Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Vaateostoksilla - löytyykö aikuiselle naiselle vaatteita?
 
Kategoriat:

Vaateostoksilla kiertely on naiselle nautinto - tai tuska, kun vaatteiden koot ja kaavoitukset eivät aina seuraa aikuiseen ikään ehtineen naisen muotoja.

Tunikaa tarjolla

Kiertely muutamassa Helsingin keskustan vaatekaupassa kertoo, että ei-missimittaiselle aikuiselle naiselle kyllä löytyy vaatetta. Lähes poikkeuksetta sovituskoppiin kuitenkin ensimmäiseksi tarjotaan kirjavaa tunikaa. Kyse saattaa olla myös muodin yleisestä trendistä, ei välttämättä asiakkaan iästä tai koosta.

Taiteen tohtori Sonja Iltanen-Tähkävuori on väitöskirjan verran tutkinut teollista vaatesuunnittelua ja ikääntymistä. Hän on itsekin vaatesuunnittelija ja toimii tutkijana Taideteollisessa korkeakoulussa. ”On olemassa paljon semmoisia vaatesuunnittelijoita, jotka oikeasti yrittävät palvella tätä kohderyhmää. Mielikuvahan on yleensä se, että mitään ei tehdä, mitään ei löydy, mutta yritystä on. Se, miksi vaatteet eivät välttämättä ole juuri sellaisia kuin ihmiset haluaisivat, on sitten eri juttu.”

Iltanen-Tähkävuoren tutkimuksesta ilmeni, että aikuiset naiset haluavat vaatteita, jossa he näyttävät nuorekkailta, mutta aikuisella tavalla. Iän merkit haluttiin piiloon, mutta mihinkään tummaan, kaapumaiseen vaatteeseen ei haluttu pukeutua - myöskään tätimäisiä kirjavia telttoja ei toivottu tarjolle yhtään lisää.


Aikuisen vartalot salat

”Ongelmana on se, että vaikka paino ei ikääntyessä nousisikaan, niin monet mitat muuttuvat”, Iltanen-Tähkävuori kertoo. ”Yleensä on niin, että vyötärön ympärys kasvaa, rintavuus lisääntyy, kun taas lantion ympärys ja reidet kapenevat. Välttämättä ei siis selvitä sillä, että kokovalikoimaa lisätään, vaan vaatteen kaavoituksen pitäisi olla toisenlainen.”

Ottaako vaateteollisuus huomioon aikuisen naisen vartalon muutokset? ”Kyllä teollisuudessa on tällaisia mittataulukoita käytössä. Monet aikuiset naiset päivittelevät, miten pieniltä XL-merkitytkin vaatteet nykyään näyttävät. Kyse ei välttämättä ole optisesta harhasta tai omasta paisumisesta, vaan muodissa tällä hetkellä vallitsevasta kapeasta linjasta.”


copyright YLE/videokuvaa

Mummonmekkoja ei enää ole

Sonja tutki myös haastateltaviensa vaatemuistoja. Monet naisista muistelivat ihmetellen, miten vanhan naisen vaatteisiin heidän äitinsä ja isoäitinsä pukeutuivat jo 40–50 -vuotiaina. Nyt mummonmekkoja ei juuri enää löydy. Ikänormit ovat väljentyneet. Se ei tarkoita, ettei niitä kuitenkin olisi – nyt iän merkit ovat vain piiloutuneet paljon hienovaraisempiin yksityiskohtiin.

”Joustinvyötärö tuli esiin kaikissa haastatteluissa. Kaikki halusivat niitä. Suunnittelijat sanovatkin aina laittavansa vaatteeseen joustinvyötärön, kun kohderyhmä on yli viisikymppinen.” Naisille tuntuu olevan yhtä suuri kammotus pukeutua liian nuorekkaasti kuin liian mummomaisestikin. ”Liian nuorekkaana tunnutaan kokevan moni materiaali, esimerkiksi tekonahka. Nahka on OK, tekonahka ei.” Sonja Iltanen Tähkävuori sanoo.


Kuka päättää?

Kuka viime kädessä päättää, mitä kauppojen hyllyiltä ja vaatetangoilta löytyy? Ostaja, sisäänostaja vai vaatesuunnittelija? ”Nämä kaikki”, Iltanen-Tähkävuori vastaa ja jatkaa: ”Kuluttajalla on oma roolinsa tässä. Jos kukaan ei osta sieltä niitä uusia ja rohkeampia vaihtoehtoja, niin ei niitä myöskään enää seuraavana sesonkina sieltä löydy.”


Priima/Regina Rask