yle.fi

Vahvisteet vs. rankaisu

Kumpi toimii paremmin koiran koulutuksessa keppi vai porkkana?

Hienosti Hihnassa-ohjelmasarja perustuu koiran koulutukseen positiivisen oppimisen keinoin. Koiraan fyysisesti kiinnikäyminen ja kurittaminen ei ole koulutusta eikä väkivaltaa sovi nimittää kouluttamiseksi. Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihminen on menettänyt tilanteen hallinnan, turhautunut ja purkaa turhautuman koiraan.
Väkivallalla saadaa aikaan pelkäävä ja epäluotettava koira.

Positiivisesa kouluttamisessa käytetään yhtenä menetelmänä rankaisua mutta sillä tarkoitetaan ihan muuta kuin fyysistä rankaisua. Rankaisulla tarkoitetaan palkkion poistamista.

Esimerkkitapaus:
Koira hyppii ihmisiä vasten ja tästä käytöksestä halutaan eroon. Hyppimisen avulla koira tavoittelee ihmisen huomiota, joka toimii koiralle tässä tapauksessa palkkiona. Hyppivää koiraa rangaistaan jättämällä sen ilman huomiota ja heti kun koira lopettaa hyppimisen, annetaan sille palkkio omistajan huomion muodossa ja mahdollisesti herkkupala jos halutaan tehostaa oppimista. Koira oppii vähitellen mikä on oikeaa ja mikä väärää käytöstä ja sille annetaan mahdollisuus välttää rangaistus.

Vahviste on käytöksen ja palkkion yhdistelmä. Palkkion avulla vahvistetaan haluttua käytöstä, esim. luoksetuloa. Koira tietää luoksetulon merkitsevän palkkion saamista ja lisää haluttua käytöstä. Luoksetulo eli haluttu käytös vahvistuu.

Koiran koulutuksessa tulisi olla hyvin looginen oman käyttäytymisen suhteen. Hyvä esimerkki on luoksetulo, jonka suhteen ihmiset saavat helposti koiran luottamuksen katoamaan. Ensin koira palkitaan hyvästä luoksetulosta mutta hetken päästä omistaja saattaakin ärjyä vihaisena jos koira on ollut ihmisen mielestä väärässä paikassa. Luottamus horjuu, eikä koira koe kannattavaksi tulla kutsusta omistajansa luo.
Koira ei voi automaattisesti tietää mitä ihminen pitää oikeana käytöksenä! Toimiva ja palkitseva luoksetulo on paljon parempi koiran hallintakeino kuin tuuleen huudettu kieltosana silloin kun koira on jo mennyt väärään paikkaan.

Koira tarvitsee aina palautteen tekemisestään. Kehusana toimii sitten kun ensin on palkkion avulla rakennettu toiminta ja koira on oppinut sen olevan palkitsevaa. Tämän jälkeen kouluttajan ilahtunut olemus ja kehu koiran tarjoamasta käytöksestä alkaa toimimaan palkkiona.

Lähetä linkki

Esitysaika

Ohjelma esitettiin kevät-kesä 2009

Hienosti hihnassa Areenassa

YLE Areena

Hienosti hihnassa jaksot ovat nähtävissä Areenassa 7 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.
> Areenaan