YLE Teema

 

Julkaistu perjantaina 07.05.2010 77 254

Finaalipäivä!

Kirjoittanut: Talo Ranskassa -kilpailijat

Viimeistä ääntä ennen olimme Lauran kanssa tasoissa.

Laura

Laura ÅkerlundTorstai 31.9.2009
Aamulla meillä kummallakin finalistilla oli vielä yksityisopetusta Philippen johdolla. En ollut saanut vielä valmiiksi puhettani ja olin ihan stressissä. Oli aika haikeaa olla oikeasti viimeistä kertaa tässä luokassa.

Finaali lähestyi, tuli ja meni. Tein parhaani ja se toi toisen sijan. Super!!

Satuin juuri juttelemaan isäntäperheeni rouvan kanssa, ja joimme shamppanjaa. Sitten yksi herrasmies lähestyi meitä, hän onnitteli minua ja sanoi ”Neiti, vaikka hävisitte tämän kilpailun, voititte ranskalaisten sydämen puolellenne”. Miten upea päätös tälle reissulle!

Mikko

Mikko SalmilahtiFinaalipäivä!
Aamu alkoi ihan normaalin aikataulun mukaisesti, sillä olimme sopineet tapaavamme Philipin koululla klo 9.00. Tarkoitus oli vielä hioa puheitamme. Olin onneksi omaan puheeni kanssa aika valmis, joten pystyimme keskittymään hienoviilaukseen. Keskipäivän aikaan kävimme vielä kuvauksissa Le Petit Grillissä, josta saimme vielä viinipullot lahjaksi Lauran kanssa. Omistajat olivat tietenkin tulleet varsin tutuksi kuukauden aikana. Lisäksi meitä kuvattiin parturissa, jossa minua ja Lauraa hieman stailattiin. Tyttö oli kova esittämään kysymyksiä… Iltapäivällä saimme käydä kotona, jossa silitin paitani. Viiden paikkeilla palasimme koululle, jossa meitä odotti hieno edustusauto. Ajelimme puolen tunnin ajan ja juttelimme kuskin kanssa mukavia. Sitten olikin aika siirtyä Finaalipaikalle. Ravintola oli nimeltään Divine & Sens, ja se oli todella upea holvikattoineen. Jännitys alkoi tiivistyä, kun vieraita alkoi saapua. Sitten olikin aika aloittaa kuvaukset! Edessämme istui kuuden henkilön jury, joista jokainen antoi jommallekummalle äänensä. He esittivät ensin joukon kysymyksiä, johon pystyimme vastaamaan suhteellisen hyvin. Piti vain keskittyä kuuntelemaan tarkasti. Sitten tulikin eteen puheiden pito. Laura kertoi tarinan itsestään ja omista perusteluistaan voittaa kilpailu. Itse olin ehtinyt opetella oman esitykseni lähes ulkoa, joten olin itsekin hyvin tyytyväinen sen onnistuttua hyvin. Mutta kilpailu olikin tiukka!! Viimeistä ääntä ennen olimme Lauran kanssa tasoissa… Mutta viimeinen tuli sitten minulle ;-) Riemu ja aplodit nousivat kattoon! Olin niin iloinen myös Florencen, Rebekan ja Siobhanin vuoksi, eivätpä tulleet turhaan kannustamaan minua.. Viimeisestä haastattelusta en oikeastaan muista mitään, melukin oli korvia huumaava. Ella toi onneksi pian käteeni lasin samppanjaa ja siitä ilta jatkuikin sitten illallispöytään. Mahtava fiilis!

Suosittele254 Suosittelee

Kommentit

Anonyymi

Miksei talo Venäjällä?

Vuokko S

Anonyymi kirjoitti:
Miksei talo Venäjällä?

Helatorstai/ Ascension

Kaikki luetellut maat ja kielet ovat mielenkiintoisia, mutta itse kannatan Talo Ranskassa kakkosta. Samat tekijät vain työhön, tältä palstalta saa (hyviä?) vinkkejä ilmaiseksi. Esim. näin: Ohjelma painottuisi vaikka historiaan tai kirjallisuuteen. Opiskelijat voisivat kirjoittaa jatko-osia tarinaan, kunkin viikon paras jakso näyteltäisiin, Ella K. pääosassa, muut mukana. Ulkoluku on yksi keino petrata ääntämistä. Sini S. kertoisi kirjailijoista ym. ja Philippe P. opettaisi. Ehdotus on raakile, sitä voisi kehitellä.

