yle.fi

Annen päiväkirja, jaksot 4-5

 Eija Seppänen
Hyvä Paha Pieni Ihminen

Joskin ehkä hieman yllättäen mun matkani kantavaksi teemaksi on noussut ryhmädynamiikka ja etenkin se, millainen oma paikkani ryhmämme jäsenenä oikeastaan on. Lisäksi mietityttää, kuinka tilanne on päivien ja viikkojen kuluessa elänyt ja muovautunut.

Tietynlainen ulkopuolisuuden tunne ryhmässä on ollut mulle koko elämäni ajan hyvin tyypillistä, joten en varmaan ole ihan hakoteillä miettiessäni sitä ja kuinka tämä mulle tyypillinen rooli ja paikka on vaikuttanut muhun ihmisenä.

Kun tarkastellaan yksilöin sopeutumista osaksi ryhmää ja käyttäytymistä ryhmän jäsenenä ja näihin asioihin liittyviä ongelmia, peräänkuulutetaan pääsääntöisesti yksilön henkilökohtaista vastuuta. Puhutaan sopeutumisongelmista, epäsosiaalisuudesta ja sosiaalisen älykkyyden puutteesta.

Mielestäni ei voida kuitenkaan unohtaa sitä, että samaa asiaa eli yksilön roolia ja roolisuoritusta kulloisenkin ryhmän jäsenenä voidaan kuitenkin tarkastella myös näkökulmasta, joka peräänkuuluttaa ennen kaikkea ryhmän vastuuta yksilön sopeutumisesta ja soveltuvuudesta rooliin ja paikkaa, jonka ryhmä hänelle tarjoaa.

Se, olemmeko hyviä vai pahoja pieniä ihmisiä, on monasti kiinni siitä, tunteeko ihminen itsensä hyväksytyksi osana sitä ryhmää, jossa vaikuttaa, ja kuinka hyvin hänelle langennut/langetettu rooli ja paikka vastaavat hänen omia tarpeitaan ja ominaisuuksiaan.

Ryhmällä on tätä kautta hyvin suuri merkitys siihen tuleeko sen muodostavista yksilöistä esille heidän parhaat vai huonoimmat puolensa, vai tuleeko esille ylipäätään yhtään mitään. Kun ihminen saa itsellensä ryhmässä riittävän tilan ja paikan, joka on hänen persoonalleen luonteenomainen, hän pystyy tuomaan ja antamaan itsestään ympäristölleen kaiken sen potentiaalisen hyvän ja hyödyn, joka hänestä löytyy.

Antakaamme siis armoa itsellemme ja toisillemme osana suurempaa kokonaisuutta, kuunnellen meidän jokaisen kulloisiakin tarpeita. Annetaan anteeksi inhimillisyydestämme aiheutuneita yhteentörmäyksiä ja näkemyksiemme ja tapojemme kohtaamatta jäämisiä. Sillä jokaisen meidän on helpompi vaikuttaa niin yksittäisen ihmisen kuin ryhmänkin sopeutumiseen, selviytymiseen, kuin viihtyvyyteen osana suurempaa kokonaisuutta, kuin taistella yksilönä tätä kokonaisuutta vastaan.

 Eija Seppänen

chanel necklace (ei varmistettu) 6.8.2010 05:31

audemars piguet replica he said.
The domain name system breitling windrider chronomat stores Internet addresses and, according kelly bag hermes to ICANN, is queried up cartier love ring to a trillion times a patek calatrava day by the 1.8 billion replicas watches Internet users around the world.

edhardy (ei varmistettu) 29.7.2010 09:14

Christian Louboutin is an International shoe artist who promoted his Christian Louboutin Pumps line of upper class women's shoes in early 90s. He began incorporating Christian Louboutin Boots signature mark of shiny, red-lacquered soles into his post in next year. Customers can buy Christian Louboutin Sandals at boutiques from the world, and from internet shops and boutiques.

The Coach handbags is tan and brown with a berry-colored trim. Coach Legacy comes with a snap closure, and has a huge belt buckle look on the front. White Coach Madison is the great summer color to have, and there is a Coach Poppy .

They are then converted and stored via THE GENE AUTRY SHOW and then returned to you. The problem of hiring this kind of service is that it normally takes some time for you to obtain your VHS and THE GENE AUTRY SHOW DVD disc copies. Depending about the number of tapes to become converted and amount of work to become done THE GENE AUTRY SHOW DVD COLLECTION can take numerous weeks to a handful of months before you get to enjoy the newly enhanced illustrations or photos.

watches (ei varmistettu) 19.7.2010 03:30

ute effect louis vuitton replica the double handbag exercise. Cell Phone Case outlet unfluctuating online markets are replica handbags louis vuitton vying ensconce each unlike Chanel cheap sale to clinch the unequaled Cruise 2009 replica Louis Vuitton spit handbags discount Chanel on converse prices. Besides, Chanel wholesale the image jaunt is louis vuitton feasibly the nonpareil corridor louis vuitton replica to follow if you Chanel cheap sale desire chief that is notably fantastic but trendy.

soli (ei varmistettu) 8.3.2009 15:24

oltet paras Anne, uskallat puhua ja äreilet kun olet vihainen, pieni kissa joka pudot jaloilleen uudelleen ja uudelleen. Leuka pystyyn, sinun kamina jatkuu pitkään ja olet ehkä saanut eniten iloa matkasta. Kemppiä

Siiri Ykkönen (ei varmistettu) 10.2.2009 12:39

Olen kuunnellut tarinointiasi ja rankkaa juttuahan se on. Mutta olet kai itsekin huomannut, mite menneet ovat vaikuttaneet ulkoisestikin: olet jotenkin jähmettyneen oloinen puhuessasi, kasvoillasi suun seudulla on kuin lukko, jota sinun on vaikea avata, pehmentää . Koko olemuksellasi yrität suojella itseäsi kuin jotain iskua vastaan, panssaroida ympärillesi oman tilan, johon et päästäisi ketään. Olet vähän kuin jäässä,toivottavasti reissu hiukan sulattaa sinua. Onnea tarkoituksen etsimiseen, lämmö löytämiseen!

9.2.2009 16:52

Anne, on ollut mielenkiintoista seurata tähän asti omaa Santiagoasi.
Onnea siitä rohkeudesta, jolla olet elämääsi kohentanut. Repäisit itsesi irti jostakin toimimattomasta ja lähdit matkalle sisimpääsi.

Odotan innolla tulevia jaksoja. Matka on edennyt tähän vaiheeseen ja sinusta voi jopa television välityksellä havaita sisäistä eheytymistä ja jotakin kaunista sisäistä vapautumista. Olet aivan varmasti esimerkillinen monelle nuorelle naiselle - omalla Santiagollaan.

Kiitos. Siunaan sinua matkallasi... ota vastaan kaikki se Rakkaus, mikä sinulle kuuluu.

Aurinko-tyttö (ei varmistettu) 8.2.2009 16:22

Hei Anne. Katsoin sinun tilitystä oikein sieluni silmillä.Tuli mieleen omat asiat jokseenkin erilaisia mutta ,ahdidtus on sama. Minä olen nyt jo selvinnyt ja antanut anteeksi kaikki , kauan se vei melkein 10 vuotta ,toivon että sinä pääset vähemmällä.Kannattaa aina hakia apua, lukia kirjoja käydä luontais terapiassa sieltä minä sain apua.Huomena katson mitä teille taas kuuluu. Rakkauden Enkelit auttaa sinua, jotta pääset uuden elämän alkuun . Hyvää jatkoa .

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
1 + 11 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.