Presidenttiehdokkaiden kulttuurifanit

Julkaistu perjantaina 03.02.2012 24 185

 

Taidetta ja politiikkaa

 

Stradassa taiteilijat kertovat miksi he ovat lähteneet avoimesti tukemaan presidenttiehdokkaita?

 

Miksi Ultra Bra kannattaa Pekka Haavistoa, miksi Nanna Susi ja Samu Haber Sauli Niinistöä? Itse ehdokkaat vastaavat, mitä näkyvä taiteilijoiden tuki heille merkitsee.

 

Täältä lisää Stradaa!

 

 

Suosittele185 Suosittelee

lauantaina 04.02.2012

Hienoa Strada!

Ensimmäinen ohjelma tai julkaisu, jossa Haaviston taakse ryhmittynyttä liikehdintää kuvataan asiallisesti, oikein termein ja oikeassa mittakaavassa. Alkuun meidät haluttiin nihiloida pelkiksi facebookin klikkailijoiksi. Sitten puhuttiin, että Pekka tietoisesti feidasi Vihreän puolueen kampanjastaan.

Ei tarvinnut feidata, koska valtava ihmisten, nuorten ja nuortenmielisten, taiteilijoiden ja kulttuuri-ihmisten liike on spontaanisti asettunut Pekan taakse. Sen vuoksi, että Pekka ajaa samoja arvoja, kuin mitä me janoamme, kannatamme ja erityisesti haluamme nähdä tulevaisuuden Suomen uudenlaisena, hyvänä paikkana elää.

Vanhat puolueet ovat hädissään: mitä tapahtuu. On syytäkin. Tämä on vallankumous, ilman aseita. Tämä on arvovallankumous. Ihmiset ovat kertakaikkiaan kyllästyneet valehtelijoihin, vieraantuneisiin poliitikkoihin, jotka ajavat rahan ja omaa etuaan.

lauantaina 04.02.2012

Aamulehti ei tainnut kirjoittaa mitään tästä tukikonsertista , en löytänyt juttua. Kovin pieneltä se Niinistön taiteilijatukijoukko näytti. Nanna Susi viihtyy ison rahan lähettyvillä. Eiköhän tuo ele tule palkituksi.

lauantaina 04.02.2012

Hyvä Strada taas kerran. Demokratian ja sananvapauden kannalta loistavaa, että Strada ohjelmassaan 3.2.2012 paljasti, miten Kokoomus toimii kulisseissa ja yrittää manipuloida, painostaa ja ties mitä...ohjelmatoimittajia ja/tai heidän esimiehiään toimimaan Ylessä juuri Kokoomuspresidenttiehdokkaan tahdon mukaisesti. Eihän se ensi kertaa ole, että Kokoomus painostaa aina tilanteen mukaan Yleä, Supoa tai mikä instanssi milloinkin on juuri kokoomusjulkisuuden kannalta eduksi, mutta on se herkkää jos Niinistön esikunta alkaa ohjailemaan, että Haavistoa ei olisi Yle saanut haastatella hänen omassa tukikonsertissaan vaan olisi pitänyt tulla "tasavertaiseenpaikkaan" eli ostarille haastateltavaksi, kun herra Niinistö sattui olemaan juuri tuolloin mies ostarilla ilman tukikonserttia. Aivan oikein, että Ylen/Stradan toimittajat ja esimiehet päättivät paljastaa kokoomuksen pelit. Ehkä tapaus osoittikin paljon tapausta suuremman asian: hermostuiko kokoomuksen vaalikoneisto Stradalle siksi, että se olikin Ylen (ja ehkä muunkin median rintamalla) ainut toimitus joka ei tanssinut kokoomuskoneiston pillin mukaan?

lauantaina 04.02.2012

Kiitos YLElle!

Tämä tuo uskoa siihen, ettei maassamme toimita kuten Venäjällä tai Pohjois-Koreassa, vaan media on vapaa tekemään omia juttujaan, heitä ei voi painostaa. En ymmärrä muutenkaan tuota Kokoomuksen hermostuneisuutta, miksi edes lähteä painostamaan YLE jutussansa, kun ovat olevinaan niin varmoja oman ehdokkaansa voitosta. Vai ovatko nyt puntit alkaneet tutista, kun ovat huomanneet, etteivät kadun miehet ja naiset olekaan täysillä heidän ehdokkaansa takana. Myös ihmetyttää, miksi häpeävät sitä, että ehdokas on ollut ostoskeskuksessa, eikö kansan parissa oleva ehdokas olisi juuri parempi näky kuin suurkonsertissa kampanjoiva ehdokas, ehkei se ostoskeskus ja kansan parissa oleminen olekaan ollut Niinistölle mieluinen kampanjointi paikka. En usko että Haaviston kampanjapäällikkö olisi ikinä kuuna päivänä painostanut mediaa toisen ehdokkaan haastatteluun liittyvässä asiassa. Kyllä tämä tämän asian julkisuuteen kertominen on äärimmäisen tärkeä asia. Toivottavasti YLE uskottavana mediana toisi esille myös sen kuinka gallupeja syöttävän Research Finland Insightin ja Taloustutkimuksen takana on ne omistava kokoomuslainen kansanedustaja Eero Lehti ja kuinka tämän vuoden presidentinvaaligallupit on tehty aivan eri aikavälillä kuin vuoden 2006 vuoden gallupit. Halutaanko tälläkin "painostaa" kansaa äänestämään "oikein".?

lauantaina 04.02.2012

Hyvä !

lauantaina 04.02.2012

Hyvää puolueetonta toimitusta.

lauantaina 04.02.2012

Kiitos ajankohtaisesta, asiallisesta ja paljastavasta ohjelmasta. Haluan, että käsittelette ohjelmassanne presidentin vaalikampanjaan liittyvää keskustelupalstoilla esiintyvää ehdokkaiden ja kannattajien solvausta.

lauantaina 04.02.2012

Joopa, tää oli taas tällästä diipadaapaa. Tosasia kun on että näitä viherpiipertäjäkukkahattutätihinttapulihesalaisia on onneksi vaan se Puolisen miljoonaa. Jos kukaan noista osaa laskea pidemmälle kuin kymmeneen niin tajuaa, että ne muutamat ultra bran comeback keikalla ei vielä ihan riitä vaalivoittoon. Kun tarttis saada niitä "Pertti-Perusjätkänkin ääniä".Saulilla ei ole syytä hermoilla. Voitto on varma ja uljas. Mitä ylen toimittajien painostukseen tulee niin oliskohan sen väittäminen Haavistoa puoltavan stradan oma keinoa kantaa kortensa kekoon? Ei voi tietää. Mihinkään maisotuksessa tarkoitettuun juttuun kun ei kannata luottaa. Puolueettomuutta kun ei ole. Yhtä läpinäkyvää kuin väittää, että Väyrysen vaalimainos, jossa mainitaan EMÄNTÄ loukkaa Haavistoa!

lauantaina 04.02.2012

Stradan toimitusko ei itse painosta? Kyllä sitä uutisointia oli vaikea katsoa. Maan tahto kun ei ole sama kuin taiteilijoiden tahto. Onneksi muutkin saavat äänestää.

lauantaina 04.02.2012

Puolueetonta??? No ei todellakaan. Puolueettomin silmin katsottuna oli kyllä aika puolueellista. Stradan porukka toi oman kantansa aika hyvin esille. Sipekin taisi olla edustamassa itseään, eikä Apulantaa. Miksi Apulanta piti sotkea asiaan? No eipä tuossa paljon menetä, vaikka tällainen satunnainen katsoja ei enää Stradaa katsokkaan. Pitäkää poliittinen ohjelmanne.

lauantaina 04.02.2012

Mielestäni kulttuuri ja politiikka liittyvät yhteen ainoastaan vaikuttamisen kautta. Molemmat tarvitsevat toistensa tukea ja siinä mielessä en ole ihan varma taiteilijoiden pyyteettömyydestä antaessaan näkyvästi tukensa kummalle tahansa ehdokkaista. Mielenkiintoisena näen myös Ylen linjaukset näissä vaaleissa kun esim. Yhden miehen rauha -dokumentti siirrettiin vaalien alta pois. Sananvapaus ja tasapuolisuus ovat tärkeitä asioita ja niistä Ylen pitäisi pitää kiinni viimeiseen asti eikä antaa toimituksen henkilöstön omien mielipiteiden näin näkyvästi vaikuttaa suuntaan tai toiseen.

lauantaina 04.02.2012

Niinistöä olen pitänyt taktikkona ja pekurina niin kauan kuin muistan.