Bonjour Taneli, oliko "avittaa" myös tuttu sana? Sitä ei ole edes sanakirjassani.

Taneli

Vuokko S kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Miksei talo Venäjällä?

Bonjour Taneli, oliko "avittaa" myös tuttu sana? Sitä ei ole edes sanakirjassani.

Mais ma chère Anne-Aymone, ensin konteksti auttaa hahmottamaan, mistä on kyse ja sitten avittaa näyttää olevan auttaa-verbin eri muoto.
No niin ha nyt en route Villiin Pohjolaan katselemaan Ranuan susia!
Joyeuse fête de l'Ascension!

Ja kyllä vakavasti puhuen kannatan talo Venäjällä that miljoonaa kertaa kuin talo Kreikassa tai Turkissa tai jopa Ranskassa! Se on aivan käsittämätöntä, että täällä kukaan ei osaa venäjää, vaikka se olisi isänmaallinen velvollisuus! Miten joku voi luulla hetkeäkään, että Venäjän mysteerit avautuvat englannin kielellä!

Anonyymi

Taneli][quote=Vuokko S kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
Miksei talo Venäjällä?

Ja kyllä vakavasti puhuen kannatan talo Venäjällä that miljoonaa kertaa kuin talo Kreikassa tai Turkissa tai jopa Ranskassa! Se on aivan käsittämätöntä, että täällä kukaan ei osaa venäjää, vaikka se olisi isänmaallinen velvollisuus! Miten joku voi luulla hetkeäkään, että Venäjän mysteerit avautuvat englannin kielellä!

Miksi ihmeessä kukaan haluaisi avata Venäjän mysteerejä?
Ja miksi olisi isänmaallinen velvollisuus osata maamme aikanaan miehittäneen ja miehiitystä myöhemminkin yrittäneen maan kieltä?

Talo Portugalissa olisi mielestäni hyvä. Portugalia osataan todella vähän Suomessa.

Anonyymi

Kannatan lämpimästi ajatusta Talo Ranskassa kakkososaa!:)

Anonyymi

Talo Saksassa! :)

Anonyymi

Talo Ranskassa kakkososa olisi todella hyvä juttu! :)

lusikka soppaan

Ainakin ääntämisopetus oli surkeaa. Outoja äänteitä olisi
tullut opetella tutuissa sanoissa, hioa niiden ääntäminen
kuntoon, eikä asetella suuta suppuun ja yrittää älähdellä käsittä-
mättömiä sanoja mallin mukaan ilman tietoa sanoista ja
niiden merkityksestä ja kirjoitusasusta. Ehkä emme nähneet
kaikkea, mutta tämä ei todella vakuuttanut! Ääntämisopen
ammattitaito ei kohdentunut tähän..

Taneli

lusikka soppaan kirjoitti:
Ainakin ääntämisopetus oli surkeaa.

en tiedä oliko surkea, mutta kun ihmettelin Veronique/Virpi kertoi, ettei ollut ääntämis- eikä kuullun ymmärtämisharjoituksia ja tämä on suuri puute! ranskan ääntäminen on hyvin vaikea suomenkielisille ja vaatii erityistä panostusta. Samaten puhuttu kieli poikkeaa niin radikaalisti kirjoitetusta kielestä, että se vaati myös erityisiä harjoituksia.

Anonyymi

Anonyymi kirjoitti:
[
Miksi ihmeessä kukaan haluaisi avata Venäjän mysteerejä?
Ja miksi olisi isänmaallinen velvollisuus osata maamme aikanaan miehittäneen ja miehiitystä myöhemminkin yrittäneen maan kieltä?

Miksi ihmeessä? Oletko unohtanut Paasikivan toteamuksen? Se on maantieteellinen tosiasia. Ja mikäli olet unohtanut suomalaiset yrittävät myydä maailmalle sellaisen brändin: Olemme Venäjän asiantuntijoita. Et palvele isänmaata lyhytnäköisellä kaunaisella asenteellasi, joka tarkoittaa "En haluaa tiedä mitään siitä naapurista, josta on tullut pelkkä riesaa suomalaisille!"

Ihan kuin Suomella ei olisi valtava yhteinen raja joka on kaiken kukkuraksi arvaamaton suurvalta! Joten pelkästään varovaisuuden takia olisi hyvää, että suomalaiset tietävät mitä siellä tapahtuu, mitä ja miten siellä ajatellaan.

Ja tämä ei onnistu englannilla! Tiedän itse, että käsitykseni suomalaisista muuttui täysin kun rupesin ymmärtämään suomea. Englanninkielellä mulla oli suppea ja vääristynyt versio teistä!

Ette voi elää ihan kuin tuo naapuri ei olisi olemassa. Olisi hyvää myös kun liikemiehet, kun politiikot neuvottelevat venäläisten kanssa Suomen eduista ja eri elintärkeistä asioista, että tämä tapahtuu venäjän kielellä!

Muuten oliko merkityksetöntä, että Mannerheimillä oli henkilökohtainen ymmärrys ja tuntemus naapurin mentaliteetista ja toimintatavoista? Samaten NL:n aikana oli onni, että monet suomalaiset osasivat venäjää ja pystyivät neuvottelemaan ilman tulkkeja.

Valitettavasti tuo sukupolvi on nyt eläkkeellä tai kuollut ja joka tapauksessa nyky Venäjä on aivan erilainen. Miten suomalaiset ajattelivat päivittää käsityksiään venäläisestä politiikasta ja yhteiskunnasta?

Taneli

anteeksi, edellinen vastaus venäjän tarpeellisuudesta lähti nimettömänä!

Anonyymi

Mari kirjoitti:
Taneli kirjoitti:
Anonyymi kirjoitti:
satu wikström
odotan seuraavaa ohjemaa, Talo ...siteen missä?

Kreikassa tietenkin!

Tai ehkäpä Portugalissa! Minulle kelpaisi kyllä toinen erä Taloa Ranskassakin. Toivottavasti uutta kautta ei tarvitse odottaa liian pitkään. Kunpa uskaltaisi vielä itse hakea mukaan. Haaste on hyvin houkutteleva! Nostan hattua kaikille kilpailijoille. Onkohan ketään koskaan kaduttanut ohjelmaan lähtö tai ollut negatiivisia kokemuksia?

Jospa alettaisiin alusta eli Talo Italiassa, joka toteutettaisiin Italiassa, kun eka oli täällä Suomessa. Myös moni muu kieli kiinnostaisi, esim. tsekki tai unkari.

Vuokko S

quote=Anonyymi ]Miksei talo Venäjällä?[/quote]

(Sudet on katsottu, lampaat laskettu ja luumupuut istutettu.)

isänmaallinen velvollisuus [/quote]

...on aika vahva ilmaus, mutta on kyllä isänmaan etu, että kauppa- ja muut suhteet toimivat naapureiden kanssa. Eivätkös ruohonjuuritason ystävyyssuhteet edistä maailmanrauhaa. Sitä paitsi matkailu varmaan lisääntyy entisestään, kun kohta pääsemme yhdessä hujauksessa Pietariin.

Naapureista puheen ollen, ruotsiakin osataan meillä koko ajan heikommin, niin että vielä yksi ehdotus harkittavaksi: Talo Ahvenanmaalla!

Taneli

Vuokko S kirjoitti:
quote=Anonyymi ]
isänmaallinen velvollisuus

...on aika vahva ilmaus,[/quote]

Tiedoksi en ole keksinyt sitä, vaan toistin, mitä kerran suomalainen diplomaatti, joka näyttää hyvin fiksulta, Klaus Törnudd sanoi. Se että osataan vähän paremmin ruotsia ja erityisesti venäjää ei tarkoittaa, että suomalaisten pitäisi ruveta ystävystymään naapureiden kanssa tai rakastamaan heitä.

Koska ei osata suomea Suomen ulkopuolella teidän on pakko opiskella muita kieliä pitäisitte siitä tai ette ja teidän on pakko tuntea paremmin kuin muut kansat muita kulttuureja. Se on elonjäämiskysymys!

Ja jos on varaallinen, käsittämätön, arvaamaton suurvaltanaapuri on paljon varovaisempi ja turvallisempi linja yrittää selvittää mitä siellä tapahtuu. Ja miten voitte seurata sitä omaksumalla sellaista asennetta: emme välitä, emme tykkää, emme haluaa tietää mitään, heidän kieli ei kiinnosta?

Jos minulla on vihollinen, haluan tietää tarkkaan koko ajan missä mennään ja tämä ei onnistu vaikka puhuisitte englantia yhtä hyvin kuin Barack Obama tai David Cameron!

No tietenkin voitte elää kuin strutseja ja etsiä vihdettä ja mukavia elämyksiä Italiasta, Ranskasta tai Portugalista, mutta olkaa rehellisiä jos joku ulkomaalainen vaikutusvaltainen vieras kysyy teiltä: "No selittäkää meille mitä Venäjällä tapahtuu ja miten venäläiset ajattelevat, teillähän on sentään 1340 km pituinen yhteinen raja", vastatkaa EVVK!

Vuokko S

vastatkaa EVVK![/quote]

Tanelille
Noin en aio vastata, ymmärsit minut täysin väärin. Edesmenneen isäni (viisi vuotta sodassa olleen) perheen kotitanhuat jäivät rajan taakse, samoin suvun haudat. Silti en kannata Karjalan palautusta, vaan hyväksyn status quon. Tahdon lähteä rauhan lähtökohdista, en vihollisuuksien. Allekirjoitan mitä sanot, hyviä naapuruussuhteitahan tässä on yritetty muutama vuosikymmen rakentaa. -Klaus Törnudd on viisas mies.
Sudet, lampaat ja luumupuut ei ollut letkautus, usko minua. Eilen saimme ystäväperheeltä vanhan luumupuun etiäisiä (poikasia), veimme ne maalle, ajoimme lammaskatraan ohi ja muistin silloin Ranuan sudet.(Näimme muuten kurjenkin.)

Taneli

Vuokko S kirjoitti:

Chère Anne-Aymonne, en ole sanonut sanaakaan Karjalan menetyksestä enkä Suomen liittymisestä Natoon. Puhun kielen tärkeydestä ja venäjä on yksi esimerkki. Tiedän myös kuinka Venäjä on monille ihmisille arka ja kipeä asia, mutta emme voi maantieteelle mitään ja on parempi tietää, ymmärtää mitä tapahtuu rajan takana ja tämä ei onnistu suomen tai englannin kielellä.

Siksi esim. minua inhottaa kun puhutaan Ranskan ja Saksan "pariskunnasta". Saksa ei kiinnostaa meitä tippaakaan ja saksan opiskelu on romahtanut Ranskassa. Miten muka voimme olla mallina muille eurooppalaisille, jos emme tunne syvällisemmin parasta liittolaisemme? Meillä on vain hyvin epämääräinen kuva, että saksalaiset osaavat hoitaa asioitaan vähän järkevämmin kuin meillä. Höpötämme henkilökemiasta meidän johtajiemme välillä.

Minusta on aivan typerää ja vastuutonta, että katsotaan että kansainvälisyys on sama asia kuin englannin kielen aseman vahvistaminen koko maailmassa. Muut kielet saavat väistyä. Maailman kuva köyhtyy, supistuu, vääristyy.

Ja jos ajatellaan Suomi, tämä on erittäin huolestuttava, jos ette haluaa opiskella ruotsia (englannin kielestäkö pohjoismaalaisuuden ja yhteyden pelastus?) eikä venäjää.

"Sudet, lampaat ja luumupuut ei ollut letkautus" Mais chère amie, en uskonut hetkeäkään, että se oli letkautus! Se oli suloinen muistutus kesän tulosta. Ja muuten Ranuan eläintarha on todella näkemisen, eläimet siellä eivät makaile masentuneina, vaikka näkee pieniä draamoja niiden välillä!

Vuokko S

on erittäin huolestuttava, jos ette haluaa opiskella ruotsia (englannin kielestäkö pohjoismaalaisuuden ja yhteyden pelastus?) eikä venäjää.
Taannoisen epävirallisen kiertokyselyni perusteella uskaltaisin ajatella, että suomalaiset vielä nykyisin aika paljon käyttävät ruotsia pohjoismaalaisten kanssa esim. kokouksissa. Jopa niin, että norjalaiset (ehkä tanskalaisetkin) puhuvat omaa kieltään ja suomalaiset vastaavat ruotsiksi. Ainakin vanhempi väki, joka opiskeli ruotsia koulussa kahdeksan vuotta, kirjoitti kielen pakollisena ja oppi työelämässä lisää. Toimittajat näyttävät haastattelevan englanniksi.-Venäjän kielen tilanteesta en tiedä, lienee heikoissa kantimissa.
Englannin ylivalta on valitettava tosiasia. Onneksi suomen kielikään ei ole kuitenkaan ihan niin pieni, kuin äkkiseltään luulisi. Sillä on julkaistu paljon kirjallisuutta ja lehtiä, vaikka puhujia on vähän.
Missäs kaikki muut ovat (varmaan ulkona auringossa), me vain kahden keskustelemme.

Taneli

Vuokko S kirjoitti:

Bonjour Vuokko,
kiitos tiedoista ruotsin asemasta ja tiedän, että määrällisesti ja laadullisesti "pienessä" Suomessa, jossa on 5 milj asukasta julkaistaan ja käännetään enemmän kirjoja kuin koko arabimaailmassa!
Niin onpa ikävä, ettei keskustella enemmän muiden kaa. Joka tapauksessa nyt lähden matkalle kauas Suomesta, joten hyvää kesän alkua! Oli nautinto jutella kanssasi!

Vuokko S

[nyt lähden matkalle kauas

Bon voyage, M. Daniel!

Anonyymi

xyz kirjoitti:
Molemmat finalistit olivat tehneet kovan työn ja ilmaisu oli aika tasaväkistä. Emme todennäköisesti nähneet ohjelmassa kuin murto-osan siitä kaikesta, joka Montpellier'ssä vietetyn kuukauden aikana tapahtui, joten sohvalta ohjelmaa seuraavan oli vaikeahko sanoa, kumpi oikeasti oli parempi.

Saimme kuitenkin nähdäksemme finaalin, jossa sanavalmiit ja edustavat nuoret aikuiset loivat positiivista Suomi-kuvaa ja valoivat juuri oikealla tavalla uskoa suomalaisiin siitä, että kieltenopiskelu kannattaa.

Onneksi ohjelma oli Ylellä, jotta voitiin keskittyä ohjelman opetukselliseen ja kulttuurillisen antiin sen sijaan että henkilöiden keskenäinen kemia ja suhteet olisivat nousseet päärooliin kuten kaupallisissa tosi-tv-toteutuksissa yleensä. Onnittelut sekä Mikolle että Lauralle! Kielitaito noinkin lyhyessä ajassa on yksi parhaista saamistanne lahjoista.

This was a great show & it was great to start to learn French along with the contestants. Congratulations Mikko!

anonimulo

Mi havas plian ideon – Esperanto, do la nomo de la programo estu "La domo en Esperantujo" (Talo Esperantomaailmassa)

Cetere, la baza gramatiko ekzistas sur unu A4-papero… :)

Anonyymi

Talo Israelissa olisi myös kova juttu

Tiina

Vuokko S kirjoitti:
Löysithän laulun youtubesta? Jeanne Moreau laulaa sen Jules et Jim -elokuvassa. Sen on siellä myös Vanessa Paradis'n laulamana.

Huomenta Anonyymi! Sinne minulla ei ole pääsyä (siis kuuntelemaan), sillä perheen tietokonevastaava ei ole vielä muistanut hankkia uusia kajareita täysin palvelleiden tilalle. Ajattelin toivoa laulun Launatain toivotut -ohjelmasta, jos vaikka saisin äänitettyä sen silloin.[/quote]

Bonsoir, Vuokko! Le Tourbillon tuli nyt 12.6. Lauantain toivotuissa. Toivottavasti kuulit sen.

Vuokko S

Tiina kirjoitti:

Bonsoir, Vuokko! Le Tourbillon tuli nyt 12.6. Lauantain toivotuissa. Toivottavasti kuulit sen.

Hei Tiina
Kyllä kuulin ja sain laulun myös kasetille (vähän jäi pois, kun juoksin toisesta huoneesta). Olin muuten itse toivonut laulua, usko tai älä. Niin ne ihmisen toiveet toteutuvat!
Nykyään omistamme myös kaiuttimet, kun ajoin fillarilla kaupungin ulkopuolelle ostoskeskukseen ne hakemaan. (Itse kaupungin alueelta ei löydy enää noinkaan tavallista tavaraa.)
Mukavia kesäpäiviä, älä unohda ranskan kielen opintoja!

Anonyymi

Talo Hollannissa? Tuohon osallistuisin itse... :) :)

Anonyymi

Mitä kuuluu Talo ranskassa -kilpailijoille nyt? Pöetteko jatkaneet ranskan opiskelua?

Acscascyyci

check out my blog at
how to overcome anxiety