Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Mitä kuuluu Kisu?
 
Kategoriat:

Pienessä Degerbyn kylässä Inkoossa on kaksi tärkeää maamerkkiä: kirkko ja Kisun kauppa, Degerby Deli. Musiikkialan monilahjakkuus Kisu Jernström on vaihtanut päätoimisen musisoinnin kyläkauppiaan uraan.

Kaiken alku oli Topmost

Kisu oli vasta 13-vuotias päästessään legendaarisen Topmost-yhtyeen rumpaliksi. Eivät olleet muutkaan pojat iällä pilattuja, mutta Kisu oli kuopus: ”Ne piti mua bändin vauvana, Gugi (Kokljuschkin) aina päivitteli, että on se pieni, mutta kyllä se osaa soittaa.” Topmostista Kisun ura laajeni, ja mm. Dannyn kesä-shown mukana kiertäessä Kisulle tulivat maamme tanssilavat tutuiksi.

Mutta ei ole Topmostia vieläkään kuopattu: nostalgisia keikkoja yhtä jäsentä vaille alkuperäisellä kokoonpanolla tehdään harvakseltaan, mutta säännöllisesti. ”Ei päästetä taitoja ruostumaan, treenataan kunnolla ja tehdään hyviä nostalgia-keikkoja.”

Soolouraa ja sävellystyötä

1970-luvulla Kisun suuria omia hitteja olivat mm. Uneen aika vaipuu, Juustossa löytyy ja Onnestain on puolet sinun. Aikansa sooloiltuaan Kisu innostui musiikin tekemisestä vielä laajemmin - alkoi hedelmällinen yhteistyö Kassu Halosen ja Vexi Salmen kanssa. Tämä kolmikko tehtaili satoja hittejä suomalaisartisteille. Erityisellä lämmöllä Kisu muistelee yhteistyötä Kirkan kanssa. Kirkan suurhitti Surun pyyhit silmistäin on kolmikon kynästä peräisin ja Kisun tuottama.

Kauppias Kisu

Kyläkauppiaana 56-vuotias Kisu on kaukana hektisestä musiikkibisneksestä. Jotain samaa kaupan pyörittämisessä kuitenkin on: ”Mulla oli sellainen tunne, että tämä voisi sopia minulle, ja kyllä olo onkin kuin olisi keikalla koko ajan – mutta ilman paineita.” Entisen kauppiaan jäädessä eläkkeelle ja tarjotessa kauppaa Kisun ostettavaksi, hän ei kauan miettinyt. Nyt ovat Degerby Delin tavaravalikoima ja palvelut laajentuneet niin, että kauppa valittiin vuoden 2007 yritykseksi Inkoossa. Kisu on mielissään huomionosoituksesta: ”On tässä yritettykin!”, hän toteaa.



copyright YLE/videokuvaa

Vaikeuksien kautta voittoon

Kisu potee synnynnäistä haimasairautta, joka nykylääketieteen keinoin pysyy hyvin hallinnassa, mutta aiheuttaa välillä kipuja. Kiitos vanhan urheilutaustan ja hyvän peruskunnon, Kisu ei ole lannistunut. Pitkän avioliiton loppuminen muutama vuosi sitten vaati kypsyttelyä, mutta nyt on Kisulla taas ”kevättä rinnassa” kuten hän toteaa. Elämä hymyilee laulavalle kyläkauppiaalle, joka aikoo vielä lähitulevaisuudessa tehdä soololevynkin. Ja kesällä järjestetään kauppa-aukiolla jo perinteeksi muodostuneet Degerbyn possujuhlat. Yleisöä tähän kylätapahtumaan tulee satamäärin, kaukaakin. Tahdin lyö Kisun luotsaamana - mikäs muu kuin Topmost!


Priima/Marjo Lundvall