Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Sinnikkyydellä silmäruokaa
 
Kategoriat:

Tamperelainen Martti Kansanen ihastui nuorena poikana purjelaivoihin niin perusteellisesti että merten hiljaisista kiitäjistä tuli hänelle erikoinen aikuisiän harrastus. Kansanen rakentaa purjelaivojen pienoismalleja omaksi ja sukulaistenkin iloksi. Tampereen taitaja ei tingi tasosta, ja pienet alukset noudattavat täydellisesti kauniiden esikuviensa muotoja.


SUOMEN JOUTSEN SYTYTTI

Martti Kansanen vietti lapsuutensa Kirkkoniemen Johanneksessa, jonka satamassa hän sai nähdä laivoja. Siellä kiinnostus laivoihin ja merenkulkuun syttyi. ”Johanneksen kirkon eteisessä oli Suomen Joutsenen pienoismalli. Se oli aivan mahtava enkä saanut silmiäni irti siitä”, Kansanen muistelee. Sieltä jäi kytemään haave laivojen pienoismallien rakentamisesta.

Nyt Kansasen kodissa komeilee itse tehty Suomen Joutsenen pienoismalli. Se on hänen tuorein aikaansaannoksensa. Aikaa valmistamiseen meni kaksi ja puoli vuotta eikä työtuntien määrää voi edes arvioida. Mutta ennen Suomen Joutsenta Kansasen kokoelmaan oli kertynyt jo 20 pienoismallia. Osa niistä komistaa sukulaisten koteja. Myyntiin hän ei halua antaa laivojaan, vaikka hienoille luomuksille löytyisi varmaan ostajia. Martin askarteluhuoneen pöydällä on uuden nelimastoisen pienoismallin runko odottamassa jatkokäsittelyä.


copyright YLE/videokuvaa


TYÖPAIKKA ENSIMMÄISENÄ MALLINA

Ensimmäisen pienoismallinsa Kansanen rakensi viitisenkymmentä vuotta sitten. Mallina oli Anna- niminen höyrylaiva, jolla hän työskenteli vuoden verran. Kansanen paneutui rahtilaivamalliinsa perusteellisesti. Hän mittaili itse Annan kaikki osat ja ulottuvuudet ja laati piirustukset mittaustensa perusteella.

Myös Annan jälkeen syntyneet pienoismallit ovat tarkkoja kopioita alkuperäisaluksista, mutta ne Kansanen on rakentanut piirustusten perusteella. Piirustukset ovat löytyneet Englannista. Kansasen aluksia ihastelevan mielikuvituksen saa erityisesti vauhtiin kolmimastoinen Bounty. Tällä aluksella tapahtui vuonna 1789 kuuluisa miehistön kapina, jonka seurauksena Bountyn ilkeä kippari sai lähteä soutamaan pikkuveneellä omille teilleen.


VAATII KESKITTYMISTÄ

Laivojen kaikki osat ruorirattaista lähtien Kansanen rakentaa itse, mikä tietenkin lisää työmäärää. Materiaaleina ovat puu, teräs, karhulanka ja muoviakin on käytettävä hieman. Purjeet syntyvät paperista, ja rakentaja maalaa niihin tarvittaessa asianmukaiset kuviot.

Pienillä osasilla näprääminen vaatii tiukkaa keskittymistä. Muuta ei sovi ajatella ja käsien täytyy totella herkästi. ”Keskittyminen on niin täydellistä, että sitä ei voi tehdä yhtäjaksoisesti kovin monta tuntia. Kädet eivät saa tutista kauheasti. Jos tunninkin tekee yhteen mittaan, niin hyvä on. Pinna kiristyy joskus, kun tulee susi, mutta se on pikkujuttu.”


copyright YLE/videokuvaa


KAUNEUS VIEHÄTTÄÄ

Purjelaivojen kauneus on viehättänyt Martti Kansasta pikkupojasta lähtien, ja juuri laivojen muhkea ulkomuoto on innostanut häntä sinnikkyyttä vaativaan harrastukseen. Hänen mielestään moottori- ja höyrylaivamöhkäleiden muotoja ei voi millään tavalla verrata purjelaivojen linjakkuuteen. ”Ne tuntuvat niin hyvännäköisiltä. Rungotkin pyrittiin tekemään kauniiksi ja sulaviksi. Purjelaiva on satamassakin mahtavan näky.”


Priima/Mikko Määttälä