Antti Tuisku: Musiikkini on kypsynyt iän mukana

Antti Tuisku: Musiikkini on kypsynyt iän mukana

Ajankohtaista - Ti 17.5.2011, klo 11.57

Antti TuiskuAntti Tuisku

Tälle sivulle liitetyn mediatiedoston esittäminen vaatii Adobe Flash Playerin.

379
tykkää tästä

Antti Tuiskulla on ollut kiireinen kevät, jopa niin kiireinen, että muusikko myöntää loman tulevan tarpeeseen: ”Pitää yrittää levätä välillä ja ladata akkuja, muuten kynttilää polttaa väärästä päästä.” Kesällä suosittu artisti kuitenkin jatkaa keikkailua ja esiintymisiä on buukattu pitkälle syksyyn asti.

Antti Tuisku sanoo kasvaneensa artistina hurjasti viimeisen seitsemän vuoden aikana.  ”Omat näkemykset ja visiot ovat vahvistuneet siitä, millaista musiikkia haluaa tehdä. Myös laulullisesti nämä seitsemän vuotta ovat mua koulineet, että siinäkin hommassa olen paljon kehittynyt.”

Antti Tuiskulle on hyvin tärkeää saada omat ajatuksensa kuuluviin musiikin kautta. Sanoittaminen ja säveltäminen onkin hänelle hyvin tärkeätä. ”Joka levyllä musiikin tekeminen on ollut entistä henkilökohtaisempaa. Kun ikää on tullut lisää ja ajatukset on ehkä ylipäätään elämästä kypsyneet, niin musiikki on kypsynyt siinä mukana”, Tuisku miettii.

Antti Tuisku uskoo, että musiikillinen kasvaminen on edesauttanut myös urakehitystä. ”Ihmiset antavat tänä päivänä paljon kiitosta siitä, että musiikki ei ole enää mitään liirumlaarumia, vaan siinä on oikeasti ajatusta, mitä mie laulan.”

Antti Tuiskua haastatteli Maija-Liisa Juntti Lapin Radiosta.

Lisää artisteista:Antti Tuisku

Hei kaikki Satumaan kävijät!

Satumaa-palvelun ylläpito ja toimittaminen loppui 7.6. ja artikkelien kommentointi on suljettu.
Kiitos aktiivisuudestanne ja näkemisiin jatkossa uudessa palvelussa http://yle.fi/musiikki

Kommentit (67)

Antti jää pitkälle tauolle,näin Iltalehti ! Hienoa Joululevy tulossa,ja vielä vuoden Tyylikkäin :)) Antti on fiksu ja filmaattinen ja kertoi muuttavansa Pohjoiseen uutta luovuutta hakemaan >3>3

Anonyymi Ke 12.10.2011, klo 23.18

Bravoooo, Antti!

Anonyymi Ma 26.9.2011, klo 13.37

Tässä vielä äsken unohtunut todistusaineisto joululevyuutiseen. Terv. KT

http://www.mtv3.fi/viihde/uutiset/musiikki.shtml/1394163/antti-tuiskulta-mojova-jouluyllatys-uusi-albumi

Anonyymi Ke 21.9.2011, klo 10.24

Hei kaikille! Antin nassubuukissa oli tieto, että hän on tässä kaikessa "hiljaisuudessa" väsännyt meille joululevy kakkosen, joka tulee myyntiin marraskuun 9. päivä. Joulukirkkokonsertteihin on siis vielä enemmän mielenkiintoa mennä, kun saa vielä levyn kotiin. Joulu tulee sittenkin, hihkuu KT, ja hyvä joulu tuleekin!

P.s. Viime vuonna Vaasan ja Tampereen joulukirkoissa oli huikea tunnelma. Vaasassa oli kaupunginorkesteri ja Treella oma bändi ja Antti niin mallikaasti puikoissa, ettei voi sanoin kuvata!!!

Anonyymi Ke 21.9.2011, klo 10.21

Kyllä, nassubuukissa on vinkkejä ja hienoja otoksia keikoilta ja infoja sekä kuvia vaikka sieniretkestäkin...;) Viimeksi paljastivat, että Antti on tehnyt uutta musiikkia salaa faneilta viime aikoina. Kiva yllätys!

Täytyy mainostaa Antin konsertteja, etenkin kirkonholveissa kaikuneita. Keikkatiedoissa oli jo entisten vuosien tapaan Vaasan ja Rovaniemen joulukirkkokonsertit. Sinne ainakin! Yleensä konserteissa, etenkin kirkoissa, on paras akustiikka ja kun kaikki istuu hiljaa kuin kirkossa, kuuleekin jotain ja tunnelma on huikea, vaikkei muuten kirkonpenkkejä kuluttaisikaan;) Terv. KT, vaikka kirkkomummeloksi TuiskuMuiskun takia...

