Päihitätkö kansanedustajat päässälaskussa?

Kansanedustajien päässälaskukisa Kuva: Jarkko Narvanne

Kansanedustajat kilpailivat 11.11. eduskunnan parhaan päässälaskijan tittelistä. Kisan voitti SDP:n Johannes Koskinen, vain yhdellä virheellä. Nyt sinulla tai luokallasi on tilaisuus testata, päihitätkö päässälaskutaidossa eduskunnan mestarin - helppoa se ei ainakaan ole!

Säännöt:
1) Tehtävät luetaan kilpailijoille ääneen.
2) Vastaus kirjoitetaan paperille, mutta paperia ei saa käyttää apuna tehtävän ratkaisemisessa
3) Tehtävien 1-20 osalta aikaa ratkaisemiseen on 30 sekuntia/tehtävä, lopuille on aikaa 45 sekuntia/tehtävä
4) Kolmen virheen jälkeen kilpailija karsiutuu kisasta
5) Voittaja on se, joka pysyy kisassa mukana pisimpään

Tehtävät vaikeutuvat loppua kohti, mutta esimerkiksi luokan sisäisessä kilpailussa niitä voidaan tehdä niin pitkälle kuin voittaja selviää.

Eduskunnan kisassa kuusi kilpailijaa

Eduskunnan päässälaskukilpailussa voittaja selvisi kysymyksen 28 kohdalla. Kun Pakkanen putosi, Koskisella oli vasta yksi väärä vastaus. Kisan muut osallistujat olivat Kari Kärkkäinen (krist.), Eero Lehti (kok.), Ville Niinistö, (vihr.) ja Erkki Virtanen (vas.). RKP ja perussuomalaiset eivät lähettäneet kisaan osallistujia.

Kilpailun järjesti Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry. Tuomareina toimi joukko Tikkurilan ja Martinlaakson lukioiden oppilaita.

Kilpailu oli leikkimielinen, mutta järjestäjien mukaan kilpailijat olivat selvästi kiinnostuneita laskutaitoasiasta ja voitto mielessä liikkeellä. Lopuksi tunnelma tiivistyi ja edustaja Pakkanen putosi kisasta, kun enää yksi tehtävä oli jäljellä.

Kilpailussa oli lämmittelyksi kymmenisen helpohkoa tehtävää ja loput olivat joko suuremmilla numeroilla
suoritettavia tai toisaalta soveltavia prosenttilaskuja.