Sankaritarujen kylä

Toulousen kreivi Guilhem de Gellone on Ranskan « Wilhelmeistä » tunnetuimpia. Guilhem on germaanisen Wilhelm-etunimen oksitaaninkielinen versio. Oksitaani ja provensaali olivat muinoin Etelä-Ranskassa puhuttuja romaanisia kieliä. Suomen kielessä samainen nimi elää Ville-muodossa.

Guilhemin serkkupoika tunnetaan Ranskan rajojen ulkopuolella paremmin. Hän oli Kaarle Suuri (Charlemagne), joka syntyi v.742 tai 748 ja kuoli v.814. Kaarle Suuri hallitsi frankkien kuninkaana 768-814 ja Lombardian kuninkaana 774-814. Paavi Leo III kruunasi hänet keisariksi jouluna v.800.

Guilhem oli maineikas sotilas. Hän syntyi kuninkaalliseen sukuun vuosien 750-755 tienoilla ja kuoli v.815. Ansioistaan Guilhem sai Toulousen kreivin lisäksi myös Akvitanian herttuan ja Septimanian markiisin arvonimet. V.1066 hänet julistettiin pyhimykseksi ja tunnetaan nyt Ranskassa ja katolisessa maailmassa nimellä saint Guilhem.

Kuinka baskeja ja maureja vastaan urheasti taistellut sotilas ja Barcelonan valloittaja päätyi pyhimykseksi? Ja miksi pieni kylä Etelä-Ranskassa Montpellier’n liepeillä kantaa uskollisesti Guilhemin nimeä vielä 1200 vuotta hänen kuolemansa jälkeen?

Sotilaana Guilhem kulki Kaarle Suuren isän, ensimmäisen karolingikuninkaan Pippin Pienen (Pépin le Bref) joukoissa. Hänet tunnettiin rehtinä ja uljaana taistelijana. Kookkaan Guilhemin persoona oli innoittajana ranskalaisten ritariajan sankarilaulujen Guillaume d’Orange -hahmolle, joka oli jalomielisyyden ja urheuden perikuva.

Toulouse’iin asetuttuaan Guilhem oli 40-vuotias, monet sodat käynyt mies, joka kaipasi lepoa ja rauhaa. Näihin aikoihin hän tapasi vanhan lapsuudenystävänsä Wittizan, länsigoottilaisen Maguelonen kreivin pojan, joka oli saanut merkittävän uuden nimen Benoït d’Aniane. Wittiza oli hänkin jättänyt taakseen merkittävän sotilasuran Pippin Pienen ja Kaarle Suuren palveluksessa. Perustettuaan v.782 Anianen luostarin Hérault-joen varrelle lähelle Montpellier’tä hänestä tuli benediktiiniluostarilaitoksen suuri elvyttäjä Ranskassa. Tuossa samaisessa luostarissa vanhat ystävät kohtasivat 800-luvun alussa.

Benediktiiniluostarilaitos oli syntynyt Benedictus Nursialaisen toimesta Italian Umbriassa Anio-joen varrelle jo 500-luvulla. Joen mukaan sai nimensä myös Anianen luostari Ranskassa. Benediktiiniluostarit tunnetaan länsimaisessa kulttuurissa sekä aineellisen että henkisen hyvinvoinnin kasvattamisen kehtoina, joista hyödyllinen oppi levisi kansan keskuuteen. Munkit antoivat esimerkkiä mm. maan- ja puutarhanvilejelytaidoillaan. Ankaruus, mutta kohtuus olivat benediktiinien elämänohjeet. Ystävänsä innoittamana Guilhem perusti v.804 Anianen lähelle oman, Gellonen luostarinsa autiolle, rauhaisalle seudulle, johon oli vetäytynyt hartaudenharjoituksiin. Näin sai alkunsa Saint-Guilhem-le-Désert’in kyläyhteisö ja luostari lumoavan luonnonkauniissa Hérault’n laaksossa.

Guilhem hankki luostariinsa arvokkaita pyhäinjäännöksiä, kuten palasen alkuperäisestä rististä, joka veti puoleensa joukoittain pyhiinvaeltajia. Luostari oli Arles’in pyhiinvaellusreitin varrella, joka puolestaan kuului niihin moniin reitteihin, jotka yhdistyivät suurempaan, Espanjaan suuntautuvaan Santiago de Compostelan eli Pyhän Jaakobin pyhiinvaellusreittiin. Samaiset reitit ovat edelleen käytössä ja 2000-luvun pyhiinvaeltajat, patikoitsijat ja muut retkeilijät pysähtyvät kylässä edelleen. Kyläyhteisö käsityöläisineen ja kievareineen alkoi kehittyä jo Guilhemin aikana, sillä luostari opasti ja hyödytti lähipiiriä tuntuvasti. Guilhem vietti koko loppuelämänsä luostarissaan munkkiveljeskunnan johtohahmona.  Nyt kylä ja koko laakso elää suurta kukoistustaan, kuitenkin pienimuotoisena ja vaatimattomana, kuten perinteeseen kuuluu. Sieltä etsitään hiljaisuutta, luontoa, ja rauhaa, ei metropolien melua eikä massoja.

Sadunomainen Saint-Guilhem-le-Désert on pysynyt ulkonäöltään lähes muuttumattomana. Keskiajalla alkunsa saaneiden kivisten talojen sisällä kaikki on kuitenkin modernia ja saneerattua. ADSL tekee tuloaan ja kylä on jo lähes kokonaan internetin valtaama. Monista käden taidoista ennen kaikkea keramiikkataide kukoistaa, kylän savipajoissa voi tehdä ihastuttavia, värikkäitä ostoksia. Kiitos benediktiiniperinteen koko Hérault-joen laakso tunnetaan viininviljelystä ja oliiveistaan. Pienet ja suuret viljelmät houkuttelevat matkailijoita maistelemaan seudun omia tuotteita ja tekemään ostoksia. Ruoka- ja viinikulttuuri on todellista lähituotantoa. Myös suussa sulava vuohenjuusto on paikallinen perusherkku.

Majoitusmuodoissa noudatellaan ikivanhoja perinteitä. Suosituin yöpymismuoto on yksityismajoitus, jota löytyy erilaisissa, viehkeissä muodoissa. Monet perheet tarjoavat erillisen talon omassa pihapiirissään, oman siiven tai vain oman huoneen. Matkailija pääsee näin kosketuksiin ystävällisen paikallisväestön kanssa. Ympäristön vaellusreitit ja Hérault-joki jylhine rantoineen, sekä uima- ja melontamahdollisuuksieen tarjoavat mielekästä lomailua.

Kauneimmillaan Guilhemin tarina elää trubaduurien Guillaume d’Orange -sankarilauluissa, joissa ylistetään jaloa ja pelotonta Guilhemiä, sekä hänen luostariaan rauhan ja hyvinvoinnin tyyssijana.  Guilhem oli jo eläessään legenda. Taistelijasta munkiksi muuntuneen miehen taru elää ja säteilee hänelle rakkaimmassa ympäristössä, pienessä kylässä, jonka pyhimmästä sydämestä hän sai viimeisen leposijansa.

Talo Ranskassa –blogin kirjoittaja on romaanisiin kieliin erikoistunut YLEn toimittaja ja Helsingin ranskalais-suomalaisen yhdistyksen puheenjohtaja.