Anonyymi Pe 26.8.2011, klo 17.32

Mahtavaa ! Tornion festareilta oli pari videota :) Kumpa Antti levyttäis kappaleen "Tuu mun vaimoksein" on se pirun hieno kappale,täytyy aina silloin tällöin käydä se kuuntelemassa :))))

Anonyymi Pe 26.8.2011, klo 10.28

Niin pidän minäkin :) Mulle riittää Antin hieno musiikki,yksityisyys on hänen oma asia ja kyllähän Antilla faneja riittää,ihan vauvasta vaariin ! Antissa on karismaa,mahtava artisti,uutta tuotantoa odotellaan :))

Anonyymi Pe 26.8.2011, klo 09.42

Minä pidän Antista !!!

Anonyymi Ke 24.8.2011, klo 13.22

Ohoh, pitipä lukea oikein kahteen kertaan ja hartauvvvella tuo kommentti Amomyyni – Ke 17.8.2011, klo 00.24.

Minä en ole kyllästynyt Antin haastatteluihin. Olen kahlannut aikaisemmin kaikki netistä löytyneet Tuiskun haastattelut, ja ne kaikki ovat minusta mukavia jutusteluja, harvinaisen sydämellisiä ja avoimia. Mitä sitten tarkoitat suorilla ja konkreettisilla kysymyksillä, niin Antti on sanonut, että hän pitää yksityisyyden rajan. Kotiseutunsa lomapaikan on paljastanut, mutta yksityisemmästä elämästään esim. henkilökohtaisia ihmissuhteita hän ei kerro. Siinä menee ainakin yksi raja, ja se on hyvä. Minä olen tyytyväinen Antin haastatteluihin ja tuohon sopivan tiukkaan yksityisyyden rajaamiseen.

Nassubuukissa Antti + tiimi pitävät fanit ajantasalla viikottain ja joskus päivittäinkin. Työasiat, keikat ja tauot ovat fanien tiedossa tai jos on jotain levynvääntöä tai muuta projektia, fanit saavat kuulla ensimmäisenä. Antti, jos kuka kunnioittaa fanejaan, kaiken ikäisiä. Hän myös huomioi fanilahjojen lähettäjiä mukavasti, ainakin minua, mutta siinä menee minun yksityisyyden rajani, en siis kerro.;););) Terv. KT

Anonyymi Ma 22.8.2011, klo 21.19

Ei vaan seitsemän albumia kuudessa vuodessa. Kokoelma kun ei ole mikään albumi vaan kokoelma. Ja viimeisin albumi julkaistiin siis syksyllä 2010.

Jotenkin tuntuu että toimittajat ja media käsittelevät ja paapovat Tuiskua kuin jotain pikkulasta. Aina vain päivitellään ja hymistellään kuinka paljon on saavutettu ja missä ajassa. Tämä trendi tuskin tulee muuttumaan sillä Tuisku suoltaa tätä nykyä albumin per vuosi ja muutenkin asiat rullaavat samalla kaavalla. Ihmettelenkin missä ovat oikeat, mielellään kriittiset ja syväluotaavat kysymykset ja keskustelunaiheet. Tuiskusta varmaan saisi enemmänkin irti kuin vain nuo tavanomaiset keikkakiireet ja mökkilomailut. Oli hän ainakin alkuaikoina melko puhuttu ja kiisteltykin henkilö, mutta nykyään saa korkeintaan hymistelyä aikaan sekä ihmisissä että toimittajissa. En ainakaan itse kutsuisi sellaista miksikään pop-tähdeksi, joka ei suurta yleisöä juurikaan puhuttele. Eikä asia siitä parane jos vain median lisäksi itse itseään sellaiseksi tituleeraa.

Tuiskun haastattelut ovat muutoinkin viime vuosina olleet sellaisia, että jos on kuullut yhden, on kuullut ne kaikki. Aina samat kysymykset ja Tuiskun tismalleen samat löpinät levyntekoprosessista, hektisestä työtahdista ja siitä Rovaniemen rauhan tyyssijasta, jonne hän aina silloin tällöin kiireiltään ehtii. You got it? Ja valitettavasti sama sykli jatkuu vuodesta toiseen. Haastatteluja on kai turha tehdä ja antaa mikäli ne kulkevat aina samoja latuja. Se on vain ajan ja rahan haaskausta, eikä palvele ketään. Eli rohkeutta - Tuiskulta varmaan voi kysyä ihan suoria ja konkreettisiakin kysymyksiä, joita ei ole jo joka haastattelussa käyty läpi.

