yle.fi


Suomalaismeedio: Kurt Cobainin kuolema vahinko

YleX:n Perttu Häkkisen kesiviikkoisessa show'ssa yritettiin ottaa yhteys kuolleiseen tähtiin meedio Satu Löppösen avulla.

Kevyttranssiin suorassa lähetyksessä vaipunut Löppönen sai biisin aikana yhteyden Nirvanan mystisissä olosuhteissa menehtyneeseen laulaja-kitaristiin Kurt Cobainiin. Läsnä ollut henki kertoi olevansa laulaja ja että hänen kuolemansa oli onnettomuus. Tämän jälkeen yhteys tuonpuoleiseen katkesi.

Radiolähetyksen aikana saatiin yhteys myös viime vuonna kuolleeseen kansanedustajaan Tony Halmeeseen.

Meediolle ei paljastettu ennen lähetystä, keihin edesmenneisiin julkisuuden henkilöihin haluttiin ottaa yhteyttä. Kurt Cobainista ei kerrottu muuta kuin nimi. Yleisö sai lähettää kysymyksiä meedio Löppöselle lähetyksen aikana.

Kuuntele, kun Satu Löppönen ottaa yhtyeyttä Cobainiin ja Halmeeseen!

Kuuntele koko ohjelma YleX Areenasta.

Artistit:

Kommentit

Perttu Häkkinen rulettaa

Olis mielummin kertonut mielipiteensä Foo Fightersin uudesta levystä.

Loistavaa vastinetta luparahoille...

Yle vois lopettaa ihan kokonaan tälläisen höpölöpön uutisoimisen. Ihan tosi, Yle hey!

Kuka nipisti ja ketä? Kuka vilautti ja mitä? Julkkikset mokailevat jatkuvasti ja me kerromme herkullisimmat palat juuri sinulle.

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.