Avaa kuohuviinipullo oikein

Ti, 2009-03-31 14:41
kuva: Kotikokit YLE TV2

Kuohuviini juhlistaa monenlaisia tilaisuuksia. Se sopii tervetuliaismaljaksi sekä juomaksi alkusalaatin tai jälkiruuan kanssa. Kuohuviinipullon avaamisessa kannattaa muistaa muutama nyrkkisääntö.

Ravintola Näsineulassa aikaisemmin työskennellyt hovimestari, sommeliére Christina Suominen avaa samppanjapullon näytösluontoisesti miekalla, mutta kotiohjeiksi hän antaa muutaman vinkin, ellei halua lennättää korkkia naapuriin tai järjestää formulakuskin suihkuttelunäytöstä.

Kuohuviinipullo laitetaan ennen avaamista riittävän ajoissa jäähtymään. Oikea tarjoilulämpötilan saavuttaminen jääkaapissa vie 2-3 tuntia. Pullo jäähtyy nopeimmin 10-20 minuutissa vesi-jääseoksessa.

Kuohuviinipullossa on painetta kuuden ilmakehän verran, kun esimerkiksi autonrenkaassa painetta on kahden ilmakehän verran. Siksi pulloa ei saa koskaan avata heti kuljetuksen jälkeen tai lämpimänä.

Pullosta poistetaan ensimmäiseksi suuosaa suojaava folio, jonka jälkeen irrotetaan korkin päällä oleva rautalanka.
 

Kuohuviinipulloa ei aukaista kiertämällä korkkia

kuva: YLE TV2 Kotikokit (es. 28.4.2008)Suuntaa pullon suu ihmisistä poispäin. Jarruta toisella kädellä ainoastaan korkkia ja toisella kädellä taas pyöritä pullon pohjaa. Pidä pulloa vinossa asennossa, kaulaosa hiukan ylöspäin.

Oikein avattuna korkki ei juurikaan poksahda.

Varaa puhdas pyyhe ranteellesi siltä varalta, että viini kaikista varotoimista huolimatta pursuaa ulos.

Pidä lasit lähettyvillä, jotta voit kaataa viinin heti avaamisen jälkeen.

Pese kuohuviinilasit aina ennen käyttöä. Perinteisesti kuohuviini nautitaan hoikista ja korkeista tai hivenen tulppaaninmuotoisista värittömistä laseista.  Niissä kuplat pääsevät parhaiten oikeuksiinsa. Yhdestä normaalikokoisesta pullosta riittää tarjottavaa 6-8 hengelle.

Malja onnistuneille juhlille!

Tiesitkö, että kuohuviinin valmistusmenetelmän keksi 1600-luvulla munkki Dom Perignon. Samppanja on suojattu nimi, jota saa käyttää vain Ranskassa Champagnen alueella valmistetuista kuohuviineistä. Muistathan, että sana samppanja kirjoitetaan ilman h-kirjainta. Ranskan kielen sanassa champagne h-kirjain sen sijaan esiintyy.


Get the Flash Player to see this player.

 

 

YLE TV2 Kotikokit/Mari Siukonen - Rita Trötschkes

Kommentit

Mistä kuohuviinistä Sinä pidät? Valkoisesta, roseesta vai punaisesta kuohuviinistä? Kerro kokemuksiasi samppanja- tai kuohuviinipullon avaamisesta.