Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Mitä kuuluu Alex Lepajõe?
 
Kategoriat:

Vuonna 1984 neljä nuorta miestä loikkasi Neuvosto-Virosta kumiveneellä Suomen kautta Ruotsiin. Vuotta myöhemmin kaksi heistä, Raivo Roosna ja Alex Lepajõe palasivat Suomeen ja tekivät kaksi ryöstöä.

Häpeällinen muisto

Istumme mukavasti Alex Lepajõen kattohuoneistossa Tallinnan vanhassa kaupungissa. Koko seinän kokoisesta ikkunasta avautuu näköala yli auringon valaisemien punaisten tiilikattojen. Alex laittaa tuomani dvd-levyn soittimeen ja laittaa tv-kanavan kohdalleen. "Meno Helsingin keskustassa oli tänään kuin villissä lännessä", tv-uutisten toimittaja Aarre Kanth aloittaa vuoden 1985 uutispätkässä. Alex katsoo kuvaa vakavana ja toteaa, että häpeän tunne palaa edelleen. Seuraavassa kuvassa Alex ja Raivo ovat jo syytettyinä oikeudessa. "Ei sitä oikein muista, mitä varten siihen lähdettiin. Ei oikein oltu enää tässä maailmassa, oltiin sekopäitä", hän sanoo.

Elämän käännekohta

"Se oli hyvä, että mut pysäytettiin, mä tarvitsin sitä", Alex sanoo. Noilla tapauksilla oli suuri merkitys hänen elämälleen. Neljä vuotta kului vankilassa Suomessa. Sen aikana Alex opiskeli teoreettista filosofiaa ja kirjoitti ensimmäisen kirjansakin. Kirjan nimeksi tuli Kapinallinen. "Mä en ollut liian nuori, etten olis kestänyt sitä, enkä liian vanha, etten olis oppinut siitä", Alex pohtii aikaansa vankilassa.

Nykypäivä hyvällä tolalla

Helmikuussa 2008 kotonaan istuu tyytyväinen mies. Alex sanoo, että hän päätti osoittaa, että sanonta Kerran rikollinen, aina rikollinen ei pidä paikkaansa. "Se on usein niin, mutta se ei ole aina niin", hän sanoo painokkaasti.

Taustaansa hän ei ole pakoillut, vaan on ottanut vastaan suuriakin haasteita. Vuonna 1998 hän avasi Tallinnan vanhaan kaupunkiin oman, varsin menestyneen ravintolan, mutta luopui siitä uusien haasteiden edessä. Lepajõe pitää edelleenkin Viron television katsojaennätystä nimissään, vaikka oma Täna Õhtull, Alex Lepajõe -show ei ole pyörinyt kanavalla enää muutamaan vuoteen.


copyright YLE/videokuvaa

Kirjailijakin?

Kirjailija olisi liian mahtipontinen nimitys Alexin mielestä. Hän kuitenkin kirjoittaa parhaillaan sukunsa historiaa, trilogiaa alkaen 1800-luvulta tähän päivään. "Sitä ei kirjoiteta joulumarkkinoille, mutta kyllä se jonakin päivänä tulee valmiiksi", hän kertoo.

Kirjan kirjoittamisen lisäksi oman aikansa ottaa myös vasta Etelä-Virosta hankittu vanha maatila, jota kunnostetaan nyt perheen vapaa-ajan asunnoksi. Myös isyys on Alexille kova juttu. Hän tekee päivittäin pitkän, parin tunnin mittaisen kävelylenkin pienen tyttärensä kanssa. Hän puhuu hyvin lämpimästi vaimostaan ja kaavailee, että tulevaisuudessa lapsia saisi tulla enemmänkin.

Timantteja

Tillanderin kultasepänliikkeen ja pankin ryöstö toivat Roosnalle ja Lepajõelle lähes miljoonan silloisen markan suuruisen saaliin. Tuota saalista ei löytynyt koskaan, eikä Lepajõe suotu siitä kertomaan vieläkään. "Mistä sitä muistaa 23 vuoden takaisia tapahtumia...", hän kuittaa. Epäillä kuitenkin sopii, että Alexin kiinteistösijoituksilla on kimmeltävä alkuperä.


Priima/Esa Viherä