You can't request more than 20 challenges without solving them. Your previous challenges were flushed.

torstaina 04.11.2010

Pieni huomio ihmiset, mistä johtuu että melkein kaikki pojat kasvaa ilman isää. Isäpuolet ei välttämättä voi vastata poikien tarpeisiin, rakkauden ja hellyyden tunteisiin eikä aitoa mielenkiintoa poikien asioita kohtaan.Suurin syy on kyllä aikuisissa näidenkin poikien kohtalolla, kannattas ajatella ennen eroamista nenäänsä pidemmälle. Nähtäs vaivaa vähän enemmän parisuhteen hoitamisessa. Valitettavasti tällä eroamisen määrällä mikä suomessa vallitsee saadaan aikaan aivan sairas yhteiskunta. Elämässä on ylä ja alamäkiä, ei niistä pääse eroon vaikka kuin kuvittelee elämänkumppania vaihtamalla että se jotain muuttaa, tarvitaan omaa muutosta asenteessa ja toisen kunnioittamisessa. Minua kyllä harmittaa tällaisten nuorten puolesta, ei ole heidän vika et ovat joutuneet noin koviin vaikeuksiin, aikuiset saa kattoa peiliin. Jokainen tieten haluaa parastaa ja tekee ratkaisunsa parhaan kykynsä mukaan mutta onko se tämän ajan trendi et otetaan ero niin helposti. Yhteiskunta sais kannustaa enemmän ehjään perhe malliin.Vaikka kuinka haluaisin ajatella että hyvä ero takana ja rakastavat aikuiset perheen hajottua säilyy niin silti se tekee lapsille hallaa.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä