yle.fi

Juhon päiväkirja 11.10. - 14.10.

 Juho Juutilainen11.10. O Cebreiro - Calvor

Itsensä kanssa pysähtyminen ottaa aikansa. Se on kuin Australian loputtomia suoria jyräävä moniperävaunullinen rekka The Road Train, joka tarvitsee täydestä vauhdista pysähtymiseen useamman kilometrin matkan. Sen verran monesti olen ajanut nasta laudassa päin seinää, että pysähtymisen taidon alkeet ovat onneksi alkaneet tulla tutuiksi. Kummasti se vaan silti edelleen teettää työtä. Mutta kun saavutan sen niin kuin olen kokenut vihdoin pysähtyneeni tällä Caminon viimeisellä kolmanneksella vuoristossa, silloin mieleni valtaa lepo ja rauha. Levolla on itsessään arvo.

Loppuun palamistani seurannut toinen maailmanympärysmatka oli onnistunut hyppy tuntemattomaan, itseni kanssa kahden kesken oloon. Alkuun pelotti ja myöhemmin hymyilytti. Alituista kiirettäni ja hektistä elämäntyyliäni oli ajanut pelko kohdata oma itseni ja pelko kyseenalaistaa kaikki se, jonka varaan olin luullut elämäni ja sen arvot rakentaneeni. Totuuden ja todellisuuden kohtaaminen oli inhottavaa, mutta lopulta riemullisen vapauttavaa. ”As long as a person doesn’t know what he doesn’t know, he doesn’t grow.” Se on niin totta.

12.10. Calvor – Portomarín

Kuin Kuuban Viñalesissa olisi ollut taas. Lämpimän kosteassa aamussa käveleminen vain shortseissa ja t-paidassa oli kuin unesta. Sirkat sirittivät, kukot kiekuivat navettojen takapihoilla ja jos vain pimeydeltä olisi erottanut niin maissipeltoja olisi voinut hyvin mielin luulla ”sikaripelloiksi”. Lehmän lannan hajukin leijui tienoolla tutun oloisesti.

 Juho Juutilainen

Ensimmäinen särö päivään tuli Sarríassa, josta on 130 km Santiago de Compostelaan. Täältä matkansa aloittava pyhiinvaeltaja voi saada virallisen todistuksen vaelluksestaan Santiagossa. Ja populaa oli sen mukaan myös liikkeellä!

Ei mennyt pitkään niin alkoi päreet kärytä. Jokainen baari oli täynnä peregrinoja ja polulla oli sellainen tungos ja kälätys, että hiljaisuudesta oli vain muisto jäljellä. Piti vain asennoitua köpöttelyyn uudelleen. Eikun hymyä huuleen ja ”Buen caminoa” kaikille vaan…

13.10. Portomarín – Palas de Rei

Olen miettinyt paljon epämukavuuden tunnettani täkäläisissä kirkoissa. Miksi koen olevani vieras siellä vaikka olen periaatteessa saman kristinuskon piiriin kuuluvissa kirkoissa? Miksi näissä kirkoissa on vaikea olla? Mikä saa voimaan oudosti, jopa huonosti?

Silmiinpistävin tekijä on ajan pysähtyneisyyden tunne. Aivan kuin olisin kuolleeksi julistetun kristinuskon museokiertueella kauhistelemassa mitä ihmeellisimmissä asennoissa seisovia kullattuja puupatsaita. Joissain piskuisissa kylissä rapistuviin kirkkoihin meneminen suorastaan hirvitti; Madame Tussaud´n vahakabinettiinkin meneminen olisi ollut iloisempaa puuhaa. Ei ihme, että kuva elävästä Jumalasta sekä iloa ja yltäkylläisyyttä täynnä olevasta uskosta on hieman vääristynyt nyky-Euroopassa.

Burgosin mykistävän upean katedraalin loisto sai jossakin vaiheessa lähinnä voimaan pahoin kun muisti millä hinnalla kirkko ja kultaukset olivat syntyneet. Kymmenien satojen tuhansien inkojen, mayojen ja muiden alistettujen kansakuntien veri huusi kullattujen Marian patsaiden läpi. Edesmenneiden piispojen ja muiden vallan rautaista valtikkaa käsissään pitäneiden sarkofagit kirkkosaleissa sai kaiken näyttämään lähinnä kristinuskon irvikuvalta. Kuoleman henki leijui kaikkialla. Pystyin melkein puhuttelemaan sitä. Valoa, lämpöä ja elämän vehreyttä täynnä oleva usko ikuiseen Jumalaan, Jeesukseen oli vaihtunut täällä mustaan ja kylmän kalseaan uskontoon, jossa vain omilla suorituksilla ja muotomenoilla tuntui olevan merkitystä.

 Juho Juutilainen

14.10. Palas de Rei – Ribadiso da Baixo

Toiseksi viimeinen vaelluspäivä. Ei tätä osaisi lopettaa lainkaan. Kaikki vaan kulkee minussa niin tottuneesti eteenpäin. Jalat liikkuvat mutta mieli on pysähtynyt ja päässyt perille jo kauan sitten. Jos omaa rakasta ei olisi näin kova ikävä, saattaisin jatkaa vielä saman verran lisää. Tai ehkä en sittenkään. Tästä oudon erikoisesta liikkuvasta yhteisöstä en haluaisi silti luopua. Upeat maisemat vaihtuvat, uusia kyliä ja kiehtovia kaupunkeja toinen toisensa perään, tuntemattomia polkuja ja outoja tien viittoja... Ja siellä kaiken keskellä on aina jotakin tuttua. Siellä jossakin, ihan missä vaan istuu aina joku tuttu pyhiinvaeltaja cervezansa tai cafe con lechensä ääressä, jumalan hylkäämän kyläpahasen hämyisen kuppilan perimmäisessä nurkassakin! Aina on auttava käsi ja tuttu katse jossakin tai sitten kymmeniä ja satoja kertoja nähty reppu kallellaan seinää vasten jonkun ravintolan sisäänkäynnin vieressä. Jos nämä merkit häviävät maisemasta alkaa katse etsiä alitajuisesti ja huolestuneena keltaisia nuolia katukivetyksestä, liikennemerkeistä, talojen seinistä ja puun rungoista ja mielessä vilahtaa ajatus "Olenko hukassa?!" Hassua miten monella eri tasolla Camino de Santiago kuvaa todellista ihmiselämää sen kaikissa yksityiskohdissaan. Pieniä suuria löytöjä kun niitä vaan uskaltaa nähdä omalla tiellään.

 Juho Juutilainen

tiffanyjewellery (ei varmistettu) 29.7.2010 09:36

hermes handbag can be located underneath the right belt. In this way, you would know the age of the replica Hermes handbags . And like other genuine products, the older discount Hermes handbags get the more precious they become.
No side effects have yet been reported and the amount of Caffeine in lida daidaihua is so small that any negative side effects are highly unlikely. This daidaihua supplement is very effective in its own right when taken within a balanced diet however the manufacturers of lida slimming do recommend moderate exercise as this can only bolster the effects of slimming capsule and will help you lose any extra weight even quicker. Clinical trials and studies have proved that slimming capsules really will help you to lose weight. Of course lida is not without some effort on your part.
Tiffany co was highly sought after and became very fashionable amongst the theatre and sports celebrities of the day. In the late 1800's silver bracelets became especially famous for creating silver accessories amazing diamond designs, so much so that he was dubbed "The King of Diamonds" by the New York press. Tiffany accessories further cemented this reputation.
The replica Chanel handbags sale is fabricated in France, and fabricated of white accomplished grained leather. Although Chanel handbag calls this blush White, as I see it, it is added a fair or book color, which is actually gorgeous. The discounts Chanel are accept to accept for any austere Chanel Connoisseur.

19.7.2010 04:28

utfit of Bvlgari jewelry cattle of the business, tiffanys jewelry and teeming at ease tiffany businesses are prestige individualistic tiffany and co grasp. credit approximating circumstances, tiffany fashioning a market to fake Juicy Couture jewelry sale the enterprise bovines cheap Christian Dior jewerly may embody intensely kind. fake Chanel jewelry load means contract again Pandora jewelry choke the transaction, production tiffany the selling of the home en

Johannes (ei varmistettu) 24.5.2010 21:34

Minä kävelin saman pyhiinvaellusmatkan 2007. Olin 66 vuotias monen sairauden "tuttu". Koin suurena etuoikeutena, että terveyteni oli kohentunut niin hyväksi, että kykenin lähtemään unelmieni vaellukselle. Lähdin sillä asenteella, että osallistun kaikkeen mikä ei tunnu minusta väärältä, enkä ala etsimään katolisen kirkon mahdollisia virheitä.

Sanoit kirjoituksessasi: "Silmiinpistävin tekijä on ajan pysähtyneisyyden tunne". Minä koin toisin. Itsellenikin yllätykseksi löysin valtavasti pohdittavaa tuhansien vuosien historiasta ja ihmisistä, jotka oli kokeneet jotain merkittävää tällä samalla vaellusreitillä. Näistä kokemuksista kertoi sillat, lähteet, kadetraalit, luostarit... Täällä oli myös meidän luterilaisuutemme juuret.

Kokemuksemme ovat erilaisia, mutta kaikki joiden kanssa olen tästä aiheesta keskustellut, ovat löytäneet jotain heidän elämäänsä rikastuttavaa -mullistavaa.

Vanhapiika 72 v. (ei varmistettu) 10.3.2009 09:35

Mielenkiintoinen kommenttisi 13.10. kullatuista pyhimyksistä ym.
Olisi mielenkiintoista kuulla koetko samoin meidän luterilaisissa kirkoissa.

Kirjoita uusi kommentti

  • Www-osoitteet ja email-osoitteet muutetaan automaattisesti linkeiksi.
  • Sallitut HTML-tagit: <br><p><span><table><tr><td><h2><h3><h4><a> <em> <strong> <cite> <code> <ul> <ol> <li> <dl> <dt> <dd><img><hr><div><fieldset><legend><label><input>
  • Rivit ja kappaleet päätetään automaattisesti.

Lisätietoa muotoiluasetuksista

Varmenne
Laskutehtävän tarkoituksena on estää koneellinen roskapostitus. Pahoittelemme lisävaivaa.
1 + 1 =
Ratkaise tehtävä ja syötä vastauksesi. Jos kysymys on esim. 1+1, syötä 2
Lähetä linkki

Esitysaika

YLE Teema maanantaisin 26.4.2010 alkaen klo 20.15, uusinta tiistaisin myöhäisillassa ja perjantaisin klo 17.55

YLE Areena

YLE Areena

YLE Areena

Löytöretki on katsottavissa YLE Areenasta 30 päivää ensi lähetyksestä lähtien.