Tuolileikki tunnetaan Tansaniassakin

Tansanialaisia lapsia, kuva Ari KoivuKymmenen tikkua laudalla, kirkonrotta, kuka pelkää mustaa miestä - kaikki nämä ovat suomalaislapsille tuttuja leikkejä. Leikin ja liikunnan riemu ei tunne rajoja ja niinpä onkin hauska havaita, että ihan samoja sääntöjä ja elementtejä löytyy tansanialaistenkin lasten leikeistä.

LiiKe eli Liikunnan kehitysyhteistyö on tehnyt yhdessä Liikunnan ja Ter­ve­ys­tie­don Opettajien liiton LIITO ry:n kanssa 30 tan­sa­nia­lai­sen liikuntaleikin videopaketin suomalaisille peruskouluille.

- Jos muutama suomalainen lapsi löytää mielenkiintoisen liikuntaleikin tämän videopaketin avulla, olemme onnistuneet tavoitteessamme kohtuullisesti, sanoo LiiKen toiminnanjohtaja Ari Koivu.

Leikit kuvattiin Butimban ala-asteella. Koulu sijaitsee Tansaniassa Victoria-järjen rannalla. Kylässä on kolmisentuhatta asukasta. Koululuokat ovat suuria: oppilaita on 800 ja opettajia 12. Lasten kodit ovat enimmäkseen betonitiilistä tehtyjä taloja. Osa lapsista asuu savimajoissa.

Leikkiin ei tarvitse houkutella

Tansanialaisia lapsia, kuva Ari Koivu Suomalaisten ja tansanialaisten lasten leikeissä on yhtäläisyyksiä mutta myös eroja. - Tansanialaisia lapsia ei tarvitse houkutella leikkiin. Se käy heiltä luonnostaan. Kaikki ovat iloisia ja naureskelevat toistensa suorituksille samalla kannustaen, Ari Koivu kertoo.

Meillä Suomessa pihaleikkien perinne on uhattuna, kun ei ole enää kerrostalo- ja kyläyhteisöjä, joista saisi kasaan leikkiporukan. Lasten harrastukset ovat muualla kuin kotipiirissä ja kotona viihdytään tietokoneen ja television ääressä.

Tansaniassa tilanne on aivan toinen - Pihaleikit ovat kaiken a ja o. Lapset pelaavat ja leikkivät aina, kun aika sallii. Uusia leikkejä keksitään koko ajan ja vanhoja leikitään etenkin koulussa.

Kuvauksissa tekemisen meininki

- Kolmen päivän varoitusajalla opettaja valjasti oppilaat leikkeihin. Kuvaukset olivat helppoja ja kaikki lapset tiesivät vähintään 40 erilaista leikkiä. Kukaan ei loistanut poissaolollaan eikä kukaan kieltäytynyt kuvauksista. Ilo ja tekemisen meininki loistivat koko ajan eikä kukaan valittanut mistään. Annoimme koululle palkinnoksi 4 jalkapalloa tytöille ja pojille.

Näistä leikeistä on osa koottu tähän pakettiin. Leikkejä voi opetella ja leikkiä yhdessä koulun pihalla tai jumppasalissa. Niistä voi myös kehittää omia versioita osanottajamäärän ja osallistujien toiveiden mukaan.

Raili Löyttyniemi