Minä vihaan iPodeja ja kaikkia niitä muitakin mp3-soittimia ja vastaavia musavehkeitä, joissa on ne napit korvissa.
Ennen olin kateellinen kaupungilla käveleville iPod-ihmisille koska minulla ei ollut rahaa ostaa sellaista. Nyt olisi rahaa, mutta en pidä koko laitteesta.
En voi ymmärtää miksi joku haluaa sulkea itsensä ulkomaailmalta ja huudattaa jotain Duffya tai muuta mukatrendikästä korvissaan. Mihin unohtuvat elämän äänet? Mitä nämä iPodia kuuntelevat ihmiset tietävät yhtään mistään mitään, koska turruttavat kuuloaistinsa? Mikseivät he samantien turruta muitakin aistejaan? Miksi iPod-ihmiset eivät tunge nenäänsä nakkeja ja haistele niitä, tai miksi he eivät työnnä suuhunsa omenaa ja maistele sitä? Miksi turruttaa vain yksi aisti, kun voisi turruttaa ne kaikki?
Minä en käytä iPodia koska tahdon kuunnella ihmisten mielenkiintoisia keskusteluja metroissa ja busseissa. iPodia käyttävät ihmiset eivät tiedä mitä tälle yhteiskunnalle kuuluu koska he eivät kuuntele mitä ympärillä tapahtuu.
Minua todella hermostuttaa tämä asia. Ja suututtaa. Ymmärrän korvalappustereot, jotka olivat muodissa 80-luvulla. Niitä ei sentään voinut kuunnella kuin 10 minuuttia kerrallaan koska niistä loppuivat nopeasti patterit. Patterit laitettiin käytön jälkeen samaan roskikseen mihin hesari, biojätteet ja lasipullot. Oi niitä aikoja kun luonto oli vielä meidän.
Jos olisin kuunnellut esimerkiksi tänään iPodia metrossa olisin missanut seuraavat tärkeät havainnot nykymaailmastamme.
Kaksi narkkaria istui vastapäätäni:
Narkkari 1: ”Onksulla mulle mitään?”
Narkkari 2: ”No on mut se maksaa sit 35 euroo”
Narkkari 1: ”Miks vitussa niin paljon? Miksmun pitää maksaa sulle, me ollaan frendei?”
Narkkari 2: ” Siks just sun ei tarvi maksaa hakiksii ku me ollaan frendei.”
Narkkareiden ystävyyden ydin: Hakiksia ei tarvitse maksaa jos on frendei. Kuinkahan moni iPod-ihminen tätäkään tiesi, tuskin kukaan.
Tai tätä:
Äiti ja lapsi saapuivat metroon:
Äiti: Mene istumaan nyt!
Lapsi: En mene.
Äiti: Voisko joku antaa hänelle paikan?
Joku antaa paikan lapselle.
Äiti: Kiitos ihan hirveesti. Mene nyt istumaan!
Lapsi: En istu.
Äiti: Älä sitten istu. Toi on nyt kyllä ihan tosi tyhmää sulta. Täti anto paikanki.
Näin meillä siis evankelisluterilaisesti syyllistetään ihmistä jo lapsena. En minäkään istuisi koska metron penkeillä on niin paljon kaljaläikkiä ja spugehikeä. iPod ihminen ei tiedä siitäkään mitään.
Ei muuta tällä kertaa. Palataan.