Amomyyni Ti 16.8.2011, klo 23.24

Tervemenoa vaan kaikille siellä lähempänä oleville Tornion festareille! Terveisiä ja kannustuksia Antille meiltä muutama sata kilometria alempana olevilta fanituisilta...tai ainakin minulta;) Yöterveisin KT

P.s. Todellakin Anttia on huikea katsella, kuunnella, aistia, makustella, nautiskella ja vaikka mitä;) Livenä superhuikea ja ruudusta ja levyltäkin. Suosittelen sydämellisesti!

Anonyymi Pe 1.7.2011, klo 01.56

Anttihan oli taas ihan huikea,kyllä poikaa kuuntee ja katselee ihan mielellään :) katsotaan, päästäänkö Anttia Tornion festareille kuunteleen,yritetään,yritetään ;)

Anonyymi Ke 29.6.2011, klo 08.08

Jep, upea oli ja on tosiaankin. Antilla on kyllä hyvä TiedotusTiimi FaceBookissa, aina ajan hermolla. LN

Anonyymi Ti 21.6.2011, klo 19.17

Olipa Antti taas upeana Mansen Särkkiksen PKK-ohjelmassa. Vaihteeksi uutta väriä hiuksissa ja aina niin upea vaatetus ja lauluääni myös värineen päivineen + eläytyminen + kropankäyttö sekä sydämellisyys ja aitous aina haastatteluissa. Iskelmän sivuilla on myös kiva uusi haastattelu, jonne pääsi myös facebookin kautta. Antti + tiimi tiedottaakin aina kympin arvoisesti faneille, jotta pysytään ajantasalla, mitä ja milloin on tapahtumassa.

Suurkiitos Antille fanien kunnioittamisesta ja huomioimisesta sekä tiedottamisen suhteen että esitystilanteissa, kiitos! Kannustavin terveisin KT

Anonyymi Ma 20.6.2011, klo 23.51

Miepä yritän, mutta tuuhan sieki Tornioon;) -LN-

Anonyymi To 9.6.2011, klo 20.45

Muistappa sitten vinkata Antille tuosta Tuu mun vaimoksein kappaleesta,että se pitää saada levylle :) !

Anonyymi Ti 7.6.2011, klo 11.06

Samoja suosikkeja sieltä nousee esille ja vaikea on tosiaan sitä parasta valita, kun on niin monta hyvää:) Menen heinäkuussa Antin keikalle Tornioon, koska kesäkuun Rovaniemen JutajaisKeikka on harmikseni peruttu. t. LN

Ps. Antilla on sen verran energiset esiintymiset, että kunnon on oltava hyvä;)

Anonyymi Ma 6.6.2011, klo 16.54

Tuota noin...Antin levyjä on kuuneltu,esim Minä näen sut,Hyökyaalto,Yksinäinen,Juuret,En kiellä ,ovat ehkä suosikkejani,mutta kaikki kappaleet ovat sellaisia joita voi kuunnella päivästä toiseen,siis ei kyllästy :) Oikeastaan aika vaikea laittaa paremmuusjärjestykseen,näin se vaan on :)) Sitten te jotka olette seuraavan kerran Antin keikalla,muistakaa ihmeessä sanoa että kappale "Tuu mun vaimoksein" täytyy ehdotomasti saada levylle,teen samoin kun tilaisuus tulee ;):)

Anonyymi Ke 1.6.2011, klo 22.12

Puolimaraton alle kahden tunnin! Hieno suoritus, mutta ainahan Antti on ollut hyvin urheilullinen ja pitänyt kunnostaan huolen hyvillä elämäntavoillaan ja nyt tavoitteellisella harjoittelullaan puolimaratonille.

Hyväkuntoinen, hyväsydäminen, hyvä-ääninen, hyvännäköinen, hyvä esiintyjä...ettäkö kuka on kyseessä? Jos noihin adjektiiveihin vielä lisätä alkuun superhyperextra, niin ne alkavat pikku hiljaa kuvata Tuiskun TähtiOtsan todellista olemusta.

En kiellä, etteikö Antti olisi HuippuTyyppi!
Tässä ko. biisi särökitaroineen, koskettavine lyriikoineen, hyväkomppisine rytmeineen ja lisäksi rusetti tyylikkäästi ei-keskellä-kaulan-alla. Terv. KT

http://www.youtube.com/watch?v=0LIjGAQZoIU&feature=related

Anonyymi Ke 1.6.2011, klo 01.04

Ompas pojalla hyvä kunto,puolimaraton takana,hienoa Antti !

