YLE Teema

 

Musiikin juhlaviikko

Teemalla vietetään musiikin juhlaviikkoa 28.11.-4.12.

Ma-pe klo 21 Iiro ja Minna + vaihtuvat solistit

Musiikin juhlaviikolla pianisti Iiro Rantala ja viulisti Minna Pensola esiintyvät joka ilta musiikkiteatteri Kapsäkissä Helsingissä. Seuranaan heillä on vierailevat artistit Essi Wuorela, Jippu, Eino Grön, Jonatan Sarikoski, Wannalook, Eero Hämeenniemi ja Riku Niemi. Mukana myös asiaa ja asiantuntijoita ja keskustelua käydään taideaineiden lisäämisestä, musiikin ja hyvinvoinnin yhteydestä, Suomalaisen musiikin juurista, suomalaisista nuorista lahjakkuuksista sekä musiikin tulevaisuudesta. Mukana on myös filosofi Tuomas Nevanlinnan lyhyet puheenvuorot, Syvät ajatukset, musiikista.

 

ma 28.11. klo 21.45

Matti Johannes Koivu Musiikkitalossa

Maaliskuussa kiitellyn albumin Toisen maailman nimi julkaissut Matti Johannes Koivu päättää yli 50 esiintymistä sisältäneen levykiertueensa Helsingin uudelle Musiikkitalolle. Koivu kokoaa ensimmäistä kertaa Toisen maailman nimi -levyllä soittavan kokoonpanon yhteen ja esittää albumin kokonaisuudessaan.

 

ti 29.11. klo 22.35, uusinnat ke 30.11. klo 19.00 ja su 4.12. klo 11.40

TV-arkisto: Jazzia

TV-arkisto osallistuu juhlaviikkoon esittämällä harvinaisia jazz-taltiointeja: Ella Fitzgerald ja ja Oscar Peterson trio vierailivat kumpikin Helsingissä ja Suomen televisiossa vuonna 1965.

 

pe 2.12. klo 21.50

Nannerl, Mozartin sisar

Ranskalainen draamaelokuva Maria Anna Mozartista, Wolfgang Amadeuksen isosiskosta ja varhaisesta idolista, ja tämän elämästä lapsitähtenä loistaneen pikkuveljen varjossa.

 

la 3.12. klo 17.50 ja su 4.12. klo 16.25

Elämän maantiellä

Ylen vuonna 2009 käynnistämän Mykkä valo -sävellystilaushankkeen kolmas elokuva on vuonna 1927 valmistunut Elämän maantiellä, johon uuden musiikin on säveltänyt Yrjö Hjelt.

 

la 3.12. klo 21.00

Apocalyptica Musiikkitalossa

Helsingin uudessa musiikkitalossa tärähti 12.9. käyntiin sellorockyhtye Apocalyptican ”7th Symphony tour” -keikka, eikä Apocalyptica pettänyt! Konserttisali taipuu hienosti myös vahvistetulle musiikille ja rockvalaisulle. Koko keikka Teemalla lauantai-iltana.

 

la 3.12. klo 19.25

Kinshasan sinfonia

Palkittu dokumenttielokuva musiikin rakastajista, jotka ylläpitävät vapaaehtoisvoimin kokonaista sinfoniaorkesteria yhdessä maailman sekasortoisimmista suurkaupungeista.

Suosittele113 Suosittelee

Lähetä linkki

  • lain_ulkopuolella_2.jpg

    Keskiviikon Kino

    Uuden arthouse-elokuvan parhaimmistoa Euroopasta ja muualta maailmalta keskiviikkoisin klo 21.45.

  • riisuminen_2.jpg

    Kino Suomi

    Torstai-illoissa kotimaista elokuvaa 1960-80-luvuilta.

  • happy_go_lucky_1.jpg

    Perjantain Kino

    Laatuelokuvia viikonlopun avaukseen: moderneja klassikoita, jännitystä, draamaa, komediaa ja romantiikkaa.

  • miestoisestamaailmasta3.jpg

    Teemalauantai

    Yks plus yks on enemmän kuin kaksi: temaattisten lauantai-iltojen elokuvina muun muassa The Artist, Porvariston hillitty charmi ja Mies toisesta maailmasta.

  • han_tuli_yolla_2.jpg

    Kino Klassikko

    Elokuvahistorian merkkiteoksia sunnuntaisin kello 18.