Lina-Lotta aloittaa lukion IB-linjalla

Kuva: scx.hu

Toisen asteen syksyn opiskelijavalinnat on julkistettu. Tuhannet onnelliset lukioihin ja ammattikouluihin hakeneet ovat saaneet tiedon opiskelupaikasta keskiviikkona 16.6. Yksi tulevista lukio-opiskelijoista on haukiputaalainen Lina-Lotta Lahdenkauppi, joka aloittaa syksyllä Oulun Lyseon lukion IB-linjalla.

Tulokset netistä jo aamuseiskalta

Hakutulosten julkistamista edeltävä ilta kului hienoisen jännityksen vallassa. Yhdessä ystävänsä kanssa tuloksia jännittänyt Lina-Lotta ei leiriytynyt koulun ovelle, vaikka tiesi koulun ilmoittavan nimilistan myös seinällään. -Netin kautta saimme tiedon jo aikaisin aamulla. Aamuseitsemältä ystäväni soitti ja kertoi tulosten tulleen, Lina-Lotta kertoo. IB-linjalle pääsy on hänelle ehdottomasti mieleisin opiskeluvaihtoehto. Kakkosvaihtoehtona hän haki myös Oulun normaalikoulun lukioon, mutta vahva panostus IB-linjalle hakemiseen tuotti toivotun tuloksen. Yleislukiosta poiketen IB-linjalle hakijat saivat pisteitä keskiarvon lisäksi myös erillisestä pääsykokeesta ja lausuntolomakkeesta. Lina-Lotan yhteispisteet riittivät mukavasti sisäänpääsyyn. -Pääsykokeeseen ei oikein voinut etukäteen valmistautua, mutta ihan hyvinhän sekin taisi lopulta mennä, hän arvelee.

Myös ammattikoulu kaveripiirissä suosittu

Ammatillisten opintojen kasvussa oleva suosio näkyi myös Lina-Lotan yläasteella. -105 oppilaan vuosiluokastamme 55 haki ammattikouluun ja "vain 50" lukioon. Palvelualojen linjat tuntuivat olevan suosittuja, Lina-Lotta kertoo. Hän ei kuitenkaan itse edes harkinnut ammattikouluun hakeutumista, koska kokee olevansa "enemmän lukijatyyppiä" ja saavansa lukion kautta enemmän valinnanvaraa tulevaisuutta varten. -Ei minulla olisi ollut hajuakaan, mille linjalle olisin ammatillisella puolella pyrkinyt, Lina-Lotta pohtii.

Kesä töissä, kansainvälisellä leirillä ja uutta odottaen

Tulosten selvittyä tulevan lukiolaisen kesä jatkuu helpottuneen rennoissa merkeissä, vielä jonkin aikaa kesätöissä Oulun Kauppakamarilla. Juhannuksen tienoilla Lina-Lotta matkustaa edustamaan Suomea kansainväliselle kesäleirille New Yorkiin, USA:han. Camp Rising Sun on vaihto-ohjelma, jossa eletään yhdessä n. 60 eri puolilta maaimaa tulevan nuoren kanssa. Leirillä opitaan johtamista ja yhteisössä toimimista ruohonjuuritason kautta ja sivussa myös opitaan monenlaista uutta eri alojen asiantuntijoiden johdolla. Aktiivisen kesän jälkeen paluu koulunpenkille kutkuttaa jo Lina-Lottaa. -Kyllähän se tuntuu aika jännältä, odotan kovasti jo lukion alkamista, kun pääsee ihan uuteen paikkaan.

Mikä IB-linja?

IB- eli International Baccalaureate -tutkintoon valmentava lukion IB-linja on Suomessa käytännössä erikoislukio muiden joukossa. IB on kansainvälinen ylioppilastutkinto, joka on tasavertainen suomalaisen ylioppilastutkinnon kanssa - se antaa vertailukelpoiset valmiudet yliopisto-opintoihin kaikkialla maailmassa. IB-linjalla opiskellaan englanniksi kuutta ainetta, joista matematiikka, äidinkieli ja englanti ovat pakollisia, lisäksi valitaan ainakin yksi luonnontiedeaine sekä yksi humanistinen tai yhteiskunnallinen aine. Lisäksi IB-linjalla voi opiskella taloustiedettä, yritysjohtamista ja teatteritaidetta.



Tiina Nuotio / Yle Opettaja.tv (Kuva: Lina-Lotta Lahdenkauppi)