Anonyymi Ti 31.5.2011, klo 09.39

En ole tosiaankaan huomannut facebookissa vinkkiä tänne, ja joskus meinasi jo vinkata sinne. Täytyypä käydä infoamassa, vaikka ne nuoret (enimmäkseen) siellä tykkäävätkin enemmän naamabuukkailla. Toisaalta FB:ssä harrastetaan vain lyhyitä heittoja, ja vanha ei oikein viihdy siellä jatkuvasti ainakaan kirjoittamismielessä. Ja toisaalta nuoretkin saisivat harjoittaa pitempää ja syvällisempää miettimistä, jos käväisisivät joskus Satumaa-sivuilla lukaisemassa.

Antin kaikki sivut hyvään kannatukseen! T. KT

Anonyymi La 28.5.2011, klo 10.28

Antin Kotisivujen fanit eivät varmaan tiedä että Satumaassa on juttuja hänestä ?!

Anonyymi La 28.5.2011, klo 10.14

Kerron,kunhan pääsen ajan kans kuuntelemaan eiköhän sieltä myös suosikki tai useampia löydy,kokonaisuus vaikutti hyvältä !

Anonyymi To 26.5.2011, klo 21.47

Onnittelut levyjen ostajalle! Siitä se alkaa, ai ettäkö mikä, no se onnellisempi ja nautinnollisempi elämä, parempi huominen ja koko loppuelämä! Parempaa vastinetta rahoilleen ei saa mistään muusta. Siitä olen miljoonavarma! Terv. KT

Anonyymi To 26.5.2011, klo 21.15

Hieno juttu. Kerropa sitten, kun olet muutamaan kertaan levyjä kuunnellut että mikä kipale kultakin levyltä on paras. :) t: LN

Anonyymi To 26.5.2011, klo 20.16

Nyt on sitten Antin 2 CD levy ostettu Kaunis kaaos ja Hengitän :) oikein hyvältä kuulosti yhden kuuntelukerran jälkeen :) Ei mikään ihme että Antti on niin suosittu vuodesta toiseen !

Anonyymi To 26.5.2011, klo 19.59

Kyllä, moni on toivonut Tuu mun vaimoksein -esitystä plättyseksi. Antsukkainen on herkimmillään ja aidosti innostuneena muistelemassa kivoja tunnelmia musiikkitunneilta. Onneksi mukaviakin koulumuistoja oli. Ihan koko kroppa täällä tärisee, kun ajatteleekin tuota herkkää tilannetta ja antautumista muisteloille ja laulamiselle. Onneksi ohjelma tuli tuplasti nauhalle, että voi tunnelmoida kuvan kanssa.

Ei-suitsutuksista-tykkäävälle kommentoijalle sanoisin, että et ole ainoa, joka ei pidä suitsutteluista. Joku taas ei pidä arvostelusta tai kritiikin antamisesta. Ja joku pitää nettikirjoittamista itsensä korostamisena. Olen ymmärtänyt musiikkipitoisten nettisivujen tarkoituksen niin, että jokainen kirjoittaja tuo omalla persoonaallisella tavallaan esiin henkilökohtaisia tuntemuksiaan musiikin ja artistin vaikutuksesta mieleen, sieluun, kroppaan ja merkityksestä koko elämään. Terveiset kaikille musiikille yliherkistyneille...ätshshiiii...KT

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 22.26

Hieno pläjäytys tuo "Tuu mun vaimoksein" -L.N- Tuon kappaleen Antti vois kyllä jossain TV ohjelmassa esittää,että mahdollisimman moni pääsis sen kuulemaan :)

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 22.11

Niin jäi laittamatta Antin näyte ko. biisistä. -LN-

http://www.youtube.com/watch?v=vN-7yQYeFSY

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 22.08

Niin vielä jatkan, että KT Ollos Hyvä Vaan Laulelosta, vieläkin. Tuntuu kuin tuosta ”ekasta kerrasta” olisi jo ”ikuisuus”. Hyviä lauluja on ilo jakaa muillekin tai muiden kanssa. Olen sitä kyllä vähentänyt kun kaikille se ei passaa, mutta siitäkin huolimatta saatan joskus uhmakkaasti pläjäyttää jotain "eetteriin". –LN-

Anonyymi Ti 24.5.2011, klo 21.59

Uusimmat

Muualla Yle.fi:ssä