Hurstia alkoi tukea ja nuorille antoi lahjoituksen 5 vuotta sitten, eli heti, kun oli hävinnyt Haloselle.

Pelkkää taktikointia, vailla sydäntä.

lauantaina 04.02.2012

Median on annettava äänestäjille vaalirauha eikä tuoda julki uutis tynkiä ja suosien tiettyä ehdokasta.Stradalle eikä ylelle eikä muiden iltapäivä lehtien tarvi korostaa jonkun ehdokkaan huonoja tai hyviä puolia.Minua ei kiinnosta taiteilijoiden mielipide eikä kultuuriväen,ei ne ole niitä sanojia mikä on kansan moraaliset valinnat.Eli medialle sulku vaaliasioista äänestyspäivinä!!! silloin voitte vaikka Tukiaisesta tehdä juttua vapaasti.

lauantaina 04.02.2012

Rohkeaa toimintaa. Jos kerran Niinistön leirissä toivotaan tasapuolisuutta, niin olisi kannattanut soittaa esimerkiksi MTV3n tentaattoreille ja monille muille median edustajille ja muistuttaa toiveestaan yhtä ärhäkästi.

lauantaina 04.02.2012

Taiteilijoilla ja kulttuuriväellä on kyky arvioida asioita siinä missä "perusmiehilläkin" (mitä se nyt tarkoittaakin) ja oikeus kannattaa ehdokastaan siinä missä urheilijoillakin, sekä äänestää. Mikä tässä nyt niin ärsyttää, että kulttuuriväki ottaa kantaa? Jokainen vanhempi toivoo lapselleen parempaa elämää ja koulutustasoa kuin itsellä on, mutta jos toive toteutuu, lapsesta saattaa tulla kultturiväkeä, ja silloin pitäisi olla hiljaa? Kulttuuriväki ei tietääkseni ole vaatinut mitään muuta väkeä olemaan hiljaa. Taiteilijoita me ihailemme, mutta autapa armias, jos heillä on ajatuksia yhteiskunnallisista asioista.... Taiteilijat ovat kai suuria lapsia ja lapset olkoot hiljaa, kun aikuiset puhuvat?

lauantaina 04.02.2012

Muutama kommentti tässä ylempänä otsikolla "Kiitos YLE:lle" toi esille erittäin tärkeän asian, jonka ainakin Yle ja Mtv3 voisivat tutkia ja julkistaa taustat. Hesariahan ei enää vuosiin ole tarvinnut laskea objektiiviseksi saati puolueettomaksi mediaksi, joten en sitä tässä laske tutkivaksi mediaksi. Lainaan siis suoraan yllä olevaa kommenttia ja sen jälkeen kerron ajatukseni:

..//... (lainaus)En usko että Haaviston kampanjapäällikkö olisi ikinä kuuna päivänä painostanut mediaa toisen ehdokkaan haastatteluun liittyvässä asiassa. Kyllä tämä tämän asian julkisuuteen kertominen on äärimmäisen tärkeä asia. Toivottavasti YLE uskottavana mediana toisi esille myös sen kuinka gallupeja syöttävän Research Finland Insightin ja Taloustutkimuksen takana on ne omistava kokoomuslainen kansanedustaja Eero Lehti ja kuinka tämän vuoden presidentinvaaligallupit on tehty aivan eri aikavälillä kuin vuoden 2006 vuoden gallupit. Halutaanko tälläkin "painostaa" kansaa äänestämään "oikein".? .../.(lainaus päättyy).

