Kylvösuunnitelma – kyökkipuutarhasta potager

Julkaistu perjantaina 08.04.2011 1 171

Kaunis keittiöpuutarha, ranskalaisittain potager on kuuminta hottia kasvimaalla.

 

Samat salaatit, herneet ja porkkanat kasvuun, mutta uusissa muodostelmissa muutaman kukan kera. Tuloksena on ruokaa mahalle ja silmille.

 

Piirustuspaperi ja kynät esiin

 

Jo talvella, tai muuten kylmänkalseana kevätpäivänä, kannattaa kaivaa paperi ja värikynät esille.

 

Ulkona pitää piipahtaa sen verran, että mittaa kasvimaansa. Mitat auttavat pitämään kylvösuunnitelman järjen rajoissa. Erilaisia kauniita salaatteja ja papuja on niin paljon, että helposti suunnittelee kasvattavansa tuplasti maahan mahtuvan määrän.

 

Piirustuksessa on helppo miettiä rivejä eri suuntiin, ja käyttää vaikka käärmemäistä kiemurtavaa muotoa tai perinteisiä sisäkkäisiä ympyröitä. Korkeat kasvit sisäympyrään tai riveistä takimmaiseen, tai miksi ei keskelle riviä, ja seuraavassa vaikka laitoihin. Piirros auttaa pitämään järjestystä yllä vaikka kuinka mielikuvitusrikkaassa suunnitelmassa.

 

Kuvasta multaan

 

Kun kevät on lämmennyt tarpeeksi kylvötöihin, mitat ja muodot kannattaa piirtää mullan pintaan. Tikulla saa hyvää viivaa, lauta on pätevä viivotin ja hiekan ripottelu piirroksiin selventää kuvion. Siemenet piiloon ja kyltit kertomaan mitä missäkin kasvaa.

 

Kukkia kannattaa lisätä joukkoon sekä siemeninä että taimina. Valmiit taimet antavat ilmettä heti. Samettiruusuista pitäisi olla myös apua epätoivottujen ötököiden torjunnassa.

 

Suunnitelmaa voi käyttää apuna myös kitkettäessä. Kuvio on helpompi pitää yllä, kun voi tarkistaa sen muodon ensimmäisten sirkkalehtien ilmestyessä maan pinnalle. Kummasti nimittäin ilmestyy myös rikkaruohojen lehtiä, ja usein nopeammin kuin niitä tarkoituksella kylvettyjä.

 

Kuuden viikon ihme

 

Väli kylvöstä näihin kuviin on tosiaankin vain kuusi viikkoa, oikea kasvun ihme. Ja malli toimi loppukesään saakka. Persiljaa verotettiin välillä ankarasti, samoin salaatteja ja yrttejä, mutta ne kasvoivat aina takaisin.

 

Kyllä kannatti!

 

Puoli seitsemän

 

 

Suosittele171 Suosittelee

keskiviikkona 13.04.2011

PS on aivan ihanan hyväntuulinen ohjelma, jonka luontevat juontajat saavat vieraat ja katsojat viihtymään. Aina jotakin uutta mielenkiintoita niin kuin nyt näitä puutarhajuttuja. Kiitos ja iso hali!

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä