yle.fi


Välispiikki 19.4.2010

Nyt se on vihdoin selvinnyt millä bändillä on hiki! SAMETTIVALLANKUMOUS!

X-Ryhmässä arvuutellaan nyt, että millä bändillä on hiki!?

- Yhtye ei ole äänittänyt albumiaan Yhdysvalloissa
- Yhtyeen nimen alussa ei ole "The"-etuliitettä
- Laulaja ei ole ollut kuuluisa talviurheilija
- Yhtye ei ole esiintynyt Saksassa
- Bändi ei soita perinnetietoista rokkia
- X-Ryhmä ei ole soittanut yhtyeelle muutan viikon sisällä
- Yhtye ei ole rap-kokoonpano
- Yhtye ei ole soittanut reggae-musiikkia
- Yhtye ei laula englanniksi
- Yhtye on suomalainen (!)
- Yhtye ei ole pääkaupunkiseudulta
- Yhtyeen nimi ei muodostu sukunimestä
- Yhtyeessä on enemmän kuin yksi jäsen
- Yhtyeen nimi ei liity lämpötilaan
- Yhtye ei ole Pohjois-Suomesta

Jo arvatut: Private Line, Apulanta, Halvatun papat, The Rasmus, Matti Nykänen, Soul Captain Band, I Was a Teenage Satan Worshipper, Lapinlahden Linnut, Lehtivihreät, Stam1na, Jukka Poika, Mokoma, Vesterinen Yhtyeineen, Pyhät Tepot, Absoluuttinen nollapiste, Egotrippi, Dingo, Kolmas Nainen Kiki Pau.

Kuuntele lähetystä ja soita Välispiikkikisan lähtiessä käyntiin (n. klo 18.35) numeroon 09-1482822

Oikein vastanneelle lähtee palkinnoksi YleX:n festarialusta, Kuorosota-CD, Monday-yhtyeen 24 Hours in Pictures-albumi, Oinasmaa-yhtyeen t-paita & YleX-paita!

Käynnissä

  • Sippo Uudet sivut. UUUUUUU!
  • Toni Aina hyvä vaihtoehto, jos ei keksi muuta sanottavaa: aöfjsdhakfdähäkadhäfdga!
  • Olli Kaikkien odotusten vastaisesti Fast & The Furious Five oli kelpo elokuva ja The Rock niin huono näyttelijä, että melkein hyvä.
  • Tytti Sai just kilon porkkanoita Lovexin Theonilta! http://tinyurl.com/6a7kd8q
  • Jussi Pitäisköhän ruveta käyttämään jamaikan aksenttia arkielämässä? Bumbklaaaaat
  • Tapsa Kohta viedään Ainoa spiikkauskoppiin.
  • sanelukone Ärrh! En saanut unelmaduunia. En tällä kertaa. Eespäin, eespäin...
  • kuurake Lahden Levykauppa Äx TO 5.5. Klo 17.00 The Blanko soittaa akustisesti Kukka lähtee? No kaikki tiätty?
  • pellehermann Hubbabubba joopajooo eka tilapäivitys vai mikäs tämä nyt sitten on :)
  • WezcO iPodini taisi kuolla. Prkl...
  • Tantsku Minusta on tulossa Mr. Bisnis
  • NewRecipe Mistä tuuli siipien alle?