maanantaina 01.11.2010

Hei kerrankin jotakin joka voi auttaa oikeasti nuorta / nuoria. Uskon, että juuri tälläinen ohjelma saa nuoret tv:n ääreen ja ehkä myös avaa nuorten silmät nähdä karu totuus.
Myös antaa nuorille keskustelu aiheita kaveripiirissä, samoin vanhemmat voivat viettää laatuaikaa (anteeksi) omien lasten kanssa tv:n ääressä.

Luin samanlaisesta kokeilusta jo -80 luvulla Amerikassa ja se kokeilu antoi todella hyvän pohjan nuorille selvitä elämästä. Mutta niin kuin aina siinäkin ryhmässä oli nuoria jotka joutuivat lopulta kokemaan mitä vankila on.

Mutta tärkein asia on nuori ja saada heidät jollakin tavalla ymmärtämään syy seuraus suhteen. Koska "mitä väliä" olisi hyvä nähdä ja oppia, että jokaisella asialla on jotakin väliä!

Toivon tälläisen kokeilun tulevan suomessa ihan pysyväksi! koska 9 - 30 pv. maksaa kuitenkin vähemmän yhteiskunnalle kuin lasten aiheuttamat vahingot. Samoin uskon vakutuus yhtiöden mielummin antavan rahaa ennalta ehkäisyyn kuin maksaa loputtomalta tuntuvia vakuutuskorvauksia.

T.mika

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä