yle.fi


Lady Gaga kömpii sänkyyn lavatällingissään

Tähti myöntää heräävänsä usein hullu peruukki päässään, meikit poskillaan ja keikka-asu päällään. Hänen aamuinen ulkomuotonsa huvittaa usein vierailemaan tulleita ystäviä.

Lady Gaga sanoo, että kaverit kutsuvat häntä usein nimellä ”katastrofaalinen kauneuskuningatar”. -Herätessäni peruukki on putoamassa päästäni ja tekoluomeni on siirtynyt toiselle puolelle kasvojani.

Vierailleessaan juuri Ellen DeGeneresin tv-ohjelmassa 25-vuotias laulaja myönsi myös olevansa vieläkin puulla päähän lyöty menestyksensä takia. Vähän ennen esiintymistään ohjelmassa poppari oli ladannut nettiin videon, jossa hän kertoo tuntevansa itsensä häviäjäksi ja uskovansa muiden ihmisten yrittävän tuhota hänet. -Tunnen itseni yhä kouluaikojen luuseriksi, Lady Gaga sanoo videolla.
 

Tägit:

Artistit:

Kommentit

Kuka nipisti ja ketä? Kuka vilautti ja mitä? Julkkikset mokailevat jatkuvasti ja me kerromme herkullisimmat palat juuri sinulle.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.