Strada kutittelee tänään ärsytyspisteitä

Julkaistu perjantaina 11.09.2009 0 138

    

 

Stradan uusi juontaja Sanna Stellan lähtee rohkeasti selvittämään, mikä riivaa Johannes Heinosta, joka suoltaa rivoja maalauksia suomalaisista poliitikoista ja julkisuuden henkilöistä. Johannes Heinosen näyttelyt ovat useamman kerran joutuneet sensuurin kohteeksi, kun gallerioita hallinnoivat virkamiehet ovat joutuneet sovinnaisuuden ja pelon valtaan ja kieltäneet muutamien röyhkeimpien taulujen esittämisen. Taulussa nähdään muun muassa alaston Tarja Halonen kontallaan ja Niinistö pitämässä porkkanaa kuin penistä. Soini on saanut hitlerinviikset.

 

Johannes Heinosen töiden ja esimerkiksi Jari Tervon Koljatin poliittinen satiiri on samaa sukua ja moraalinen ongelma on samankaltainen. Onko näin rankasti tunnistettavaan henkilöön käyvä pilkka sallittua ja ennen kaikkea, antaako tällainen pilkkasatiiri uusia oivalluksia? Jatketaanko siinä samaa pinnallista loanheittoa ja yksityiselämän retostelua kuin Seiskassa ja iltapäivälehdissä. Heinonen kannattaa mielikuvituksen vapautta ja myöntää, että hänen taiteensa käyttövoimana on viha ja pettymys poliitikoihin.

 

Stradan toinen juontaja Ivan Puopolo kohtaa yllättäen Helsingin kaupunginteatterin Valtakunnan häirikkö-näytelmän ensi-illassa perussuomalaisten puheenjohtajan, europarlamentaarikko Timo Soinin. Soini on pettynyt näytelmän Vennamo-pilkkaan, joka pohjautuu värille faktoille. Timo Soini hyväksyy kuitenkin sen, että fiktiivinen näytelmä tekee oman tulkintansa.

 

Timo Soini pyörittää nykyään mediaa taitavasti hyvillä puhujanlahjoillaan ja lupsakalla tyylillään. Ivan pyytääkin Soinia opastamaan, miten saadaan myytyä poliittinen idea kansalle. Ivanin jo pitkään ajama agenda on: naiset armeijaan! Siis naisille yleinen asevelvollisuus. Timo Soini suhtautuu Ivaniin ymmärtäväisesti. Europarlamentaarikolta liikeneekin Ivanille pari hyvää vinkkiä kansan villitsemiseen. Urkin pubissa parivaljakko pohtii, onko menestyksen myötä kusi noussut Timo Soinin päähän.

 

Helena Sinervo uusi pornografinen romaani Tykistönkadun päiväperho on WSOY:n mainosten mukaan syksyn puheenaihe. Sanna vie kirjailijan sienimetsään ja retkellä puhutaan niin sienten seksuaalisuudesta kuin kohusta ja itsesensuuristakin. Helena Sinervo kertoo miettineensä kauan, uskaltaako kirjoittaa pornoa sisältävän romaanin omalla nimellään. Toisaalta hän ajattelee, että kirja ei varsinaisesti edes käsittele seksiä. Sen provosoivin sisältö on nihilismi.

 

Suomessa saa nykyään sanoa melkein mitä tahansa. Arabimaailmassa on toisenlaiset säännöt, mutta niitäkin pyritään rikkomaan. Libanonissa ilmestyy kulttuurilehti Jasad, joka kolistelee sananvapauden rajoja. Lehti on tehnyt teemanumeron aiheesta penis ja käsitellyt insestiä ja kannibalismia, ja arabikirjailijat ovat kertoneet ensimmäisistä seksikokemuksistaan. Vaikka Libanonin kulttuuri on sallivampaa kuin muissa arabimaissa, lehti on saanut paljon uhkauksia.

 

Suosittele138 Suosittelee

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä