Yle Teemalta näytettiin oivaa dokkarisarjaa nimeltä "Rockin klassikkoalbumit" ja se alkoikin loistavasti Elvis Presleyllä ja seuraava osio oli Black Sabbathin "Paranoid"-albumi. Mutta sitten se olikin siinä. Olen ymmärtänyt että tätä sarjaa olisi enemmänkin tehty, mutta Yle lopetti dokkarisarjan näyttämisen kuin kananlennon. Miksi näin? Olivatko katsojaluvut niin pienet että sarjan esittäminen katsottiin tarpeettomaksi? Tuokaa ihmeessä tuo kyseinen sarja takaisin ruutuun.
Teema vastaa: Rockin klassikkolevyt (Classic Albums) on tosiaan mainio sarja, mutta valitettavasti alkuperäistä sarjaa ei enää tehdä ja Teema on jo näyttänyt kaikki osat uusintoineen. Olemme kuitenkin silloin tällöin hankkineet lisäoikeuksia erityisen toivottuihin jaksoihin (Elvis, John Lennon) tai jaksoihin, jotka ovat tulleet ajankohtaisiksi esimerkiksi Suomen-keikkojen takia (Metallica, Judas Priest, Motörhead). Nämä jaksot uusitaan keväällä, samoin kuin Peter Gabrielin So, joka jäi koko sarjan viimeiseksi ja esitetään Gabrielin Suomen-keikan edellä toukokuussa.
Päätimme jatkossa käyttää samaa suomalaista nimeä "Rockin klassikkolevyt" vastaavien uusien, hyvien dokumenttien nimissä, vaikka ne ovat muiden tekemiä, jotta vanhan sarjan ystävät löytäisivät myös ne. Näitä uusia ohjelmia ovat olleet muun muassa Wish You Were Here, Quadrophenia ja Bridge Over Troubled Water - vastaavia tehdään toivottavasti ja todennäköisesti lisää. Eli vaikka sarja ei jatku, rockin klassikkolevyjen esittely Teemalla jatkuu.
Kirjoita uusi kommentti