Vierailija 13.10.2010 18:18:37

Smurf

Vietimme ensimmäistä koulupäivääni edeltävän viikonlopun mökillä. Saimme serkkuni kanssa sormivärit ja eipä aikaakaan, kun päädyimme maalaamaan niillä toisiamme. Eihän siinä mitään, aurinkoinen päivä, sauna lämpeämässä ja järvivesi sen ikäisille vesipedoille aivan täysin uimakelpoista. Meillä tenavilla oli hauskaa maalata toisiaan laiturilla ennen uimaan menoa ja vanhemmilla hauskaa seurata tenavien touhuamista.

Tämä siis siihen asti kunnes huomattiin, etteivät kyseiset sormivärit olleet kovinkaan vesiliukoisia. Kylmä järvivesi. Ei. Saunassa lämmitetty vesi ja saippua. Ei. Lämmin vesi, sauna, mäntysuopa ja juuriharja. Ei. Tinneriin kostutettu rätti. Melkein... mutta ei.

Siispä ensimmäisenä koulupäivänä ihonvärini oli jokseenkin sama kuin smurffeilla.

Jälkikäteen ihmetyttää miten juuri vaaleahkon sininen väri jäi vallitsevaksi, koska ennen hitusen kiusallista "eihän tämä lähde irti millään" -havaintoa ihan kaikkia värejä oli käytetty riittävissä määrin.

Siitä miten muut ottivat smurffiutumiseni vastaan ja miltä ensimmäinen koulupäivä smurffina tuntui on jäänyt vähän heikommin mieleen. Sen sijaan se, että sain jälki-istuntoa täysin väärin perustein potkaisemalla saappaani yksikerroksisen koulurakennuksen yli toiselle puolelle saappaan pituuspotkukilpailussa (voitin) osuen toiseen ekaluokkalaiseen on tallentunut vähän paremmin muistiin.

• Vastaa
• Lainaa

Vierailija 14.10.2010 21:12:45

Eka koulupäivä

En muista muuta kuin sen, että ruuaksi oli kalanmuotoisia kalapihvejä. Ne olivat pahoja.

• Vastaa
• Lainaa

Vierailija 15.10.2010 21:30:53

Käsi kädessä tien yli ja vähän motivaatiovaikeuksia

Ekasta koulupäivästä on jäänyt lämpimimpänä muistona mieleen äidin varmaotteinen käsi, kun yhdessä kuljettiin tien yli. Äitini tuli vielä kanssani muutaman aamun sen jälkeenkin, mutta se oli jotenkin erityisen merkittävää, että sain kävellä oman äidin kädessä kohti koulua. Jännitti ihan kauheasti.

Ensimmäisen luokan aloitin erittäin innokkaana, tein aina enemmän läksyjä kuin niitä tuli, koska olin niin innoissani. Koulun aloittaessani en osannut vielä lukea, eikä sitä 80-luvun alussa niin tärkeänä pidettykään kuin nyt. Tuntuu, että useiden vanhempien oma tavoite on, että lapsi osaa jo lukea kouluun mennessä. Oma lapseni osasi vähän, mutta vasta ensimmäisien kuukausien jälkeen tuntui, että lukeminen ja kirjoittaminen alkoivat oikeasti sujua, eivätkä tuottaneet turhaa tuskaa.

Oman lapsen koulun aloitus oli melkoinen pettymys, kun lapsi ei ollutkaan kovin innoissaan ensimmäisten viikkojen jälkeen. Erityisesti läksyt, jotka alussa olivat kirjainten ja numeroiden opettelua viikko toisensa jälkeen, sai pienen koululaisen pettymään pahemman kerran. Koulun alusta on kulunut jo jokin aikaa, ja koulussa mukavinta tuntuu olevan välitunnit ja iltapäiväkerho. Uskon kuitenkin vielä, että into löytyy, kunhan mekaaninen kirjainten jäljentäminen lakkaa, ja aletaan päästä tietoon käsiksi. Maailma on kiinnostava paikka, jonka tyttäreni kyllä tietää, ja toivottavasti koulu osaa kertoa hänelle elämästä kiinnostavalla ja motivoivalla tavalla. Minä teen tietysti osani kotona, jotta motivaatio oppimiseen syntyisi, myös koulussa.

• Vastaa
• Lainaa