Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Ammatinvaihtaja - parturista poliisiksi
 
Kategoriat:

Tiina Syysmäki oli yli 40-vuotias, kun hän ymmärsi haluavansa tehdä elämässään vielä muutakin kuin kammata, leikata ja laittaa hiuksia. Tiina vaihtoi ammattia - hänestä tuli poliisi.

Kampaaja teki täyskäännöksen elämässään

Aamut ovat talvisen pimeitä, mutta Tiinan askel kulkee kevyesti. "Voin kai sanoa olevani onnellinen ihminen, koska voin joka aamu tulla työhön, josta pidän", vanhempi rikoskonstaapeli Tiina Syysmäki toteaa aloittaessaan taas yhden uuden työviikon Porin poliisilaitoksella. Hän sanoo, että jopa lomalta palatessa mieli oli hyvä.

Viitisentoista vuotta Tiina Syysmäki oli yksityisyrittäjä, joka pyöritti sekä parturi-kampaamo-yritystä että osto- ja myyntiliikettä Noormarkussa. Vähän yli 40-vuotiaana Tiina heräsi siihen, että tahtoi "tehdä vielä jotain" - ja se jokin oli pyrkiminen poliisikouluun perhepiiristä vasta poliisiksi valmistuneen nuoren naisen innoittamana. Koko prosessi oli osittain myös oman uskalluksen ja taitojen todistus - Tiina todisti itselleen, että vielä hän pystyy ja uskaltaa.


Takaisin koulun penkille

Ammatin vaihtaminen sinänsä ei ollut Tiina Syysmäen mielestä vaikeaa, koska hän oli käynyt asian mielessään läpi perusteellisesti eikä lähtenyt etsimään muutosta hetken mielijohteesta. Itse opiskelun aloittaminen parinkymmenen työelämävuoden jälkeen sen sijaan oli melkoinen ponnistus.
"En ollut entisessä työssäni esimerkiksi koskaan käyttänyt tietokonetta ja pelkästään hiireen tarttuminen tuntui korkealta kynnykseltä. Ajattelin, että jos selviän tästä, niin selviän mistä vain!"

Poliisikoulun pääsykokeisiin kuuluu vaativia fyysisiä tehtäviä, johon satunnaisen lenkkeilijän voimat eivät olisi riittäneet. Tuleva poliisi alkoi treenata tosissaan hyvissä ajoin ennen pääsykokeita, meni jopa aikuisten uimakouluun oppiakseen oikean uimatekniikan pelkän pinnalla pysymisen sijasta. Tiina läpäisi testit ja saavutti opiskelupaikan lisäksi jotakin muutakin: "Liikuntainnostus jäi päälle!"



copyright YLE/videokuvaa

Poliisin leivissä

Vanhemman rikoskonstaapelin työtehtäviin kuuluvat kaikenlaisten rikostapausten tutkinnat, mutta toisen naispuolisen kollegansa kanssa Tiina on ryhmässään erikoistunut erityisesti naisiin ja lapsiin kohdistuneisiin seksuaalirikoksiin. Näissä tutkinnoissa sekä ikä että aikaisemmin eletty elämä ovat plussaa.
"Tässä iässä pystyn puhumaan vaikeistakin asioista niiden oikealla nimellä ja paremmin kohtaamaan kovia kokeneita ihmisiä", Tiina Syysmäki arvioi ikänsä ja kokemuksensa tuomia apuja. Hän on tyytyväinen elämänvaihdokseensa - kyllä se kannatti.


Priima/Leena Reikko