Reksiakatemia

Rehtori Virpi Lehmusvaara ja Vantaan Länsimäen koulun oppilaat Suhama Abdulkadir (vas.), Le Anh Vy Ngo, Hani Abdi Mohamoud(ylh.), Rojda Hussain Salim ja Jasmin Mohamed Hassain.. Kuva: Katri Hämäläinen/YLE
Rehtorin työ muuttuu säästöjen puristuksessa ja kuntien yhdistyessä yhä monisäikeisemmäksi. Kuinka rehtori ehtii olla läsnä kaikkialla ja toimia monialaisena johtajana? Kuinka johtaa muutoksessa? Miten rehtori voi esimiehenä kannustaa työyhteisöä tiimityöhön ja vastuunottoon? Entä minkälainen haaste aloittelevalle rehtorille on maahanmuuttajaopetuksen järjestäminen?

Reksiakatemian tavoitteena on tarjota rehtoreille keinoja kasvaa pedagogisina johtajina ja tehdä oppimista tukevia hallinnollisia ratkaisuja. Kolme rehtoria kertoo arjestaan ja sen ongelmista ja miettii yhdessä työyhteisönsä kanssa ratkaisuja.


1/3: Toivon tiimit
Anne Suomalaiselle alku Repokankaan rehtorina oli iso haaste. Varkaus vastusti kouluverkkomuutosta vetämällä pöytäliput puolitankoon. Pian koulu sai Vuoden työyhteisö -palkinnon. Miten Anne sen teki?

2/3: Uuden edessä
Kuinka aloitteleva rehtori Virpi Lehmusvaara selviää työtaakastaan monikulttuurisessa, kahdessa rakennuksessa toimivassa vantaalaisessa yhtenäiskoulussa? Koulu muuttuu, pysyykö rehtori perässä?

3/3: Koulut kimppaan
Antti Lahdella on johdettavanaan kuudesta yksiköstä koostuva oppilaitos kymmenen kunnan ja kahden maakunnan alueella. Johtajuutta on pakko jakaa, mutta sopiiko se apulaisrehtoreille?