäiseen ehostukseen viisi minuuttia enemmän.

Enemmistö naisista kuluttaa meikkituotteisiin alle 20 euroa kuukaudessa, noin joka kymmenes ei käytä meikkituotteisiin rahaa lainkaan. Muita enemmän rahaa meikkituotteisiin kuluttavat 55–60-vuotiaat, yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat, toimihenkilöt sekä suurituloiset. Huulipunia löytyy suomalaisnaisen meikkipussista keskimäärin viisi kappaletta.

Puolisoiden kesken arviot eivät mene yksiin. Miehet arvioivat kumppaninsa käyttävän meikkituotteisiin keskimäärin 28 euroa kuukaudessa. Etenkin 35–39-vuotiaat sekä yrittäjät ja johtavassa asemassa olevat arvioivat kumppaninsa käyttävän keskimääräistä enemmän rahaa ehostustuotteisiin. Aivan mutkatonta kuukausittain meikkituotteisiin kulutettujen rahasummien arviointi ei kuitenkaan ole – neljännes miehistä (26 %) ei osaa vastata kysymykseen lainkaan.

 

Miesten meikit

Miehistä hieman yli puolet (53 %) ei käytä mitään kasvojenhoitotuotteita. Kolmannekselle kosteusvoide on arkikäytössä tuttu tuote, ja hieman alle viidennes miehistä käyttää ihon puhdistusaineita. Muita miehiä useammin kasvojenhoitotuotteita käyttää tutkimusotoksen nuorin ikäryhmä eli 30–34-vuotiaat.

 

 

Tutkimuksen on toteuttanut Taloustutkimus Oy.

Linda Lappalainen

Kommentit

Muita tärkeitä syitä itsensä ehostamiselle ovat naisten mielestä meikkaamisen hauskuus ja mahdollisuus peittää ikääntymisen merkkejä. Lisäksi lähes joka viides nainen tuntee itsensä varmemmaksi meikattuna.....