Keskustelua aiheesta
Annen päiväkirja 18.10.
18.10.
Hola Maan asukkaat!
Takaisin Helsingin Kontulassa..
Kissa Harppis on väsynyt. Se makaa sohvalla vieressäni ja tassut nykivät ja viikset väpättävät kun se näkee unia menneen kuun tapahtumista ja kommelluksista yhdessä vanhempieni Essi-koiran kanssa. Akvaariosta kuuluu tasainen veden solina ja televisio välkkyy illan hämärässä. Kello on kohta jo puoli kaksitoista, mutta uni ei tule.
Tuntuu kuin olisin tippunut keskelle vierasta planeettaa ja vieraita ihmisiä, tai niin ensi kokemalta voisi luulla, mutta tosiasia on, että olen itse vieras omassa elämässäni.
Tippunut taivaasta, keskelle vanhaa tuttua, turvallisesti samaa tietä eteenpäin soljuvaa elämää ja arkea. Ei maailma mun poissa ollessa ole mihinkään muuttunut, eivätkä ihmiset ympärilläni ole löytäneet sitä sisäistä rauhaa, joka minussa nyt juuri velloo, he eivät hymise samaan tahtiin kanssani. Kaikki arjen huolet ja ahdinko on yhä olemassa, olin vain hetken paossa niitä, miettimässä mitä voisi tehdä, jotta selviäisi niiden kanssa paremmin. Laskut eräpäivineen tai pahat kielet loukkauksineen eivät ole vaeltamalla mihinkään kadonneet.
Nyt on aika sopeutua, hyväksyä elämä sellaisena kuin se nyt on ja alettava tehdä jotain selviytyäkseni paremmin kuin ennen.
Nyt olen levännyt ja selvittänyt itselleni mitä haluan ja mitä uhrauksia haluamani eteen on pakko tehdä. Eli nyt olen valmis menemään eteenpäin käytännöntasolla.
Vai olenko? En ole varma, hyppy eteenpäin eli tuntemattomaan on pelottava.
Esitysaika
YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55
Hei Anne!
Varsinkin viimeisissä jaksoissa tulit kovasti läheiseksi. Olen itse kävellyt caminon kun olin 30-vuotias. Se muutti minunkin elämäni. Ehkä meillä nuoremmilla käy helpommin niin, kun on vielä niin paljon missä on valmis muuttumaan ja ottamaan vastaan ja on vielä niin raivostuttavan kesken. Eikä perhe eikä lapset odottaneet kotona:). Toivon sydämestäni, että se "vapaan pudotuksen" tunne jatkuu sinulla. Elämään luottaminen, Jumalan aavisteleminen, sen, että joku tietää sinun tiesi, menneet ja tulevat.
Suurin haaste minulla ei ollut itse camino vaan sen jälkeinen "tavallinen elämä". Nyt kolmen vuoden jälkeen tuntuu, että ymmärrän taas ihan toisella tavalla, mikä merkitys pyhiinvaelluksella oli elämälleni. Ensin pelkäsin, että unohdan kaiken hyvän ja joudun vajoamaan "tavalliseen elämään" sen ahdistuksineen ja velvollisuuksineen, nyt huomaan, että camino kantaa ihan salatullakin tavalla, ei vain ajatuksissani ja tietoisella tasolla. Voin jatkaa pyhiinvaeltajan elämää koko ajan, ensin se on valtava haaste ja vaikeaa, sitten se nivoutuu enemmän ja enemmän osaksi elämää, niin ettei se ole vain kokemus menneisyydessä. Ohjelmanne myötä minäkin kaivoin caminon päiväkirjat esiin, muistelin lisää ja kirjoitin sivutolkulla sitä, miten nyt näen caminon merkityksen, mitä se muutti, mitä siellä tapahtui, miten voin kantaa sitä mukanani ja antaa sen kantaa minua. Voi että, olisipa kiva kuulla vielä mitä sinulle nyt kuuluu! Yhdellä sanalla: siunausta elämääsi. Ja keltaisia nuolia, jotka viitoittavat tietä.
Hei Anne. Mielenkiinnolla olen seurannut matkaanne, joka jakson. Vaikka olen Sinua paljon vanhempi, Leifin ja Eijan ikäluokkaa, olen eniten seurannut Sinun etenemistäsi. Olet rohkea ja itsenäinen. Sinä ikään kuin kasvoit matkan edetessä. Tsemppiä Sinulle ja onnea matkaan kohti tulevaisuutta.
En tiedä minkälainen olet, mitä on elämässäsi ollut ennen vaellusta, minkälainen on vaelluksesi ollut. Avasin äsken Teeman nettisivut ja itselleni tyypillisesti aloitin lopusta. Haluan toivottaa Sinulle, Anne rohkeutta...ja siunausta myös...ja ILOA!
Terveisin irma
Kirjoita uusi kommentti