Hae yle.fi:stä:

 
Tekstiversio | Tekstikoko: + / -
 
 
 

YLE-kirjautuminen

 
 
Abba - ikuista musiikkia
 
Kategoriat:

Niin kai se on, että Abban musiikissa on jotakin ikuista. Muutoin eivät aina vain uudet sukupolvet löytäisi sitä uudelleen. Ehkä on niin, että ruotsalaisnelikon musiikki ei ole koskaan mennytkään muodista.

”Jotain hyvää, jokin laatu siinä pitää olla takana”, sanoo Rajaton-yhtyeen Jussi Chydenius. Abbalaisten tapa esittää saattaa olla myös kestosuosion takana. ”Nykyajan popmusiikki yrittää olla makeeta. Se on vaikeaa ja koukuttavaa”, sanoo Essi Wuorela ja jatkaa: ”Ihailen yhä enemmän Agnetan ja Fridan tapaa laulaa suoraan äänelle, ilman koukkuja, virtaavalla äänellä. Se on hienoa.”


copyright YLE/videokuvaa


S.O.S. PLAYS ABBA

Abba innostaa yhä uusia harrastajia esiintymään. Iisalmelaisryhmä S.O.S plays Abba kokoontui huhtikuussa 2008 ensi kerran harjoittelemaan Abba-musiikkiin perustuvaa ohjelmistoaan. Kaksi muusikkoa, kampaaja sekä tanssin opettaja ovat sittemmin saaneet jo kosolti keikkakokemusta, vaikka ryhmä lieneekin vielä uransa alkutaipaleella. Tavoitteet tällä porukalla on asetettu alusta alkaen korkealle. Ulkomaille, isoille estradeille. ”Me päätettiin heti, että tehdään kaikki vähän eri tavalla kuin yhtyeet yleensä. Ei jäädä kotinurkkiin, vaan tähdätään maailmalle”, sanoo Tuomo Malinen.

Haaveissa siintävät Japanin, Kiinan ja Intian konserttiareenat, mutta matkaa on vielä Iisalmesta noille lavoille. ”Kaikki on mahdollista, voisihan sellaista joskus olla”, hymyilee toinen solisteista Johanna Remes.


RAJATON ABBA

Jussi Chydenius lauluyhtye Rajattomasta kertoo, että he ovat esittäneet Abbaa varsin paljon kiertueillaan: ”Oikeastaan vähän yllättäen, sillä kun vuonna 2001 ensimmäisen kerran esiinnyimme Lahti Sinfonian kanssa esittäen Abbaa, emme arvanneet, että vielä kahdeksan vuoden kuluttuakin teemme sitä samaa". Varsinkin, kun ruotsalais-poppi ei ole sitä Rajattoman omaa musiikkia, sitä, minkä takia Rajaton on olemassa.

Chydenius katsoo kuitenkin Abbasta olevan Rajattomalle hyötyä. ”Esimerkiksi tulevaa Australian kiertuetta tuskin olisi tullut, ellei olisi Abbaa.” Waterloosta, Fernandosta ja muista hiteistä on tullut Rajattoman ns. sisäänheitto-tuote. ”Me saadaan aina pitää myös omia acapella-konserttejamme ja esittää omaa musiikkiamme. Ja sehän on hyvä asia!” Jussi Chydenius toteaa.


Priima/Esa Viherä