Olen pettynyt siihen, että Aristokraatteja ei näytetä sen paremmin uusintoina kuin Yle Areenasskaan. Lähes kaikki Teeman ohjelmat uusitaan kahteen, usein kolmeenkin kertaan, ja lisäksi niitä voi katsoa Yle Areenastakin. Varsinkin kronologisesti etenevien sarjojen ollessa kyseessä olisi tärkeää, että katselemiseen olisi useampi kuin yksi mahdollisuus, sillä juonen kulusta voi jäädä jälkeen jo yhden kerran menettämisellä. Useimpia sarjoja uskollisesti uusitaan, lähetetään tv-uusinnat jne. - vieläpä moneen kertaan - ja lisäksi annaetaan mahdollisuus Yle Areenan kautta katselemiseen (vrt. esim. Kamomillapiha, joka pian tulee jo kolmatta kertaa TV:stä ja joka on aina ollut myös Areenassa nähtävissä). Miksi siis näin ei ole Aristokraattien kanssa?
Julkaistu perjantaina 29.10.2010 1 kommenttia 69 suositusta
Teema vastaa: Ko. sarjaa on esitetty vuosien varrella ja myös uusittu saman viikon aikana. Tällä kaudella emme voi sarjaa uusia, koska esitysoikeuksia on enää jäljellä yksi. YLE Areena oikeudet ohjelmasarjalla päättyivät vuonna 2009.
Lähetä linkki
Kommentit
Anna palautetta
Lähetä sähköpostia
Lähettäjän nimeä ja sähköpostia ei ole välttämätöntä ilmoittaa lomakkeessa. Niitä kuitenkin tarvitaan, jos toivot vastauksen kysymykseesi.
Lähetä palautteesi tekstiviestillä
Voit lähettää kanavalle palautetta myös tekstiviestillä numeroon 17279.
Kirjoita viestin alkuun: teema (välilyönti) palaute (välilyönti) oma viestisi.
Viestin hinta on 0,50 euroa
Yhteystiedot
Kanavaesittelysivuilta löydät YLE Teemalaisten suorat yhteystiedot
MAANANTAINA 24.1.2011