Kenen joukoissa seisot, EU-kansanedustaja?
Vaalien lähestyessä on taas syytä pohtia, ketä ja mitä EU-kansanedustajat europarlamentissa todellisuudessa edustavat. Selkein tapa hahmottaa euroedustajien asema on jako kolmeen: Kansallisuus, puolueryhmä sekä Eurooppa-ideologia.
Joskus kuulee ihmettelyä, mitä väliä suomalaisuudella EU-parlamentissa oikein on. Ajatus lähtee siitä sinänsä paikkansapitävästä seikasta, että euroedustajat useimmiten äänestävät puolueryhmänsä kannan mukaan, eivät suinkaan kansallisuuksien.
Ajatus on silti virheellinen. Keskeinen vaihe parlamenttiedustajan työssä on nimittäin se, kun puolueet vasta muodostavat kantojaan. Juuri silloin suomalaistenkin on mahdollista korostaa suomalaisittain tärkeitä näkökulmia – kansalliset näkökulmat ovat puolueryhmien sisäisen harkinnan olennainen lähtökohta. Suomenkin ääni voi siis tulla kuulluksi.
Eurooppa-ideologialla puolestaan tarkoitetaan sitä, kuinka pitkälle liittovaltion eli federalismin suuntaan EU:ta haluaa kehittää. Tätä on syytä tarkastella erikseen, sillä samankin ryhmän sisällä ”Euroopan Yhdysvaltoja” voidaan sekä tiukasti kannattaa että vastustaa.
Mutta katsotaanpa miltä suomalaisten edustamat puolueryhmät näyttävät – demokraattisuuden nimissä suuruusjärjestyksessä.
Konservatiivit
Konservatiiviryhmä eli viralliselta nimeltään Euroopan kansanpuolueen ja Euroopan demokraattien ryhmä on parlamentin selvästi suurin. Laajentumisen myötä se ehti nostaa paikkamääränsä nyt lopettavassa parlamentissa lähes kolmeensataan. Vaikka lukua pitää verrata siihen, että parlamentin kokonaispaikkamäärä nousi 1.5. hetkeksi jo lähelle 800:aa (732 uudessa parlamentissa), konservatiivit ovat parlamentin voimakkain ja tärkein ryhmä.
Suomen kokoomuslaisia mukana on ollut viisi (Piia-Noora Kauppi, Eija-Riitta Korhola, Marjo Matikainen-Kallström, Ilkka Suominen ja Ari Vatanen). Heidän vaikutusmahdollisuutensa ovat olleet ainakin periaatteessa mainiot. Jos näkemyksensä saa läpi suurimmassa parlamenttiryhmässä, todennäköisyys on hyvä myös koko parlamentin päätöksentekoa ajatellen.
Konservatiiveilla on kuitenkin ongelmansa, ennen muuta sisäinen hajaantuminen. Ryhmästä löytyy voimakas selvästi federalismiin suuntautunut enemmistö, ytimenään parlamentin vahvin yksittäinen kansallinen puolue: Saksan kristillisdemokraatit. Toisaalta mukana ovat Britannian konservatiivit, joiden suhtautuminen jopa EU:hun saati mahdolliseen liittovaltioon vaihtelee epäilyistä vihaan.
Lisäksi murheena on Italian Silvio Berlusconin ”Forza Italia” –puolue, jonka panttivangeiksi konservatiivit ovat monien mielestä jääneet. Esimerkiksi keskustelu lehdistönvapaudesta on konservatiiveille nyt Berlusconin vuoksi vaikeaa. Myös uskonnolliset sävyt ovat lisääntyneet. Jatkoa on luvassa, kun abortinvastustuksessaan kiihkeät puolalaiskonservatiivit pääsevät vauhtiin.
Silti, konservatiivit ovat säilyttäneet ainakin toistaiseksi yhtenäisyytensä useimmissa asioissa ja käyttäneet siten eniten valtaa. Monet arvelevat, että uusien jäsenmaiden myötä konservatiivit siirtyvät askeleen oikealle kohti entistä markkinalähtöisempää politiikkaa.
Sosiaalidemokraatit
Euroopan sosiaalidemokraattisen puolueen ryhmä on parlamentin toiseksi suurin ja tärkein, paikkoja laajentuneessa parlamentissa runsaat 230. Jos vertaa eurooppalaisia puolueryhmiä kotimaisiin puolueisiin, sosiaalidemokraattien europuolue lienee kaikkein lähinnä kotimaista kotimaista SDP:tä. Suomalaisia on mukana kolme (Ulpu Iivari, Riitta Myller ja Reino Paasilinna).
Eurodemarit ovat ajaneet enimmäkseen varsin maltillista politiikkaa, puhutaan sitten Eurooppa-politiikasta tai taloudesta. Ryhmä on kannattanut selvästi yhteisöllistä, syvenevään integraatioon tähtäävää politiikkaa, vaikkei välttämättä suoranaisesti liittovaltiota. Sosiaalidemokraatit ovat olleet useimmiten sekä yhteistyökykyisiä että sisäisesti yhtenäisiä. Siksi ryhmä on ollut merkittävä vallankäyttäjä ja suomalaistenkin vaikutusmahdollisuudet ovat olleet vähintäänkin kohtuulliset.
Liberaalit
Euroopan liberaali- ja demokraattipuolueen ryhmä on jo selvästi kahta suurinta pienempi. Kaikki kansallisuudet eivät ole enää saaneet edustajiaan mukaan vajaan 70 hengen ryhmään. Liberaalit ovat silti olleet paljon kokoaan vaikutusvaltaisempia, mistä kertoo mm. entisen liberaaliryhmän johtajan Pat Coxin nousu koko parlamentin puhemieheksi.
Liberaalit ovat liittoutuneet milloin konservatiivien, milloin sosiaalidemokraattien kanssa ja hyödyntäneet vaa´ankieliasemaansa taitavasti. Suomalaisia on mukana viisi (Mikko Pesälä, Samuli Pohjamo, Paavo Väyrynen ja Kyösti Virrankoski Keskustasta sekä Astrid Thors RKP:stä).
Keskustalaisten, tai vähintäänkin Paavo Väyrysen asemaa ryhmässä on vaikeuttanut poikkeava linja Eurooppa-politiikassa. Liberaalit ovat parlamentin federalistisin ryhmä, jossa liittovaltion äänekäs vastustus voi johtaa sisäiseen oppositioon. Periaatteessa vaikutusmahdollisuudet ryhmän taitavan taktikoinnin vuoksi ovat muuten ainakin tyydyttävät. Vaalien jälkeen voi vielä olla edessä laajentuminen siten, että mukaan liittyisi muidenkin ryhmien federalisteja - Väyryselle paha paikka.
Vasemmisto
Euroopan yhtyneen vasemmiston konfederaatio/Pohjoismaiden vihreä vasemmisto on laajentuneen parlamentin neljänneksi suurin ryhmä 55 paikallaan. Vaikka nimessä mainostetaan yhtenäisyyttä, kyseessä on melko sekalainen seurakunta. Yksin Kreikasta on mukana usean eri sortin kommunisteja, Stalinin-aikaisiin jakolinjoihin perustuen.
Suomea ryhmässä edustaa yksin Vasemmistoliiton Esko Seppänen. Ryhmää kuvaa ehkä se, että tiukkana liittovaltiokehityksen vastustajana tunnettua Seppästä pidetään omissa riveissään varsin maltillisena. Tästä joukosta ei federalisteja löydy. Hajanaisuus syö vaikutusvaltaa, joskin ryhmän pohjoismaiset edustajat pystyvät yhtenäisempään toimintaan kuin ryhmä kokonaisuudessaan.
Vihreät
Vihreät / Euroopan vapaa allianssi -ryhmä jää paikkamäärältään vajaaseen 50:een. Liberaalien tavoin vihreät ovat kuitenkin onnistuneet yhteistyökyvyillä ja taktikoinnilla vaikuttamaan kokoaan enemmän. Mukana on kaksi suomalaista (Uma Aaltonen ja Matti Wuori). Vihreät ovat suhtautuneet EU-integraatioon hyvin myönteisesti, ruotsalaisvihreitä lukuun ottamatta.
Vaikutusmahdollisuuksia heikentäisi Euroopan vapaa allianssi-ryhmän siirtyminen vaalien jälkeen ehkä luotavaan laajennettuun, federalistiseen liberaaliryhmään. Vapaan allianssin jäsenet ovat kansallisvaltioiden vallan vastustajia, esimerkiksi Skotlannin ja Walesin laajemman itsehallinnon kannattajia.
Entä sitten?
Avainasia on huomata se, että kysellä kannattaa paitsi yksittäisten ehdokkaiden kantoja, myös ryhmien keskeisiä linjauksia, niiden sisäistä yhtenäisyyttä ja ehdokkaiden asemaa omassa ryhmässään. Äänestäminen kannattaa joka tapauksessa, koska pientenkin maiden edustajat pystyvät - pienissäkin ryhmissä - vaikuttamaan näkyvästikin, jos vain ahkeroivat kovasti ja osaavat asiansa. |
