Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Mitä kuuluu, näyttelijä Kalle Juurela?
 
Kategoriat:

Suhina-Lempi, Lesti-Kalle ja Vekseli-Ville (Maj-Britt Heljo, Paavo Pentikäinen ja Kalle Juurela) muodostivat koomikkokolmikon, joka mm. Jatkoaika-ohjelmassa kutkutti katsojien nauruhermoja 1960-luvulla.

Vekseli-Villen hahmossa näyttelijä Kalle Juurela kiersi myös ympäri maata viihdyttämässä kansaa mitä moninaisimmissa tilaisuuksissa.


PIKKUPOJAN HAAVE TOTEUTUI

Kalle Juurela (s. 1929) on kotoisin Vaasasta. Perheen talous oli tiukoilla, mutta se ei estänyt Kallea ja naapuriperheiden lapsia harrastamasta näyttelemistä. Kulmakunnan pikkuväki järjesti aikuisille ”näytäntöjä”, joissa viiden pennin pääsymaksulla sai nauttia
hulvattomista esityksistä. Kalle oli jo pikkupojasta varma, että näyttelemisestä tulee hänen elämäntehtävänsä, ja niinhän siinä kävikin.


TEATTERIA JA TELEVISIOTA

Kalle Juurela sai ensimmäisen kiinnityksen teatteriin Vaasassa, sitten Hämeenlinnassa. Televisioteatteri työllisti myös useaksi vuodeksi, kunnes sitten, ”poliittisissa myllerryksissä” osa näyttelijöistä ja ohjaajista sai lähtöpassit. Kalle ei tätä kuitenkaan jäänyt suremaan, sillä hän oli jo tuolloin hyvin kysytty viihdyttäjä eri tilaisuuksissa. Lisäksi muut televisiotyöt kuitenkin jatkuivat. Kalle esiintyi mm. legendaarisen Jatkoajan sketsinäyttelijänä.


MUSIIKKIA TYÖNÄ JA HARRASTUKSENA

Näyttelijän työn ohessa Kalle Juurela tuli hyvin tunnetuksi myös kupletti-viihdelaulajana. Operettia ja musiikkiteatteria esitettiin mm. Soutustadionilla ja Kulttuuritalolla, ravintoloissa ja kiertueilla.

Kalleakin mainostettiin milloin ”Kupletti-Kallena”, milloin ”Koko kansan Kallena”. Tavaratalot ja harjannostajaiset tulivat tutuiksi Kallelle, kun hän kiersi viihdyttäjänä maata. Musiikki ja muukin taide on seurannut Kalle Juurelaa myös omana harrastuksena läpi elämän. Hän on tuttu näky niin oopperan kuin balettiesitysten katsomoissa.


copyright YLE/videokuvaa


VÄHÄN VOISI JO HÖLLÄTÄ...

”Enpäs arvannut, että kun 14-vuotiaana aloitin teatterin, vielä 80-vuotiaanakin näyttelisin”, Kalle nauraa. Tällä hän viittaa mm. vielä viime talvena Varkauden teatterissa esitettyyn Pääsiäinen on peruutettu –näytelmään, jossa hänellä oli rooli.

Kun Kalle maaliskuun 30. päivä täyttää kunniakkaat 80 vuotta, Varkaudessa järjestetään hänen kunniakseen iltamat, joissa hän on lupautunut itsekin esiintymään.

Juhlapäivää odotellessaan Kalle nauttii kauniista kaupunkikodistaan Helsingissä, kävelyretkistä lähirannoilla ja kaupungin kulttuurielämästä. ”Tämä on nyt ihan elämäni kohokohta, että saan asua näin upeasti”,
Kalle huokaisee.


Priima/Marjo Lundvall