torstaina 12.01.2012

On kyllä surullista, että TV2 mokaa tällä tavalla ja tiputtaa tahallaan katsojat kanavaltaan pois. Mansikkapaikan loppuminen on jo jotain sellaista mitä ei aikuinen ihminen edes tajua.
Rintheessä ohjelman katsoin kerran, tai siis sen 10min mitä jaksoin suttuista kuvanlaatua ja aneemista surkuttelua katsoa. Teini-ikäinen poika, jolle ohjelma oli suunnattu lähti lukemaan kirjaa neljän minuutin kohdalla.
En voi tajuta miksi nuorennetaan ohjelmakaavaa, kun netit ja kaverit vievät nuorien ajan eikä telkkarista katsota kuin ns. ''laatusarjat'', joihin Ylellä ei ole varaa ja profiilia. Meitä aikuisia ja varsinkin eläikäisiä ihmisiä, jotka sohvaa kuluttaa on huomattavasti enemmän ja luulisi se olevan myös TV2 tiedossa. Miksi lähte kilpailemaan muutamasta hassusta silmäparista MTV3 ja Nelosen kanssa. Lähes idioottimaista ajattelutapaa ajaa vanhat vakiintuneet katsojat TV1 ja Teeman puolelle ja samalla lopettaa tutut ja turvalliset tanssiohjelmat esimerkiksi pois ja saada huonot katsojaluvut.

Uskon, että tämä on YLE:n taktiikka lopettaa pikkuhiljaa TV2 pois ja tehdä uraitsemurha ja säästää rahaa ja lopettaa Tohloppin toiminta kokonaan. Syvä osanottoni teille sadoille työntekijöille siellä, jotka jouduttu luopumaan työstänne herrojen hölmöilyn takia.

Vastaa

Tämän kentän sisältöä ei näytetä julkisesti.
CAPTCHA
Tällä estetään häirikköviestit.

Muualla Yle.fi:ssä