Niin, noista gallupeista on alkanut riehumaan niin synkkiä epäilyjä, että Yle ja maikkari voisivat vaikkapa ensitöikseen julkistaa nettisivuillaan teettämiensä mielipidemittausten ns. "taustadatan", eli kun he ovat ostaneet mielipide gallupit ja tutkimukset, on koko data tilaajan omaisuutta. Eli julkisuuteen vaan kaikki. Nimittäin taustadata paljastaa myös kolme aivan oleellista tekijää: haastattelun kohderyhmä- ja aluevalinnan ja poimintasysteemin, kysymystenasettelun ja miten tuloksia on tulkittu ja yhteenvetoja tehty. Että julkisuuteen vaan koko data kaikista 1. ja 2. kierroksen mittauksista. Varmaan hyvä olisi moinen asia hoitaa jatkossa niin, että laki edellyttää läpinäkyvyyttä eli koko tutkimusdatan julkaisua/saatavuutta AINA jos tutkimus julkaistaan yhteenvetona jossain mediassa. Avoimmuutta lisää niin mustat pilvet häviäi´sivät. Jotain mätäähän asiassa on. Jokainen muistaa varmasti vielä 1. kierroksenkin ihmeellisyydet gallupeissa. Ehdokas Väyrynen sanoi toistamiseen, että hänen kannatuksensa on huomattavasti galluppeja suurempi. Kuten olikin, eli gallupit ohjailivat tulosta. Näin on varmasti nyt 2. kierroksella. Gallupit näyttävät mitä galluppien on jossain haluttu näyttävän.

lauantaina 04.02.2012

Niinistön läheisin avustajan yritys painostaa toimittajia on häkellyttävä osoitus siitä mikä "Niinistöilmiön" pinnan alla muhii. Kekkosaikana harrastettu myllytys ei ole tätä päivää , ja oli silloinkin vastenmielistä ja oire diktaattorimaisesta pyrkimyksestä.

lauantaina 04.02.2012

"Rohkeaa toimintaa. Jos kerran Niinistön leirissä toivotaan tasapuolisuutta, niin olisi kannattanut soittaa esimerkiksi MTV3n tentaattoreille ja monille muille median edustajille ja muistuttaa toiveestaan yhtä ärhäkästi."

– Anonyymi (ei varmistettu)

Aivan: MTV 3 kohteli Haavistoa todella ärhäkästi! Miksei Niinistön taustajengi tuolloin ollut tuohduksissa?! Niinistö on itsekäs narskuehdokas ja hänellä on narskun taustajoukot.

Kyllähän nyt ihmiset pelurin tunnistaa!

lauantaina 04.02.2012

Hyvä rohkea Strada!

sunnuntaina 05.02.2012

Hieno kirjoitus taustajoukoista:

http://www.anssikela.com/2012/02/04/yhtena-monista/

sunnuntaina 05.02.2012

Tökeröin ohjelma aikoihin!

Julkisin varoin ylläpidettävän kanavan pitää toimia puolueettomasti! Ohjelman toisessakin aiheessa oli asiattomia väitteitä ja yksipuolista herjausta.

sunnuntaina 05.02.2012

Olen jo pitkään ajatellut, että kokoomus kuljettaa ylea kuin pässiä narussaan. Olen iloinen, että Strada uskalsi tämän kertoa, eikä taipunut. HYVÄ!

sunnuntaina 05.02.2012

Loistava ohjelma Strada. Oikeiston katala painostus pitää aina tuoda esille oman maineenkin menettämisen uhalla. Harmi,
että pohjalta ei pääse enää alemmas. Mutta voitte sitten tulevaisuudessa riemuita, että "silloin minäkin olin (yrittämässä)
tekemässä Suomelle tiedostavan kulttuuriväen presidenttiä".

maanantaina 06.02.2012

Olipa todella vaikeaa äänestää Haavistoa sen jälkeen kun näin Stradan jutun. Äänestin, kuten olin tehnyt ekallakin kierroksella, mutta oli vaikeaa hyväksyä olevansa samalla puolella niiden kanssa, jotka omivat suvaitsevaisuuden itselleen.

Toimittajat olivat prinsessamaisen loukkaantuneita. Varmaan siihen oli syynsä, mutta raportti oli joka tapauksessa hätäisesti tehty. Asioita sanottiin pariinkin kertaan ja oltiin kuin isonkin uutisen äärellä. Lapselliselta se silti kuulosti.

Toivoisin Stradan pysyvän leipälajissan kulttuurissa. Politiikan naruihin osaamaton helposti sotkeutuu.

Muutenkin Strada on ajautunut kulttuuripolitiikkaan ja pitää esillä enenevästi julkkiksia ja omia sketsejään.

Aiemmin paino oli taiteessa ja sen sisällöissä. Esillä oli tuntemattomia kiinnostavia ihmisiä. Sitä muotoa kaipaan.

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä