yle.fi


Poptähtien eroottinen tv-show pääsi "pannasta"

Rihannan ja Christina Aguileran joulukuiset tv-esiintymiset saivat englantilaisyleisön kuohuksiin. Viranomaisten mukaan syy ei ollut esiintyjisssä vaan katsojissa. 

Poptähdet esiintyivät Englannin X Factor -finaalissa hyvin vähissä vaatteissa ja - kuten kumpaisenkin tyyliin kuuluu - eroottisesti liikehtien. Moinen elostelu oli liikaa koko perheen ohjelmaa seuranneille briteille. Mediaa säätelevät viranomaiset (Ofcom) saivat yli 2 600 valitusta roiseista esiintymisistä.

Ofcom on nyt nauhoja syynättyään tehnyt päätöksensä ja päästänyt poplaulajat - sekä tietenkin ohjelman tuotantoyhtiön ja sen esittäneen tv-kanavan - pannasta. Lausunnon mukaan Rihannan What's My Name -kappaleen aikana kylläkin jälijiteltiin "hienovaraisia töytäisyjä", mutta "hyvän maun rajoissa".

Aguileran seksikäs liikehdintä sen sijaan oli Ofcomin mukaan temaattisesti perusteltua, koska Express-kappale on peräisin Burlesque-elokuvasta.

Viranomaiset muistuttivat myös lausunnossaan, että suurin osa valituksista tuli vasta sen jälkeen, kun media oli paheksunut asiaa.

Kommentit

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.