Miltä kuolema saa näyttää?

Julkaistu perjantaina 17.01.2014 4 6

Strada pääsi seuraamaan Yhteisvastuukeräyksen uuden saattohoitokampanjan tekemistä. Siinä Yhteisvastuu yhdessä ulkopuolisen mainostoimiston kanssa antaa ilmeen kuolemalle.

Kampanjajulisteet ovat järkyttäneet ja jakaneet mielipiteitä seurakunnissa jo viikkoja ennen kampanjan käynnistymistä.

Strada kysyy nyt, miten kuolemaa oikein tulisi esittää?

Ivan Puopolo jututtaa Yhteisvastuukeräyksen sekä mainostoimiston edustajaa. Lisäksi vieraillaan Terho-kodissa tapaamassa ylilääkäri Juha Hännistä ja pastori Hilkka Olkinuoraa.

 

Täältä lisää Stradaa!

 

Suosittele6 Suosittelee

perjantaina 17.01.2014

Tänään kuulin radiosta, että suomalaisten kovuus vain lisääntyy. Vammainen naapuri on valituksen aihe, jopa hänen ulkonäöstään valitetaan. Ihmisyys on hukassa. Eiköhän ole joskus hyvä katsoa totuutta silmiin. Vammaisia emme kaikki ole, mutta me kaikki kuolemme!

lauantaina 18.01.2014

Oikein hyvin kirjoitettu tuossa edellä. Suomi on mielestäni hyvin nopeasti muuttunut ylimielisten ihmisten maaksi. Joka paikassa kumarrellaan nuorisolle, joka ylenkatsoo vanhempia ihmisiä. Samaan aikaan vanhoista ihmisistä käytetään ilmaisuja kuten eläkepommi, kalliit eläkeläiset ja kaikkea muuta vain negatiivista. Kollektiivinen harha ihmisen kuolemattomuudesta leijuu vahvasti yleisessä ilmapiirissä. Kyse on todellakin harhasta. On korkea aika lopettaa kaikenlainen konsulttihöpötys ja asioiden kiertelevä ilmaisu. Jokaisella meistä on vain yksi elämä. Tehdään siitä mahdollisimman hyvä ja muistetaan, että jokaikinen ihminen on arvokas ikään, sukupuoleen, vammaan, uskontoon tai mihinkään muuhun ominaisuuteen katsomatta. Kyllä se kuolema sieltä tulee, kuten mummoni meille jo lapsena muistutti. Ja hyvin pyyhkii!

lauantaina 18.01.2014

Hyvä Strada! Te olette tv1n ja koko ylen helmi!

torstaina 23.01.2014

Kuolema saa näyttää rauhalliselta. Esimerkiksi sänky on sopiva paikka.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä