yle.fi

Käsittely, pentuterveys

Koirat eivät luonnostaan pidä silittelystä ja käsittelystä, sillä se ei ole niille luontainen tapa kommunikoida. Tarttuminen ja silittäminen liittyy kädellisten lajien tapoihin mutta koirat oppivat kyllä pitämään silittelystä jos siihen liittyy jotain mitä ne haluavat, kuten huomiota.

Kaikenlainen käsittely on pentuvaiheessa hyvin tärkeää tärkeää, sillä koirat joutuvat elämänsä aikana usein tilanteisiin, joissa niiden pitää sietää eri ihmisten kosketusta. Etenkin isoja koiria kannattaa käsitellä pentuvaiheessa paljonkin, sillä aika jolloin koiraa jaksaa kantaa ja pitää sylissä on rajallinen.
Isojen rotujen pitäisi hyvin lyhyessä ajassa omaksua koko elämän ajaksi riittävästi käsittelyä.

Pennun kanssa käsittelyä on harjoiteltava päivittäin ja parasta on aloittaa herkistä tassuista.

Tartu pennun tassuun ja anna sille samalla jotain hyvää, niin koira oppii yhdistämään tassun käsittelyn miellyttäväksi asiaksi.

Kynsien leikkuuseen pätee ihan sama sääntö. Ennen varsinaista leikkaamista totuta koira kynsien koskettamiseen.
Ota jotain hyvää näkyviin ja kun pentu kiinnittää siihen huomionsa, tartu kynteen ja purista sitä vähän sormilla. Kun syöminen loppuu, päästä kynnestä irti ja käy näin läpi jokainen kynsi ja jokainen tassu.

Jokaisen koiranomistajan olisi opeteltava nämä perustoimenpiteet:
- Hampaiden ja suun limakalvojen tarkastus. Katso, että hampaat ovat ehjät ja limakalvot vaalean punaiset. Pahanhajuinen hengitys on merkki hammaskivestä tai tulehduksesta.
- Silmien tarkastus. Terveet silmät eivät punoita eikä niissä ole ylimääräistä vuotoa.
- Korvien puhdistetaan säännöllisin väliajoin. Korvien tulee olla hajuttomat ja puhtaat. Joillakin koirilla on herkkyyttä vaikun muodostukseen ja se voi altistaa tulehduksille.
- Kesäisin koiran turkin tunnustelu punkkien varalta.
- Kurkkaus hännän alle on tarpeellista etenkin narttukoirien kanssa. Tarkasta ettei koiralla ole ylimääräistä vuotoa juoksuaikoijen ulkopuolella.
- Tassunpohjat tulee tarkistaa päivittäin. Varsinkin paljon uivien koirien tassunvälit on syytä kuivata huolellisesti, etteivät välit tulehdu.
- Kynnet on leikattava säännöllisesti. Tämä toimenpide on ehdottomasti jokaisen koiranomistajan tehtävä – ei eläinlääkärin.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin kevät-kesä 2009

Hienosti hihnassa Areenassa

YLE Areena

Hienosti hihnassa jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan