YLE Teema

 

Eurooppalaisia elokuvia

Joulukuun ensimmäinen viikko on EBUn (Euroopan yleisradioliiton) jäsenyhtiöiden yhteinen tapahtuma eurooppalaisen elokuvan kunniaksi. Tuon viikon lopulla jaetaan Euroopan elokuva-akatemian vuotuiset palkinnot, European Film Awardit eli EFAt.

Yle esittää vuosittain merkittävän määrän eurooppalaisia elokuvia, ja näytteenä tästä laajasta tarjonnasta Teemalle on koottu kolmeen iltaan viisi eurooppalaista elokuvaa, viidestä maasta: Ranskasta, Saksasta, Tanskasta, Britanniasta ja Suomesta. Kaikki viikolle valitut elokuvat ovat olleet ehdolla EFA-ehdokkaiksi eli palkinnon short listalla.

Keskiviikkona 4.12.

Klo 22.00 Profeetta (16)
Ranska 2009

Torstaina 5.12.

Klo 21.50 Soul Kitchen (12)
Saksa 2009
Klo 23.25 Antikristus (18)
Tanska 2009

Perjantaina 6.12.

Klo 21.00 The Ghost Writer – Haamukirjailija (12)
Britannia 2010
Klo 23.05 Miesten vuoro
Suomi 2010

Suosittele26 Suosittelee

Lähetä linkki

  • lain_ulkopuolella_2.jpg

    Keskiviikon Kino

    Uuden arthouse-elokuvan parhaimmistoa Euroopasta ja muualta maailmalta keskiviikkoisin klo 21.45.

  • riisuminen_2.jpg

    Kino Suomi

    Torstai-illoissa kotimaista elokuvaa 1960-80-luvuilta.

  • happy_go_lucky_1.jpg

    Perjantain Kino

    Laatuelokuvia viikonlopun avaukseen: moderneja klassikoita, jännitystä, draamaa, komediaa ja romantiikkaa.

  • miestoisestamaailmasta3.jpg

    Teemalauantai

    Yks plus yks on enemmän kuin kaksi: temaattisten lauantai-iltojen elokuvina muun muassa The Artist, Porvariston hillitty charmi ja Mies toisesta maailmasta.

  • han_tuli_yolla_2.jpg

    Kino Klassikko

    Elokuvahistorian merkkiteoksia sunnuntaisin kello 18.