maanantaina 06.12.2010

Teinpä sellaisen huomion, että kaikki ne jotka ovat kirjoituksissaan maininneet työskentelevänsä tällä hetkellä lasten ja nuorten parissa (opettajina, nuorisotyöntekijöinä jne) pitävät formaattia hyvänä. Kritiikki on aina tervettä, mutta kertooko tämä silti jotain? Kun kerran nuorten itsensä kanssa aikansa viettävät puoltavat, on vaikea nähdä miinuksia.

Toivottavasti sarja avaa niin ongelmien parissa painivia nuoria, kuin niitä aikuisia tahi nuorempia, jotka eivät ymmärtä "mistä noita typeriä rikollisia syntyy". Katselin läpi poikien taustatiedot, kuka voisi oikeasti väittää että esim. 5-6 vuotiaana lapsi olisi kykenevä ymmärtämään valinnan, jonka hän tekee näpistäessään? Sitähän se sana LAPSI tarkoittaa, että kyseessä on joku, jonka ikä ei anna edellytyksiä ymmärtää valinnoista johtuvia seurauksia ja niiden vaikutuksia koko elämään.

Toivottavasti Kakolan poijaat saavat nyt ajan kanssa miettiä asioita, ja tekevät jatkossa viisaita valintoja. Minusta heissä kaikissa on paljon hyvää, kun vain saisivat rauhassa oppia sopeutumaan yhteiskuntaamme. Vaikka eletään hyvinvointi valtiossa niin kyllä täällä voimakkaat persoonat saavat tuta valtaväestön hyväksymättömyyden ja syrjinnän omalle itselleen.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä