Tämä yksinäisyys murtaa minut.
Lapsuus tunkee, tukahduttaa.
Nuoruuden muistot pakahduttaa.
Tämä aika. Kaipausta.
Kuinka elämä voi kävellä ohi?
Yritän tarrata siihen, nyyhkien roikun sen helmassa.
Silti se jatkaa matkaansa.
Minä seison yksin, suolapatsaana.
Betonisessa kopperossa. Vahvalle pohjalle valetussa. Kalteroidussa.
Murentuen itse sisältä.
Ruumiini raunioista huutaen.
- Pelkkää vankeutta!
Kivien sisällä, -pinnoilla, etäällä.
Ulkona, -sisällä, täällä.

Mietteitäni joskus vankilassa. Voimia kovasti kaikille!

– Vesku (ei varmistettu)