Sarja sairaalakoulun arjesta

Janina ja opettaja Esko KurronenSairaalakoulussa-sarja kertoo neljästä Haartmanin sairaalakoulun oppilaasta. Näitä yläkouluikäisiä nuoria on kohdannut vakava sairaus tai onnettomuus, joka on keskeyttänyt koulunkäynnin. Sairaalakoulussa opetusta jatketaan heti, kun oppilaan voimat antavat myöten.

Nuoren sairastuminen vakavasti on traumaattinen tapahtuma kaikille läheisille. Vaikka sairaus pysäyttää, tulee arjen jatkua. Jokainen sairaalakoulun oppilas toteuttaa oman kotikoulunsa opetussuunnitelmaa ja tekee kotiluokan kanssa samat kokeet. Sillä on oppilaille suuri merkitys.

Yksilöllistä opetusta

Vakavasti sairaan oppilaan opettaminen edellyttää luovia pedagogisia ratkaisuja. Koulun opettajat räätälöivätkin opetuksen kunkin oppilaan yksilöllisten tarpeiden mukaan.

Kertojina on neljä nuorta, joista kunkin tarinaa seurataan yhden jakson verran. Sairaalahoidot ja sairaalakoulussa opiskelu ovat tarinan yksi taso, nuorten tavallinen elämä, heidän tunteensa ja vapaa-ajan tekemisensä toinen.

Sarjassa kuullaan myös mm. nuorten vanhempia, sairaalakoulun opettajaa, kuntoutusohjaajaa, kotikoulun luokanopettajaa, fysioterapeuttia ja vertaiskuntouttajaa.

Sairaalakoulussa-sarjan on toimittanut Johanna Reen.


Osa 1/4: Janinan kovat kokeet.
Janinan syöpähoidot ovat loppusuoralla ja keväälle on kasautunut rästikokeita. Sairaalakoulussa tapaa kavereita ja voi olla rennosti oma itsensä.

Katso ohjelma


Osa 2/4: Juhon käännekohta.
Auto-onnettomuus muutti Juhon elämän. Katse suuntautuu kuitenkin eteenpäin, kun hyväksyy pyörätuolin osaksi itseään.

Katso ohjelma


Osa 3/4: Adan kolme koulua.
Adan opetusjärjestelyihin kuuluu sairaalakoulua, kotiopetusta sekä muutamana päivänä opiskelua omassa koulussa. Koulu sujuu, vaikka välillä Adan voimat ovatkin vähissä.

Katso ohjelma


Osa 4/4: Matias, ohi on!
Infektioriski pienenee ja elämänpiiri laajenee kouluun, kauppakeskuksiin, julkisiin kulkuvälineisiin, kaveriporukoihin ja harrastuksiin.

Katso ohjelma



Tutustu Haartmanin kouluun
Tutustu Lastenlinnan kouluun

Auroran sairaalakoulussa opetellaan yhteisöllisyyttä
Opettaja.tv:n etusivulle