Stradassa 19.2.

Julkaistu torstaina 18.03.2010 0 118

Tärkeintä on olla aito!

Taidemuseo Kiasman johtajakisa käy kuumana ja osa kulttuuriporukasta tahtoisi jo räjäyttää koko laitoksen. Mikä Kiasmassa meni vikaan Berndt Arellin kaudella? Miksi taideväki urputtaa?

 

 

Strada löytää täydellisen ehdokkaan Kiasman johtajaksi. Hän käy läpi hankalan identiteettiprosessin, jossa Sanna toimii muutosvalmentajana. Lopputulos ei ole lainkaan hassumpi, ja Stradan musta hevonen osoittautuu varteenotettavaksi uhaksi muille hakijoille.

 

Ivan pihalla

Kylkiäisenä tarjottu ilmainen ultrakevyt keittiöveitsisarja saa Ivanin lähtemään keskelle metsää Nastolaan.

 

 

Seppo Suomensyrjä on ITE-taiteilija, aito ihminen. Ivan vaikuttuu moniosaajasta ja häkeltyy itse tehdyn elämän ainutlaatuisuudesta.

 

Klasarivitsistä rockbändiksi

Helsingin Sörnäisistä kuuluu omituista vinkunaa, pauketta, ja kyllä, surinaa. Apocalyptica hioo siellä kesällä ilmestyvää levyään maailmankuulun tuottajan Joe Barresin kanssa.

Apocalyptica alkoi nuorten sellistien vitsistä soittaa Metallicaa selloilla. ”Ajattelimme, että jos tuhat levyä myisimme”, Eicca Toppinen muistelee. Toisin kävi. Nyt bändin levyjä on myyty kolme miljoonaa kappaletta, he ovat esiintyneet kaikilla Euroopan merkittävillä festivaaleilla ja keikkuneet Yhdysvaltojen Mainstream Rock-ja Alternative Rock-singlelistoilla.

 

 

Apocalyptica erottui alussa erikoisen konseptinsa avulla hyvin. Myöhemmin bändin on ollut pakko muuttua. ”Samana on pysynyt halua soittaa ja kokeilla”, Eicca sanoo.

Sannakin on muutoksen edessä tavatessaan Apocalyptican. Harppaus Yleisradion kulttuuritoimittajasta katu-uskottavaksi rokkitoimittajaksi on pitkä, eikä mitenkään vaivaton.

 

Pelkkää esittämistä

Juha Jokelan Esitystalous on kevättalven teatteritapauksia. Pureeko Jokelan satiiri ja onko Suomi sairastunut imago-keskeiseen paskanpuhumiseen?
"Se joka pelkää esittämistä, pelkää elämää", julistaa uutuusnäytelmä.Espoon kaupunginteatterissa.

 

 

Esitystalous kertoo aikamme poliitikan ja bisneksen koukeroista, joissa kaikki esittävät. Onko mikään aitoa ja tarkoitetaanko todella, mitä sanotaan? Näytelmän mukaan viimeistään silloin, kun ihminen astuu kotiovestaan ulos, hän alkaa esiintyä.

Esitystalouden miestähdet Martti Suosalo ja Tommi Korpela pohtivat Ivanin kanssa, milloin ihminen sitten on aito.

"Eihän ihminen ole aito", väittää Suosalo. "No ehkä nukkuessaan", hän myöntyy. Tommi Korpelan mukaan ihminen on aito perustunteiden äärellä.
Esitystalous on ohjaaja ja käsikirjoittaja Juha Jokelan oma termi. Hän keksi sen Jari Sarasvuon huomiotalouden ja Pauli Aalto-Setälän Merkitystalouden innoittamana.

"Voisin väittää ihan vakavissaan, että elämme esitystaloudessa", Jokela tiivistää.

"Teatterissa aitoa on ainakin se, että siellä ihan oikeasti esitetään, eikä yritetä väittääkään mitään muuta."

 

Strada

 

Suosittele118 Suosittelee

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
Vastaa alla olevaan kysymykseen.
Kysymyksen tarkoitus on varmistaa, että lähetetty kommentti ei ole tietokoneella automaattisesti luotu häiriöviesti.

Muualla Yle.fi:ssä