Julkaistu maanantaina 28.11.2011 1 139
Musiikki kuuluu kaikille
TV-työhön kuuluu monenlaista hommaa. Yksi niistä on blogin kirjoittaminen kanavan nettisivuille. Se tulee tässä.
Hommaa ei ollenkaan helpota se, että teemme suoria lähetyksiä. Niitä on vaikeata alkaa visioimaan etukäteen julkaistavassa kirjoituksessa. Mutta yritän.
Viiden ohjelman aiheet on valittu niin, että ne koskettavat mahdollisimman monen suomalaisen elämää. Tämä ei siis ole muusikoiden tekemä ohjelma muusikoille eikä edes ainoastaan musiikin suurkuluttajille vaan kaikille kansalaisille. Ensimmäisen ohjelman aihe, Taideaineet takaisin kouluihin sivuaa kaikenikäisiä kansalaisia. Niitä jotka opiskelivat musiikkia 1950-1970 luvulla, jolloin saatiin aikaiseksi roppakaupallinen traumoja pakottamalla oppilaat laulamaan, usein yksin luokan edessä. 1980-luvulla musiikin opetus kehittyi humaanimpaan suuntaan Suomessa, kun kylmän sodan jälkeinen ilmapiiri alkoi vihdoin hellittämään. Eikä mennyt kuin muutama vuosi, niin taideaineita alettiin karsimaan isolla kädellä. Myös Musiikki & hyvinvointi eli jakso nro 2 on suunnattu laajoille ihmisjoukoille. Kenellä tahansa on mahdollisuus kuunnella musiikkia. Joko livenä tai levyltä.
Minna Pensolan kanssa työskenteleminen on ollut hauskaa. Olemme tunteneet vuosia, mutta tämä on ensimmäinen yhteinen työrupeama. Yleensä muusikot kohtaavat, harjoittelevat, soittavat konsertin ja rientävät seuraavaan paikkaan. Minnan kanssa nokittelu on yltynyt jo inserttikuvauksissa siihen pisteeseen, että ohjelma aikana se luultavasti saavuttaa lakipisteensä. Tykkäämme naljailla. Jazzmuusikoiden ja klasareiden työhön liittyy muutamia piintyneitä toimintatapoja, joita on hyvä tuulettaa aina tilaisuuden tullen.
Olen myös todella tyytyväinen, että saimme tähän ohjelmaan ns kotijoukot, eli ohjaaja Pauliina Jalasmaan sekä tuottaja Minna Lindroosin, jotka olivat mukana Iiro Irti-sarjassa. Suorien lähetysten monikameraohjaaja Kimmo Kajasto on myös tuttu lukuisista aiemmista tv-töistä.
Toivon antoisia katseluhetkiä viiden päivän ajan.
Melkein täysissä sielun ja ruumiin voimissa,
Iiro Rantala
Iiro ja Minna + vaihtuvat vieraat Teemalla ma - pe 28.11. - 2.12. joka päivä klo 21
Add comment
Tervetuloa YLE Teeman blogiin
Kanavablogi avaa Teeman ohjelmakokonaisuuksia ja niiden takana olevaa teemallista ajattelua. Blogisteina toimivat kanavatiimin jäsenet ja vierailevat ohjelmien tekijät.
Blogin aiheet
- askartelu
- dokumentti
- elokuva
- Elokuvan juhlaviikko
- filosofia
- Georgia
- historia
- huumori
- Iiro irti
- jazz
- joulun aika
- Kazakstan
- Kevään ohjelmisto
- kulttuuri
- lahjapaketit
- luonto
- matkailu
- Matti Ijäs
- Maunu Kurkvaara
- Mongolia
- Musiikin juhlaviikko
- musiikki
- mykkäelokuva
- Peli-Suomi
- Pohjoismaat
- populaarimusiikki
- rasismi
- rock
- rotu
- runous
- ruoka
- ruokatunti
- scifi
- seksi
- silkkitie
- Silkkitie 30 päivässä
- Slavoj Zizek
- Suomi
- Tadžikistan
- Talo Ranskassa
- teatteri
- Teema 10 v.
- Teemalauantai
- Teeman elokuvafestivaali 2012
- televisio
- tiede
- tietokonepelit
- Tšernobyl
- TV-arkisto
- työskentely
- urheilu
- Uzbekistan
- Venäjä
- Ville Haapasalo
- YLE Teema
Blogistit
- Anneli Pallas
- Anu Silfverberg
- Ari Matikainen
- Ari Nissinen
- Ella Kanninen
- Iiro Rantala
- J.P. Pulkkinen
- Josper Knutas
- Juha Lehtola
- Jukka-Pekka Heiskanen
- Kati Sinisalo
- Lauri Itäkannas
- Markku Mastomäki
- Markus Partanen
- Minna Joenniemi
- Minna Lindroos
- Minna Pensola
- Niina Mäkeläinen
- Pekka Laine
- Pirjo Aaltonen
- Riitta Jalonen
- Ritva Aaltonen
- Ritva Leino
- Sandra Saulo
- Santtu Luoto
- Sini Sovijärvi
- Talo Ranskassa -kilpailijat
- Tuomas Enbuske
- Ulla Martikainen-Florath
- Vera Olsson
- Vesa Nykänen
- Viivi Berghem
- Ville Haapasalo
- Yrjö Hjelt
KESKIVIIKKONA 30.11.2011