Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Rakkaudesta traktoreihin
 
Kategoriat:

Vanhat traktorit ovat löytäneet kodin Vantaan Trollbergasta. Asplundien traktorimuseossa asustavat upeat entisöidyt kaunottaret yhdessä entisöintiä odottavien ruosteisten lupausten rinnalla.

Lars ja Ruth Asplundin traktorimuseo sai alkunsa Vantaan julkisivulautakunnan painostuksesta. Larsin keräämät vanhat traktorit pilasivat viranomaisten mielestä maiseman, ja ne piti joko hävittää tai piilottaa katseilta. ”Jos kerran piti rakentaa talli, ajateltiin tehdä samalla vaivalla museo.”


ISÄNNÄN KONEET JA EMÄNNÄN AARTEET

”Minä olin ensin vähän samaa mieltä julkisivulautakunnan kanssa, että eroon romuista. Mutta kun Lars lupasi mulle oman osaston museoon, niin mut oli narrattu mukaan”. Ruth taitaa itse narrata, kun kertoo vastustelustaan - museon emäntä on yhtä innokas keräilijä kuin isäntäkin.

Emännän osastolle on koottu sadoittain kotiin liittyviä esineitä: huonekaluja, vaatteita, leluja ja erityisesti kahvipurkkeja. Esineiden tunnearvo on rahallista arvoa isompi. Näytillä ovat muun muassa Ruthin äidin pienet sievät morsiuskengät.


copyright YLE/videokuvaa


PALKITTUJA TRAKTOREITA

Traktorimuseon tiloissa on 33 maatalouden työjuhtaa. Jotkut ovat vielä ruosteisia ja odottavat entisöintiä, toiset ovat upeita kiiltäviä komistuksia.

Larsille rakkaimpia ovat John Deere -traktorit. Museon helmi onkin Larsin entisöimä, vihreänä ja keltaisena kiiltävä jontikka, jolla on voitettu myös palkintoja. Entisöinti onkin museon isännälle tärkeä harrastus. Oikeiden osien perässä matkustellaan ympäri maailmaa, ja puuttuvat tehdään tarvittaessa itse.

Isännän erikoisalaa ovat myös valurautaiset työkoneiden istuimet. Museon seiniä kiertää usean kymmenen koristeellisen, värikkääksi maalatun istuimen rivi.


TRAKTORIMUSEO ON AINA AVOINNA

Asplundien museoon pääsee aina – tosin etukäteen pitää soittaa. Ilmoittamatta voi tulla paikalle kesäsunnuntaisin. Hienojen esineiden lisäksi museon parasta antia ovat isäntäväen tarinat.

Trollberga on monien vanhojen koneiden harrastajien ryhmämatkakohde, mutta kuka tahansa kiinnostunut on tervetullut. Lapsiperheiden pienimmät saavat kiivetä tiettyjen koneiden kuskipukille ja sinne toki kipuavat myös monet aikuiset.

Trollbergan Traktori- ja maatalousmuseon osoite on Nybyggetintie 21, 01200 Vantaa. Isäntäväen saa kiinni numeroista 09-8764732 ja 0400-615170.


Priima/Tiina Klemettilä